Musiikkitoimittaja Sakari Warsell kritisoi Helsingin Sanomien mielipideosastolla 17.1. sitä, että ammattilaiset arvottavat musiikkia määreillä ”hyvä” ja ”huono”. Hän kommentoi samassa lehdessä 14.1. julkaistua Vesa Sirénin artikkelia sinfoniaorkestereiden kevätkauden ohjelmista. Warsellin mukaan ”ammattilainen ei koskaan käytä termiä ”hyvä musiikki”, koska se on mahdoton määritellä pitävästi ja antaa kuvan vain kirjoittajan omasta musiikillisesta maailmankuvasta ja rajoittuneisuudesta.” Hän moittii Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari John Storgårdsia, joka yrittää löytää ”hyvää musiikkia joka suunnalta” ja Siréniä, jonka mielestä ”sinfoniaorkestereille kirjoitetaan hyvää musiikkia kymmenissä maissa”.
Warsell on tietysti oikeassa siinä, ettei musiikin arvoa voi yleispätevästi mitata. Mutta että alalla toimivat ammattilaiset eivät saisi lähestyä asiaa omasta erikoisosaamisestaan käsin? Jos kapellimestarit ja intendentit eivät valitse kausiohjelmaan mielestään hyvää musiikkia, mitä orkesterit sitten soittaisivat?
Kirjoitus on synnyttänyt jo runsaasti keskustelua: tällä kellonlyömällä kommentteja on kirjoitettu Hesarin verkkosivuille jo 17 kappaletta. Kapellimestari Atso Almilan mukaan ”hyvä” merkitsee kuluttajille ”tuttua”, ja niille ”Sibelius on ihanaa (paitsi sinfoniat 3-7)”. Almilan mukaan kyse ei ole tarjonnan huonoudesta vaan siitä, että tähtikultti ja kestosuosikit jyräävät muut vaihtoehdot. Nauvolaiselle ”metasäveltäjä” Lauri Gröhnille riittää, että musiikki on mielenkiintoista, mitä hänen mukaansa konserttisaleissa esitetty museomusiikki ei useinkaan ole. Reijo Liinamaa on sitä mieltä, että musiikin arvon määrittää sen sisältämän käsityön laadukkuus. MusaMaallikon mielestä hyvä musiikki ”ilahduttaa, rohkaisee ja lohduttaa.” Ja A-mummu kaipaa korvilleen ja mielelleen nautintoa, ei kärsimystä, ”jota mm. moderni musiikki usein minulle tuottaa”. Kaija Saariahon oopperat hän tosin hyväksyy: ”niissä oli jotain liikuttavan kaunista ja nautittavaa.”
Lisäisin keskusteluun kolmen pisteen järjestelmän, jonka säveltäjä Tom Hamilton on kehittänyt arviointiin: kaikilla teoksilla on aluksi kolme pistettä. Yksi otetaan pois, jos kappale soi liian lujaa. Toinen, jos se on liian pitkä. Viimeinen piste pysyy, jos kappale on mistään kotoisin.
Päivitys 21.1.:
keskustelu jatkuu, ja laajenee kattamaan muitakin musiikin tekemiseen liittyviä kysymyksiä. hpesch kertoo sävellyksen olevan viesti, jonka vain toinen ammattilainen voi ymmärtää, ja että ”taiteilija ei luo teoksia, koska haluaa, vaan koska hänen täytyy. Taiteilija ei useinkaan pysty kommunikoimaan muuten kuin luomalla taidetta.” Lauri Gröhn on sitä mieltä, ettei musiikilla voi olla semanttista sisältöä: ”Jos Debussyn meri olisi nimetty Saharaksi, sävellyksessä kuuluisi erämaan hiekka ja tuuli”.
