Category Archives: Konsertit

Franz Welser-Möst kiittää Wienin filharmonikoita. Kuva Jari Kallio.

Sunnuntaina Salzburgin Großes Festspiehausissa sai ensi-iltansa Franz Welser-Möstin johtama ja Alvis Hermanisin ohjaama produktio Richard Straussin myöhäistuotannon liki unohdetusta mestariteoksesta Die Liebe der Danae (1937-40). Kolminäytöksinen ”mytologinen komedia” perustuu Hugo von Hofmannstahlin vuonna 1920 laatimaan luonnostelemaan, jonka pohjalta Joseph Gregor muokkasi oopperan libreton.

Syitä Danaen unohdukselle lienee monia, mutta, kuten tämä uusi produktio ja oopperan harvalukuiset levytykset osoittavat, ne eivät ole musiikillisia. Danaen sävellysprosessista tuli poikkeuksellisen pitkä. Strauss työsti samanaikaisesti myös Daphnea, jonka hän halusi saattaa ensin valmiiksi. Sodan syttyminen ja säveltäjän sairastelu viivästyttivät Danaen valmistumista aina vuoteen 1940 saakka.

Alun perin Strauss kielsi oopperansa esittämisen sodan aikana peläten teoksen hukkuvan maailman kaaokseen. Kapellimestari Clemens Krauss suostutteli säveltäjän kuitenkin sallimaan Danaen ensiesityksen Straussin 80-vuotisjuhlan kunniaksi vuoden 1944 Salzburgin festivaalin yhteydessä. Heinäkuun 20. päivän salaliiton seurauksena kaikki julkiset teatteriesitykset kuitenkin kiellettiin. Danae sai lopulta poikkeusluvalla Salzburgissa yhden yksityisnäytöksen säveltäjän ja kutsuvierasyleisön läsnäollessa. Tämä jäi oopperan ainoaksi esitykseksi Straussin elinaikana.

Danaen virallinen kantaesitys oli Salzburgissa vasta 1952 Kraussin johdolla. Kantaesityksestä säilynyt tallenne on myöhemmin julkaistu cd:llä. Sittemmin oopperaa on esitetty Salzburgissa vain kerran, Fabio Luisin johdolla vuonna 2002. Siten sunnuntaina kuultu produktio on vasta festivaalin historian kolmas virallinen Danae-produktio.

Viisikymmentäluvun alussa Straussin Mozart-henkinen komedia nähtiin varmasti iäkkään säveltäjän nostalgisena teoksena, joka sopi varsin huonosti sodanjälkeisen modernismin ilmapiiriin. Nyt yli seitsemänkymmentä vuotta oopperan valmistumisen jälkeen on kenties helpompi ymmärtää teoksen todellinen arvo.

Vaikka Danae on päällisin puolin melko yksinkertainen komedia, joka ylistää rakkautta maallista vaurautta kallisarvoisempana voimana, on libretossa myös kirpeää satiiria sekä luopumisen kaihoa. Musiikillisesti se on ehdottomasti Straussia parhaimmillaan hehkuvine orkesteriväreineen ja nerokkaine johtoaiheineen, jotka nivoutuvat taidokkaaseen kontrapunktiseen käsittelyyn. Oopperan välisoitot ovat omia pieniä mestariteoksiaan kukin. Danaen orientalistisesti sävytetty antiikin mytologia assosioituu myös vahvasti Mozartin orientalismiin, Zaideen ja Ryöstöön Seraljista.

Ooppera alkaa kuningas Polluxin hovissa, jossa velkojat ovat vaatimassa saataviaan hallitsijan tyhjästä kirstusta. Epätoivoinen kuningas laskee toivonsa tyttärensä Danaen avioliittojärjestelyn varaan. Rikas puoliso täyttäisi oivallisesti hovin kassan. Alun kaaos on inspiroinut Straussin kerrassaan verrattomaan sävellystyöhön, jonka lopputuloksen uskollinen toteuttaminen vaatii kapellimestarilta erityistä tarkkuutta musiikin balansoinnissa.

Welser-Möstin johdolla Straussin partituurin kiperimmätkin kudokset soivat läpikuultavan kirkkaasti, mozartmaisen kevyesti tinkimättä kuitenkaan kirpeämmistä sävyistä. Wienin filharmonikot oli tietenkin elementissään Straussin musiikissa.

