Amfion pro musica classica

Kamarikuoro Krysostomos ja Latvian radiokuoro Tampereen Sävelessä

latvijas_radio_koris_1_ei_krediittej_tiedottajan_ottama

Nyt 40-vuotias Tampereen Sävel esitteli viiden päivän aikana (3.6.-7.6.) jälleen laajan kattauksen vokaalimusiikkia konserteissa, kuorokatselmuksessa, lauluyhtyekilpailussa sekä erilaisissa ilmaistapahtumissa. Festivaali on kansainvälinen, mutta esimerkiksi sen kaksi kilpailullista sarjaa ovat hyvin eriluonteisia: Tiukan karsinnan sisältävä yhtyelaulukilpailu houkuttelee menestyjiä maailmalta, kun taas kuorokatselmuksessa kotimaisen osaamisen esittely hyvin perustellusti korostuu. Tänä vuonna ulkomaisia kuoroja oli katselmukseen ilmoittautunut kuitenkin poikkeuksellisen vähän – vain kaksi – siinä missä esimerkiksi vuonna 2013 kansainvälisiä vieraita oli seitsemän ja vuonna 2011 kaksitoista. Yhtyelaulukilpailussa sekä sähköisesti vahvistetun että vahvistamattoman sarjan ensipalkinnot menivät nyt Saksaan, yhtyeille ONAIR ja Sjaella. Kuorokatselmuksen suhteellisen harvoin jaetun grand prix’n voitti puolestaan helsinkiläinen Spira Ensemble. Kari Turusen johtaman kuoron ohella kolme kultaleimaa saivat Turun konservatorion kamarikuoro johtajanaan Esko Kallio sekä Viron radion lapsikuoro johtajinaan Kadri Hunt ja Kaie Tanner. Taitavan nuoren kuoronjohtajan palkinto taas annettiin Hämäläis-Osakunnan Laulajia luotsaavalle Iida Antolalle.

Festivaalin ohjelmassa korostettiin laajasti Sibelius-juhlavuotta. Tampere Filharmonian ja TampereRaw’n konserteissa Tampereen Filharmonisen Kuoron, Ylioppilaskunnan Laulajien sekä Klemetti-Opiston Kamarikuoron kanssa keskityttiin Sibeliuksen tuotantoon, vaikka mukaan mahtuikin esimerkiksi kantaesitys Jaakko Mäntyjärveltä. Lisäksi kotimaiset kärkitutkijat, -editoijat ja -tulkitsijat keskustelivat Sibeliuksesta kolmessa seminaaritilaisuudessa, ja Tampere-taloon oli sijoitettu säveltäjän kuorotuotantoa esittelevä näyttely. Kuorokatselmuksessakin juhlavuosi huomioitiin: Aamulehden erikoispalkinto parhaasta Sibelius-tulkinnasta myönnettiin Tatu Erkkilän johtamalle Somnium Ensemblelle Helsingistä.

Festivaalin pääsymaksullisista konserteista ehdin itse lauantaina 6.6. kuultuihin Mikko Sidoroffin (s. 1985) sävellyskonserttiin sekä Latvian radiokuoron konserttiin. Säveltäjä-kuoronjohtaja Sidoroffin soittimena miellyttävän selkeässä ja vain hienoisesti kaikuvassa Finlaysonin kirkossa oli itseoikeutetusti hänen perustamansa kamarikuoro Krysostomos. 12-vuotias kokoonpano on ansioitunut erityisesti uutta ortodoksiseen perinteeseen liittyvää kuoromusiikkia tilaamalla ja esittämällä, ja sen Alballa ilmestynyt äänitys Sidoroffin Panihidasta (2003) eli vainajien muistopalveluksesta palkittiin vuoden 2007 kuorolevynä. Täyteen pakkautuneessa Finlaysonin kirkossa kuultiin Panihidan lisäksi Kerubiveisu nro 6 (2012) sekä osia tänä keväänä levylläkin ilmestyneestä Suuresta paastosta (2013).

