Amfion pro musica classica

Uljas Pulkkisin kaksoiskonsertto viululle, harmonikalle ja jousille ” Crystallizations” Tapiola Sinfoniettan konsertissa 2.3.

Ennakkotiedoista poiketen Tapiola Sinfoniettan kausikonsertissa Uljas Pulkkisin kaksoiskonserton Crystallizations (2008) solisteina ovat Minna Pensola, viulu sekä Janne Rättyä, harmonikka ja kapellimestarina Janne Nisonen. Ohjelmassa on myös Einojuhani Rautavaaran Adagio celeste ja György Ligetin Kymmenen kappaletta puhallinkvintetille. Lisäksi konsertissa kuullaan Mozartin sinfonia nro 40. Nisonen johtaa myös iltapäiväkonsertin 1.3., jossa esitetään Rautavaaran ja Mozartin teokset.

Pulkkisin kaksoiskonsertto on kirkassointista ja säteilevää musiikkia. Sen eri kehityskulut kiteytyvät nimensä mukaisesti hauraammasta, vapaammasta tilasta kohti hymnimäisiksi kristallisoituvia synteesejä. Romantiikan tunneilmaisuestetiikka värittää Rautavaaran runoudesta innoituksensa saanutta näynomaista jousiorkesteriteosta Adagio celeste ja Ligetin puhallinkvintetossa kukin soitin saa vuorollaan solistisen roolin miniatyyrikonserton tapaan. Molemmat konsertit päättyvät Mozartin hiljaista surua säteilevään syvähenkiseen g-mollisinfoniaan nro 40.

To 1.3.2018 klo 14, Espoon kulttuurikeskus
ILTAPÄIVÄKONSERTTI: ADAGIO CELESTE
Tapiola Sinfonietta / Janne Nisonen, kapellimestari
Jukka Rantamäki, juontaja
Einojuhani Rautavaara: Adagio celeste
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 40 g-molli KV550

Pe 2.3.2017 klo 19, Espoon kulttuurikeskus
MOZART 40
Tapiola Sinfonietta / Janne Nisonen, kapellimestari
Minna Pensola, viulu
Janne Rättyä, harmonikka
Einojuhani Rautavaara: Adagio celeste
Uljas Pulkkis: Kaksoiskonsertto viululle, harmonikalle ja jousille ”Crystallizations”
György Ligeti: Kymmenen kappaletta puhallinkvintetille
Wolfgang Amadeus Mozart: Sinfonia nro 40 g-molli KV550

Konserttiesittely (FM Kimmo Korhonen) pe 2.3.2018 klo 18.15

Mäntän Musiikkijuhlat – 20 vuotta pianomusiikin juhlaa

Pianomusiikkiin keskittyvä Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 20. kerran 1.–5.8.2018. Juhlavuoden kohokohtiin kuuluvat Jeremy Denkin ja Sergei Babayanin pianoresitaalit sekä merkittävä Kalevi Ahon pianoteoksen kantaesitys.

Juhlavuoden pianistikaartiin kuuluvat myös Maj Lind -voittaja Mackenzie Melemed  sekä suomalaiset Sonja Fräki, Folke Gräsbeck ja Hannu Alasaarela. Juhlilla kuullaan myös Emma-palkittua Kamus-kvartettia ja sopraano Johanna Rusanen-Kartanoa.

Festivaalin avajaiskonsertissa kuullaan musiikkijuhlien tilausteoksen, Kalevi Ahon 2. pianosonaatin, kantaesitys, jonka soittaa Ahon pianomusiikista tohtorintutkinnon tehnyt pianotaiteilija Sonja Fräki. Myös festivaalin muissa konserteissa kuullaan suomalaisten säveltäjien musiikkia. Oskar Merikannon 150-vuotisjuhla huomioidaan erityisesti – Merikannon syntymäpäivänä 5.8. kuullaan Vilppulan kirkossa Folke Gräsbeckin ja Johanna Rusanen-Kartanon konsertti, jossa esitetään Merikannon lauluja ja pianoteoksia, joista osa on sävelletty Merikannon kesäpaikassa Vilppulan Kantolassa.

– Juhlafestivaalilla kuullaan erityisen paljon tulevaisuuden nimiä. Myös ulkomaiset päävierailijamme, Jeremy Denk ja Sergei Babayan, ovat henkilöitä, joilla on vaikutusta pianismin tulevaisuuteen visionäärisen taiteilijuutensa, ja erityisesti Babayanilla opettajuutensa, kautta. Ohjelmistoon halusin paljon uutta ja tulevaisuuteen katsovaa musiikkia, kertoo pianotaiteilija Niklas Pokki, joka on toiminut festivaalin taiteellisena johtajana sen perustamisesta saakka.