Oopperan edetessä Danae ja valepukuinen Midas kohtaavat ja rakastuvat. Vauras Midas olisi kaikin puolin ihanteellinen puoliso, mutta Jupiter, jolta Midas on saanut kykynsä muuttaa kaiken kullaksi, on vaatinut vastineeksi kykyä esiintyä Midaan hahmossa voidakseen itse vietellä Danaen.

Vaikka Jupiter voisi tarjota Danaelle kaiken aineellisen hyvän, valitsee Danae kuitenkin Midaan, jolta Jupiter riistää vaurauden. Jupiterin pettymykseksi pari elää onnellisena köyhyydessään. Jupiter nielee lopulta tappionsa, antaa rakastavaisille siunauksensa ja vetäytyy Olympokselle.

Kyynikon on helppo toki todeta, ettei libretto ole erityisen syvällinen. Mutta se on erittäin kaunis, kuten Straussin musiikkikin. Oopperan ytimessä on yhtäältä Danaen henkinen kasvu vaurauden tavoittelusta rakkauteen ja toisaalta Jupiterin vaikea luopumisprosessi. Midas on enemmänkin sivuhahmo.

Strauss on kirjoittanut Danaelle ja Jupiterille hyvin monisävyistä musiikkia, joka antaa näiden hahmojen luonteelle syvyyttä. Krassimira Stoyanova Danaena ja

Tomasz Konieczny Jupiterina olivat kumpikin vaikuttavia rooleissaan. Tenori Gerhard Siegel oli puolestaan oivallinen Midas. Muista roolisuorituksista mieleen jäi erityisesti Jennifer Johnston Jupiterin ex-rakastettuna.

Alvis Hermanisin näyttämöohjaus oli kerrassaan nautittava. Ineta Sipunovan videoinstallaatiot elävöittivä näyttämöä ilahduttavasti ja Juozas Statkevičiusin suunnittelema värikäs puvustus miellytti suuresti silmää. Alla Sigalovan hienovarainen koreografia toimi musiikin hengessä varsin hyvin.

Toivottavasti tämä erinomainen produktio auttaa myös herättämään laajempaa kiinnostusta tätä Straussin riemastuttavaa oopperaharvinaisuutta kohtaan. Tämä partituuri on syytä saattaa soivaan muotoon useamminkin.

— Jari Kallio

Wienin filharmonikot
Franz Welser-Möst, kapellimestari

Krassimira Stoyanova, Danae
Tomasz Konieczny, Jupiter
Gerhard Siegel, Midas
Norbert Ernst, Merkurius
Wolfgang Ablinger-Sperrhacke, Pollux
Regine Hangler, Xanthe
Gerhard Siegel, Midas/Chrysopher
Pavel Kolgatin, Andi Früh, Ryan Speedo Green, Jongmin Park, neljä kuningasta
Maria Celeng, Semele
Olga Bezsmertna, Europa
Michaela Selinger, Alkmene
Jennifer Johnston, Leda

Wienin Valtionoopperan kuoro
Ernst Raffelsberger, kuoron valmennus

Alvis Hermanis, ohjaus
Juozas Statkevičius, puvustus
Gleb Filshtinsky, valaistus
Ineta Sipunova, videosuunnottelu
Alla Sigalova, koreografia

Riccardo Muti & Orchestra Giovanile Luigi Cherubini, konsertti Olavinlinnassa 17.7.2016. Kuva Soila Puurtinen.

Suuret italialaiset maestrot rakastavat – ja omistavat linnoja Umberto Ecosta Riccardo Mutiin. Niinpä viimeksi mainittu koki ehkä olonsa kotoisaksi sunnuntaisessa konsertissaan Savonlinnan pihalla. Hän oli tuonut paikalle jo vuodesta 2004 johtamansa italialaisen nuoriso-orkesterin Orchestra Giovanile Luigi Cherubinin ja valinnut haastavan ohjelman eli puhdasta wieniläisklassismia sinfonian muodossa. Schubertin Keskeneräinen ja Beethovenin Viides kuuluvat tietenkin samalla jo romantiikkaan; tämä oli myös Mutin tulkinnan lähtökohta.