Sidoroffin sävelkieltä tekee kliseenkin uhalla mieli kutsua ajattomaksi – oikeammin eri ortodoksisia ja läntisiä perinteitä ja aikakausia saman suuttimen läpi virtauttavaksi. Yleisvaikutelma on niin ikään jollain tapaa hyvin sovinnainen ja miellyttävä, siis yleisöystävällinen – näiden sanojen parhaassa merkityksessä. Esimerkiksi Panihidassa säveltäjän tunnustamat vaikutteet Einojuhani Rautavaaran Vigiliasta on helppo huomata, mutta Sidoroffin musiikissa agendalla ei ole mitään Rautavaaran bysanttilaisen menneisyysloikan radikaaliuteen rinnastettavaa.

Krysostomoksen laulua oli lauantai-iltana jälleen ilo kuulla sekä ääniryhmien keskinäisen että kokonaissoinnin erinomaisen homogeenisuuden vuoksi. Kuoro määrittelee itsensä usein ”yhdeksi Suomen tasokkaimmista ortodoksista kuoroista”, ja paikoin tuntuu, että ortodoksisuuden määreenkin voisi tuosta cv-lauseesta poistaa. Soinnin puhtaudessa kokoonpanolla olisi kuitenkin vielä silloin tällöin varaa vakauttavaan hienosäätöön. Suuresta Paastosta valikoidussa osuudessa solisteina toimivat kuorolaiset Pia Perola, sopraano, Ilmari Pirttilä, tenori ja Tuomas Sidoroff, baritoni. Erityisesti Sidoroffin kaunis, lämminsävyinen ääni erottui edukseen. Myös Panihidassa solistit olivat hyviä – Heikki Hattusen tenori soi vaivattomalla paatoksella, ja Sanna Heikkisen sopraano väreili kauniinkuulaasti.

Illan kuorokonsertit oli ajoitettu niin, että Krysostomoksen esiintymisestä ehti mainiosti siirtyä Euroopan huippukamarikuoroihin kuuluvan Latvian radiokuoron yleisöksi tuomiokirkkoon, ja moni festivaalikävijä näyttikin tekevän niin. Festivaalin tiedotuksessa Krysostomoksenkin konsertti muuten liitettiin muuan Johan Julius Christianin lapsuudenkokemuksiin hämeenlinnalaisesta ortodoksilaulusta. Siinä missä tämä tuntui hieman pakotetulta, latvialaisvieraat olivat todella sisällyttäneet konserttiinsa neljä Sibeliuksen sekakuorolaulua, joten ohjelmiston markkinointi ensisijaisesti 150-vuotiastamme esittelevänä oli perusteltavissa. Toisaalta keskiössä olivat laajemmat teokset 1900-luvulla syntyneiltä säveltäjiltä. Sibeliuksen laulettavuudeltaan usein hieman kömpelöt, mutta aina tunnelmaltaan persoonalliset sekakuoroteoksethan ovat miltei poikkeuksetta pienoiskappaleita.

kamarikuoro_krysostomos3_c_marko_happo

(Kuva: Marko Happo)

Festivaalin taiteellinen johtaja Matti Hyökki esitti ohjelmakirjan tervetuliaissanoissa todennäköisesti hiukan pilke silmäkulmassa latvialaisten konsertissa selviävän, ”voiko ulkomainen kuoro koskaan olla uskottava Sibelius-tulkki”. Tähän saatiin vastaus jo avausteoksessa: Sortunut ääni (1898) soi upeasti, omaperäisen rauhallisesti, ja vaikuttavasti rytmistä liikkumavaraa käyttäen. Myös Saarella palaa (1895) oli vuodesta 1992 radiokuoroa johtaneen Sigvards Kļavan (s.1962) tulkintana poikkeuksellisen viipyilevä. Laulajisto nautiskeli pitkistä vokaalikaarroksista viimeistä piirtoa myöten, ja suomalaiskuorojen yleensä voimakkaasti aksentoimat kohdatkin laulettiin lumoavan saumattomasti sitoen.

