Amfion pro musica classica

Valtion taideraha kunnille voi mennä muihin menoihin

Moni Suomen kunta aikoo ensi vuonna käyttää valtion kunnallisille taidelaitoksille osoittamia lisärahoja muuhun kuin kulttuuriin. Kunnissa vedotaan rahapulaan, joka voi paheta muun muassa kuntatyöntekijöiden palkankorotusten takia.

Helsingin Sanomat kysyi asiaa viidestätoista suurimmasta kunnasta, ja Helsinki on ainoa, joka siirtää uudet poikkeuksellisen suuret valtionosuuksien korotukset sellaisenaan taidelaitoksille. Myös Vaasassa lisärahat menevät lähes kokonaan laitoksille.

Suomalaisviulistille palkinto Italiassa

Helsingin kaupunginorkesterin ykkösviulisti Jani Lehtonen on palkittu XI Citta’ de Brescian viulukilpailussa. Lehtonen sai erikoispalkinnon parhaasta Ravelin trion tulkinnasta.

YLEn Jungner: Musiikkitaloon voidaan etsiä sponsorirahaa

Musiikkitalolle voitaisiin Yleisradion puolesta etsiä ulkopuolisia rahoittajia, sanoo toimitusjohtaja Mikael Jungner. Hän kuitenkin korostaa, että Yleisradion omistusosuus ei saisi ratkaisevasti pienentyä. Musiikkitalon pääurakasta jätettiin vain yksi tarjous, jonka summaa ei ole julkistettu.

Andrzej Wilkusin sooloresitaali

Puolalaissyntyinen kitaristi Andrzej Wilkus juhlistaa sooloresitaalillaan 40-vuotissyntymäpäiviään. Konsertissa kuullaan kitararepertuaarin helmia Bachista Brouweriin. Konsertti on tämän vuoden Kantakaupungin kitarakonsertit -festivaalin loppuhuipennus.

Mozartin Requiem

Mozartin keskeneräiseksi jäänyt Requiem on kiehtonut yleisöjä yli 200 vuoden ajan. Tässä se kuullaan kahden kuoron ja kamariorkesterin voimin.