Mäntän Musiikkijuhlien pääkonserttipaikka on Serlachius-museo Göstan Kivijärvi-sali. Muita konserttipaikkoja ovat Mäntän ja Vilppulan kirkot sekä Mäntän Klubi.

Kaija Saariaholle 400 000 euron sävellyspalkinto

ks

Säveltäjä Kaija Saariaholle on myönnetty merkittävä palkinto hänen työstään nykymusiikin parissa. Palkinnon arvo on 400 000 euroa.

Frontiers of Knowledge -palkinnon myöntäjä on espanjalaisen pankkikonserni BBVA:n säätiö. Säätiön perusteluissa todetaan Saariahon ”vaikuttaneen nykymusiikkiin tavalla, joka on poikkeuksellinen yksilöllisyydessään, monipuolisuudessaan ja laajuudessaan” ja että Saariaho on ”yhdistänyt saumattomasti akustisen ja sähköisen musiikin maailmoja”.

Vuonna 1952 syntynyt Saariaho työskentelee parhaillaan viidennen oopperansa parissa.

BBVA:n palkinnot myönnetään vuosittain kahdeksassa kategoriassa ansioista huippututkimuksessa tai taiteen alalla. Palkinnon saajat valitaan yhteistyössä Espanjan kansallisen tutkimusviraston kanssa. Palkinnot jaettiin nyt kymmenennen kerran.

Suomalaisista palkinnon on aiemmin saanut tieteen akateemikko ja biologi Ilkka Hanski vuonna 2015.

(STT)

Jukka Linkolan uusi ooppera oli jäädä keskeneräiseksi

linko_608b8fcb-45db-4c64-b14c-51049f88a5ea

Uuden oopperavirren sanat syntyivät libretisti Helena Tornbergilla kun hän Siikajoen merenrannalla purki ahdistustaan erään pienen pojan pohjattomasta äitisurusta.

Myöhemmin keväällä kokenut talvikalastaja, säveltäjä Jukka Linkola humahti jään läpi Turun saaristossa hyräillessään virren sanoja. Linkolan naapuri pelasti hänet viime hetkellä. Jo aloitettu ooppera ei jäänytkään kesken. Läheltä piti -kokemus heijastuu Linkolan musiikissa erityisen raikkaana syvätuntovirtana.

Limingan kantaesityksessä liput loppuivat kesken. Nyt Helsingin Musiikitalolla oopperakokemusta ja oopperavirren laulamista tarjoutuu kaksi kertaa saman upean 100 hengen oopperaensemblen voimin. Pääsrooleissa oopperassa laulavat Tomi Punkeri, Emma Hannonen, Johanna Kropsu ja Virva Puumala. Mukana oopperassa on myös Tuntemattomasta sotilaasta tuttu Suomen hevonen Kiripassi.

Jukka Linkola: Abrahamin pidot – Ensi-ilta Helsingin musiikkitalo 22.2.2018 klo 19.00 ja toinen esitys 23.2.2018 klo 19.00.

http://www.abrahaminpidot.fi

Ristiveto-festivaalilla Schumannia ja Brahmsia

Viidettä kertaa tapahtuva Ristiveto-festivaali järjestetään tänä vuonna 24.-26.2. Lapinlahden Lähteellä, Sellosalissa ja Nikkilän Artborgissa. “Päätimme keskittyä vuoden 2018 festivaalilla kahteen romantiikan ajan keskeiseen säveltäjään: Robert Schumanniin ja Johannes Brahmsiin. Näiden kahden merkittävän säveltäjän lyhytaikainen ystävyys vuosina 1853–1856 ja sen traaginen loppu Schumannin sairastumiseen ja ennenaikaiseen kuolemaan on yksi länsimaisen musiikin historian kuuluisista tarinoista. Pohdimme, minkälaisessa ilmapiirissä ja mielentilassa Brahms ja Schumann aikoinaan kohtasivat ja päätimme rakentaa festivaalin, jossa soittajat ja yleisö haastetaan miettimään ihmismielen haurautta ja sitä, miten sen kohtaamme. Toki halusimme myös soittaa 1800-luvun lopun merkittävimpiä ja upeimpia teoksia”, kertovat viulisti Eriikka Maalismaa ja pianisti Emil Holmström vuoden 2018 Ristiveto-festivaalista.