Kappaleiden Sydämeni laulu ja Min rastas raataa (1898) tekstaukseen olisi sen sijaan jo kenties kaivannut suomalaista jäntevyyttä vokaalien venyttämisen sijaan, vaikka teokset hienosti tuomiokirkkoa kaiuttivatkin. Yleisesti ottaen suomen ääntäminen sujui kuorolta kuitenkin rautaisella ammattitaidolla. Sen sijaan Rautavaaran (s.1928) usein esille tuoman enkelimystiikkansa avainteoksessa Die erste Elegie (1993) Rainer Maria Rilken runoon saksan kielen konsonantit tahtoivat hukkua tuomiokirkon akustiikkaan.

Rautavaaralta radiokuoro julkaisi kaksi vuotta sitten Ondinella hienon maailmanensilevytyksen Missa a capellasta (2011), kun taas toisen pohjoiseurooppalaisen hittikuorosäveltäjän Arvo Pärtin (s.1935) teoksia se on äänittänyt ECM:lle (Adam’s Lament, 2012). Kuluva vuosihan on myös Pärtin juhlavuosi ja Viron Musiikin vuosi, ja Tampereen tuomiokirkossa säveltäjältä kuultiin konsertin ainoa kirkollinen teos, Nunc dimittis (2001). Siinä dynamiikallinen huippukohta koettiin hieman partituurista poiketen jo Gloria Patri-vaihetta edeltävässä diminuendossa, jossa sana Israel katosi vapauksia ottaen mutta vaikuttavasti – huulet sulkemalla.

Merkittävimmän osuuden radiokuoron levykatalogistakin muodostaa luonnollisesti latvialainen musiikki, jota edustivat nyt konsertin toisena teoksena kuultu Ēriks Ešenvaldsin (s.1977) Légende de la femme emmurée (2005) sekä illan päättänyt Pēteris Vasksin (s.1946) Zīles ziņa (2004). Kuorosäveltäjänä profiloitunut Ešenvalds on nuoresta iästään huolimatta muun muassa saanut Latvian valtion Suuren musiikkipalkinnon jo kahdesti, ja säveltänyt latvialaiskuorojen lisäksi musiikkia merkittäville ulkomaalaisille kokoonpanoille Polyphonysta Baijerin radiokuoroon.

Ešenvaldsin albaniankieliseen tekstiin sävelletty, pienryhmän suoralla äänellä laulaman kansanmusiikkivaikutteisen osuuden sekä hitaammin etenevän kuorotekstuurin välillä vaihteleva teos on Latvian radiokuoron kantaesittämä. Tämä kuului illan ensimmäiset bravo-huudot kirvoittaneen esityksen varmuudessa. Tunnetuimpiin latvialaissäveltäjiin kuuluvan Vasksin selkeän mimeettisesti ja monipuolisin musiikillisin keinoin Uldis Bērziņšin runon näkymiä käsittelevä Zīles ziņa oli niin ikään kuoron vakuuttavaa näytöstä.

Illan mykistävin kokemus oli kuitenkin Anders Hillborgin (s. 1954) hitaasti kehittyvä, jälleen pohjoista menestysmusiikkia edustava äänteiden runsaudensarvi Muoayiyoum (1985), jossa kuoron sointi ylsi poikkeukselliseen briljanssiin. Konsertin lopuksi ylös nousi Magnus Enckellin alttarifreskon hahmojen peilikuvana myös käsin kosketeltavan innostunut festivaaliyleisö.

 

– Justus Pitkänen

 

Latvian radiokuoron konsertti on kuultavissa Yle Areenassa vielä 27 päivän ajan.

Tampereen Sävelen kuorokatselmuksen kokonaistulos on katsottavissa täältä. Yhtyelaulukilpailun palkitut kokoonpanot taas näkee festivaalin uutissivulta.

 

 

Vastaa

Post Navigation