Palestiinalaiset päättäjät ovat lakkauttaneet Länsirannan pakolaisleirissä toimineen nuoriso-orkesterin ja antaneet sen johtajalle Wafa Younisille porttikiellon leirille. Syynä on orkesterin pitämä konsertti Natsi-Saksan juutalaisten joukkotuhon eloonjääneille Israelissa.
Leirin edustajat ovat kutsuneet joukkotuhoa ”polittiseksi asiaksi” ja syyttivät kapellimestaria lasten käyttämisestä kiistan osana. Younis on nyt saanut lähteä leiristä ja asunto, jossa hän opetti 13-henkistä ”Vapauden kielet” -orkesteria on teljetty kiinni.
Asiasta kertoo muun muassa Guardian. Lehden mukaan tapahtuma kuvastaa palestiinalaisten haluttomuutta tunnustaa juutalaisten kärsimyksiä, ja tietämättömyys ja jopa asian kieltäminen on yleistä heidän keskuudessaan.
Pianotaiteilija Henri Sigfridsson vierailee Sibelius-Akatemiassa ja pitää luentokonsertin aiheesta Franz Lisztin 12 Transkendentaalista etydiä Wegelius-salissa (Töölönkatu 28) tiistaina 21.4. klo 13-14.30. Tilaisuus on kaikille kiinnostuneille avoin.
Helsinkiläinen Dani Juris voitti Slovenian Ljubljanassa viidettä kertaa pidetyn kilpailun nuorille kuoronjohtajille. Juris voitti kolmieräisen kilpailun ensimmäisen palkinnon lisäksi kilpailussa laulaneiden kuorolaisten äänestyksen parhaasta kuoronjohtajasta ja nuorimman finalistin palkinnon. Kilpailuun hyväksyttiin videokarsinnan perustella 16 kuoronjohtajaa 13 eri maasta.