Ymmärtävätkö italialaiset sinfoniaa? Miksi he eivät ole säveltäneet niitä, poikkeuksena maansa rajojen ulkopuolella kuta kuinkin tuntematon, tosin hieno sinfonikko Giuseppe Martucci. Carl Dahlhausin mielestä Euroopan musiikissa on kaksi suurta perinnettä: saksalainen soitinmusiikki ja sinfonia sen kruununa – ja italialainen laulukulttuuri eli bel canto. Kun muu Eurooppa lähti 1700-luvulla ensiksimainitulle linjalle, jäi Italia kukoistavan vokaalitaiteensa ’vangiksi’. Vaikka vielä pitkälti 1800-luvun alkuun monet lähettivät nuoret säveltäjät oppiin Bolognaan, Leopold toimitti sinne Wolfganginsa ja venäläiset Glinkansa. Mutta Italiassa saatiin odottaa Luciano Beriota, joka uskalsi jälleen laittaa teoksensa otsakkeeksi Sinfonia.

Mutin nuoria soittajia – nimilistan mukaan kaikki italialaisia – oli miellyttävää kuulla. Tämä kuului kategoriaan ’piacevole’. He soittivat kurinalaisesti ja linjakkaasti. Näinhän ei ole aina ollut Italiassa. Kun Mendelssohn, Berlioz ja Ludvig Spohr vierailivat maassa aikanaan ja kuulivat italialaisia orkestereita, olivat he tyrmistyneitä: jokainen soittaja koristeli stemmaansa mielensä mukaan kuin se olisi ollut bel canton fiorituraa, jolloin lopputulos oli kaukana esitettävästä teoksesta. Mutta nämä nuoret soittajat olivat hyvin tottelevaisia ja Muti saattoi toteuttaa näkemyksensä heidän avulla.

Coriolanus-alkusoitto on samannimisen näytelmän päähenkilön luonnekuva, ristiriitainen, häilyvä Roomaa uhkaavien goottien päällikkö, joka sitten vaihtaa puolta. Laulava sivuaihe tuo esiin feminiinisen elementin. Muti korostaa lineaarista melodisuutta ja soinnin pehmeyttä. Savonlinnan akustiikka sai myös aikaan osaltaan, ettei kakkosjousien sähäkkä kuviointi kuulunut vastapainona keinuvalle ykkösviulujen aiheelle. Jo tässä teoksessa tuli esiin se Beethoven-tulkintojen ongelma, että eri teemat ja karaktäärit vaativat kukin oman temponsa. Tiedetään, että ainakin sonaattejaan soittaessaan pianolla Beethoven teki näin. Muti piti ankarasti kiinni perustemposta.

Coriolanusta seurasi Schubertin Keskeneräinen, josta yleisö teki vielä keskeneräisemmän alkamalla taputtaa jo ensi osan jälkeen. Mutille teos on suuren romanttisen sinfonian torso, mutta Schubert on traagisenakin aina gemütlich; se on perussääntö.

Odotukset keskittyivät Beethovenin Viidenteen. Ei voi lakata ihmettelemästä, miten vaatimattomista elementeistä koko sinfonia on rakennettu. Mutin tulkinta antoi monumentaalisuuden kasvaa niistä. Olin erityisen iloinen, että hän tulkitsi kuuluisan kohtaloaiheen oikein, siis ei triolina tá-ta-ta-taa, vaan kolmea kahdeksasosaa edeltävän tauon huomioiden hum-ta-ta-ta-taa. Muti säilytti oikean rytmisen profiilin kautta teoksen, mikä on olennaista, sillä puuttuvan nuotin tauko täytetään osan lopulla. Toisen osan ihana teema ilmaantui lukemattomin värein eri koloriiteissä. Adorno arvosteli Beethovenia sen sivutaitteen C-duuri käännöksestä ja fanfaareista jonain teennäisen ’pompöösinä’. Muti lievitti kohdan herooisuutta. Voiton finaali puhkesi edeltävästä aavemaisesta scherzosta, jota E.T.A. Hoffman aikoinaan nerokkaasti analysoi. Voiton finaalin C-duuripääaihe puhkesi lopulta esiin riemuiten, mutta linjakkaan melodisena; aidosti saksalaista olisi ollut painottaa jokaista sointua tahdissa 3 erikseen, sehr tüchtig – ja taas antaa vähän lisää aikaa. Tahtien 26-28 oboen, klarinetin, fagotin ja käyrätorvien syleilevä teema soitetaan eräissä tulkinnoissa kokonaan normaalin tempon ulkopuolella, se on jo seid umschlungen Millionen! Näin sen toteutti tiettävästi Hans von Bülow, suuri romanttinen Beethoven-tulkki (Felix Weingartnerin kertoman mukaan). Mutta ihailtavasti Muti piti orkesterinsa koossa sen tehoa loppua kohti huipentaen. Tosin koodan presto olikin hyvin kohtuullinen tempoltaan, mutta hyvä näin.