Ristiveto-festivaalin vieraaksi saapuu Ruotsin radion sinfoniaorkesterin konserttimestari Malin Broman, joka on kysytty solisti, kamarimuusikko, opettaja sekä konserttimestari. Kamarimusiikille omistautunut Broman on muun muassa Kungsbacka Piano Trion ja Stockholm Syndrome Ensemblen jäsen sekä Musica Vitae -kamariorkesterin taiteellinen johtaja. Lisäksi festivaalilla esiintyvät merkittävää kansainvälistä uraa tekevä, PianoEspoo-festivaalin taiteellinen johtaja pianisti Paavali Jumppanen sekä tutut ristivetolaiset: sellisti Markus Hohti, pianisti Emil Holmström, viulisti Eriikka Maalismaa, alttoviulisti Atte Kilpeläinen, klarinetisti Christoffer Sundqvist ja viulisti Jan Söderblom. Ristiveto-festivaalilla on lisäksi mukana toimittaja ja pianisti Lotta Emanuelsson, joka johdattelee konserteissa Schumannin ja Brahmsin maailmaan erilaisin puheenvuoroin, sekä Lapinlahden Lähteen konsertissa on mukana myös psykologi Pekka Sauri. Tuttuun tapaan jousisoittajat soittavat festivaalilla päällystämättömillä suolikielillä ja pianisteilla on tällä kertaa käytössään Paavali Jumppasen omistama 100-vuotias Blüthner-flyygeli.

Ristiveto-festivaali alkaa lauantaina 24.2. klo 19 Lapinlahden entisellä sairaala-alueella, jossa helsinkiläisiä mieliä hoidettiin aina vuoteen 2008 saakka. Lapinlahden Lähteen konsertin ohjelmassa kuullaan teoksia ja fragmentteja Schumannin ja Brahmsin eri elämänvaiheista. Schumannin Märchenerzählungen alttoviululle ja pianolle op. 113 on säveltäjän paluu nuoruuden satukuviin keskellä muutoin vaikeaa elämänvaihetta. Brahmsin myöhäiseen pianotuotantoon kuuluu teos 3 Intermezzi op. 117, jonka kolmannesta osasta säveltäjä käytti kuvausta “kaiken suruni kehtolaulu”. Pianotrio nro 3, op. 101, on Brahmsin intensiivisimpiä ja tiivistetyimpiä töitä. Lapinlahden Lähteellä esiintyvät Malin Broman, Paavali Jumppanen, Eriikka Maalismaa, Emil Holmström, Atte Kilpeläinen, Markus Hohti ja Jan Söderblom. Kappaleiden väleissä psykologi, työelämäprofessori Pekka Sauri ja pianisti-toimittaja Lotta Emanuelsson tuovat oman näkökulmansa keskusteluun mielenterveydestä ja musiikista.

Sunnuntaina 25.2. klo 15 Sellosalissa kuullaan neljä teosta, jotka ovat syntyneet säveltäjien hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Schumannin pianokvintetto on optimistinen, briljantti ja tasapainoinen teos säveltäjän uran huipulta. Brahms kamppaili ikuisuuden pianokvintettonsa kanssa, ja se on ensimmäisiä todella merkittäviä teoksia, joita hän sai valmiiksi, ja jonka viulisti Joseph Joachim nimesi parhaaksi kamarimusiikkisävellykseksi sitten Schubertin päivien. Toinen klarinettisonaatti Es-duurissa on Brahmsin viimeisiä teoksia, täynnä tasapainoista ja hyväntahtoista musiikkia, jossa muutaman kerran välähtävät intohimo sekä pysähtyneet hetket, jotka ovat niin luonteenomaisia hänen nuoruuden tuotannolleen. Sellosalissa esiintyvät Malin Broman, Markus Hohti, Emil Holmström, Paavali Jumppanen, Eriikka Maalismaa, Christoffer Sundqvist ja Jan Söderblom.

Ristiveto-festivaalin kolmas ja viimeinen konsertti kuullaan maanantaina 26.2. klo 19 Nikkilän entisen sairaala-alueen vanhassa pesularakennuksessa (nyk. Artborg 35). Luonnonkauniissa, idylliseksi remontoidulla asuinalueella olivat aikoinaan hoidossa muun muassa Uuno Kailas, Elmer Diktonius ja L. Onerva. Maanantain 26.2. konsertin ohjelmassa on Brahmsin sellosonaatti nro 1, op. 38, eräänlainen käännekohta nuoren säveltäjän uralla. Schumannin vasta vuonna 1956 julkaistu viulusonaatti nro 3 valmistui vain muutama kuukausi ennen säveltäjän terveyden romahdusta. Kontrastina kuullaan Schumannin onnellisemmilta vuosilta teos Fantasiakappaleita klarinetille ja pianolle, op. 73. Nikkilässä järjestettävässä päätökonsertissa esiintyvät Christoffer Sundqvist, Eriikka Maalismaa, Markus Hohti ja Emil Holmström. 

Ristiveto-festivaalin 24.-26.2.2018 koko konserttikohtainen ohjelma: www.ristiveto.fi