Riccardo Muti on luonnollisesti aikamme suuria kapellimestareita. Kuulin häntä ensi kerran New Yorkin Carnegie Hallissa Washingtonin sinfoniaorkesterin vierailujohtajana 1979. Konsertti alkoi juhlavasti Yhdysvaltain kansallishymnillä, koska paikalle saapui senaattoreita ja ministereitä. Myöhemmin minun piti tavata hänet Roomassa suurlähettiläämme Petri Tuomi-Nikulan illallisella Esa-Pekka Salosen vierailun kunniaksi, mutta Muti ei päässytkään tilaisuuteen. Nyt Savonlinnassa olivat paikalla maiden suurlähettiläät ja paljon muuta musiikkiväkeä. Konserttilippujen hinnat olivat korkeat alkaen 180 eurosta, vaikka kyseessä oli ”vain” nuoriso-orkesteri. Mutta innostunutta yleisöä oli runsaasti.

Muti kokee sinfoniat romanttisina, ilmaisevina, melodisina ja dramaattisina kokonaisuuksina.

— Eero Tarasti

Ravenna Festivalin vierailun päätöskonsertti su 17.7.2016 klo 19 Olavinlinna

Luigi Cherubini-orkesteri
Riccardo Muti, kapellimestari

Ludwig van Beethoven: Coriolan-alkusoitto, c-molli (op. 62)
Franz Schubert: Sinfonia nro 8, h-molli (D. 759) ”Keskeneräinen”
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5, c-molli (op. 67) ”Kohtalonsinfonia”

Esa-Pekka Salosen ja Katie Mitchellin Pelléas et Mélisande oli Aix-en-Provencen festivaalin huipennus. Kuva Jari Kallio.

Tänä vuonna Aix-en-Provencen festivaalin pääteos on ollut Claude Debussyn (1862-1949) ainoa valmistunut ooppera Pelléas et Mélisande (1893-1902). Debussyn lyyrinen draama on osa Philharmonia Orchestran ja Esa-Pekka Salosen festivaaliresidenssiä.

Pelléas et Mélisande perustuu tunnetusti Maurice Maeterlinckin (1862-1949) samannimiseen näytelmään. Oopperan libretto seuraa näytelmää varsin tarkasti. Debussyn teos on yhdistää mielenkiintoisella tavalla Maeterlinckin tarinan symbolistisen ilmapiirin realistiseen, puheen intonaatiota ja rytmiä tarkoin jäljittelevään vokaalityyliin.

Monien aikalaistensa tavoin Debussy kävi läpi Wagner-kriisin, joka päättyi tietoiseen etääntymiseen Bayreuthin mestarin ilmaisusta. Siitä huolimatta Pelléas et Mélisanden partituuri sisältää Wagner-vaikutteita, kuten omanlaistaan johtoaihetekniikkaa.

Wagnerin ohella Debussy haki etäisyyttä oman aikansa oopperan konventioihin laajemminkin. Säveltäjä painotti Pelléas et Mélisanden dramaturgian psykologista olemusta konkreettisten näyttämötapahtumien sijaan. Ehkä juuri epäluulosta oopperataloja kohtaan Debussy ajattelikin oopperaansa esitettäväksi ennemmin dramatisoituna konserttina kuin näyttämöproduktiona.

Aix-en-Provencessa Katie Mitchellin näyttämöproduktio ratkaisee Pelléas et Mélisanden vertauskuvien ja realismin dialektiikan esittämällä tapahtumat Mélisanden unena. Tällöin todellisuuden ja symbolismin yhteenkietoutumisesta muodostuu looginen synteesi. Ratkaisu sopii oivallisesti myös Debussyn musiikin unenomaiseen olemukseen.

Unimaailma on antanut Mitchellille myös mahdollisuuden syventää nimihenkilön kuvausta esittämällä Mélisande useissa kohtauksissa laulajan ohella myös näyttelijän kautta.

Pelléas et Mélisanden miljöönä on lähes yksinomaan kuningas Arkelin linna Allemondessa. Kohtausten tapahtumapaikkoja ovat hinnan eri huoneet, jolloin näiden lavastuksen yksityiskohtien sommittelu ja valaistus ovat avainasemassa tunnelmaa luotaessa. Lizzie Clachanin lavastus olikin mitä vaikuttavin.

Ooppera alkaa Mélisanden makuuhuoneessa, joka transmormoituu hänen unessaan avauskohtauksen metsäksi. Arkelin linna on 1900-luvun puolivälin tyyliin sisustettu kartano ruokasaleineen, makuuhuoneineen, uima-altaineen ja kellareineen. Oopperan päätös kurkistaa takaisin alun makuuhuoneeseen, jossa Mélisande havahtuu unestaan. Kuolinkohtaus on siten siirtymä unesta takaisin valvemaailmaan.

Muokatessaan Maeterlinckin näytelmää libretokseen Debussyn ainoita muutoksia oli neljän linnan palvelijoita kuvaavan kohtauksen karsiminen. Näin säveltäjä ankkuroi tapahtumia korostetusti kuuden keskushenkilön ympärille. Mitchellin ohjaus palauttaa palvelijoiden roolia kohtausten välisissä siirtymissä, jossa nämä pukevat Mélisanden aina seuraavaa kohtausta varten. Nämä siirtymät on koreografioitu varsin kiintoisasti.

Musiikillisesti Aix-en-Provencen produktio oli mitä vaikuttavin. Salonen on Sir Simon Rattlen ohella aikamme johtavia Debussy-kapellimestareita. Niinpä hän onkin täysin kotonaan Pelléas et Mélisanden monisäikeisen partituurin maailmassa.

Debussyn sävelkieli asettaa monia haasteita. Oopperan tapahtumat etenevät nopeasti, ja musiikki on tulvillaan ohikiitäviä, mutta äärettömän merkittäviä aiheita, joiden artikulaatio ja balansointi on tarkkaan harkittava. Musiikin on taivuttava hetkiin jatkuvuudesta kuitenkaan tinkimättä. Tämä kaikki toteutui Salosen johdolla kerrassaan ihailtavasti.

Philharmonia Orchestra vastasi Debussyn partituurin vaatimuksiin mitä erinomaisimmin. Ilta oli tulvillaan vaikuttavaa yhteissoittoa, mieleenpainuvia sooloja sekä äärimmäisen hienosti toteutettuja kamarimusiikillisia hetkiä mitä vaihtelevimpien soitinyhdistelmien parissa.

Cape Town Opera Chorus lauloi vaikuttavasti lyhyehkön lavan ulkopuolisen osuutensa horisonttiin katoavan, Mélisanden Allemondeen tuoneen laivan miehistönä.

Barbara Hannigan oli kaikin tavoin täydellinen Mélisande. Hänen artikulaationsa, eläytymisensä ja näyttelemisensä ilmensi tarkoin roolin moniulotteisuutta. Stéphane Degout ja Laurent Naouri olivat erinomaiset Pelléas ja Golaud, vastakohtaiset velipuolet. Pelléasin nuoruus, herkkyys ja naiivius sekä vastaavasti Golaudin ikääntyvä kovuus välittyivät vaikuttavan koskettavasti.

Franz-Josef Selig, joka lauloi Arkelin roolin myös vuodenvaihteessa Berliinissä ja Lontoossa Sir Simon Rattlen johdolla, oli jälleen kerrassaan oivallinen. Sylvie Brunet-Grupposon Geneviève ja Chloe Briotin Yniold tekivät suppeammat roolinsa mieleenpainuvalla ammattitaidolla.

Yksi Aix-en-Provencen produktion viidestä esityksestä kuvattiin myös televisiolähetystä varten. Toivottavasti tämä taltiointi julkaistaan myös videotallenteena. Tämä produktio pitää jokaisen kokea.

— Jari Kallio

Philharmonia Orchestra
Esa-Pekka Salonen, kapellimestari

Barbara Hannigan (Mélisande)
Stéphane Degout (Pelléas)
Laurent Naouri (Golaud)
Franz-Jose Selig (Arkel)
Sylvie Brunet-Grupposo (Geneviève)
Chloé Briot (Yniold)

Cape Town Opera Chorus

Grand Théâtre de Provence
Aix-en-Provence

La 16.07.2016, klo 19.30