Amfion pro musica classica

Jenny ja Antti Wihurin rahasto lahjoittaa 450 000 euroa musiikkikoulutuksen kansainvälistymiseen

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt 450 000 euroa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kansainväliselle vierailijaohjelmalle, joka kutsuu Suomeen musiikin alan merkittävimpiä taiteilijoita vieraileviksi opettajiksi. Ohjelma tarjoaa uudenlaisen areenan kansainväliselle yhteistyölle ja näyteikkunan suomalaiselle musiikkiosaamiselle.

”Musiikki on ollut yksi Jenny ja Antti Wihurin rahaston pitkäaikaisimmista ja suurimmista tukikohteista. Sibelius Summer Academy -vierailijaohjelman avulla suomalainen musiikki jatkaa kansainvälistymistään ja kohoaa yhä korkeatasoisemmaksi. Yliopistojen perusbudjetit ovat nykyisin varsin niukkoja. Säätiöt voivat rahoituksellaan tarjota lisää joustavuutta ja täten kannustaa kokeilemaan uusia avauksia”, toteaa Wihurin rahastojen asiamies Arto Mäenmaa.

Vierailijaohjelmaan kutsutaan vuosina 2019–2022 kansainvälisesti merkittäviä taiteilijoita, jotka työskentelevät yhdessä Taideyliopiston opettajien, tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa periodimuotoisesti. Suurella yleisöllä on mahdollisuus nauttia vierailijoiden ja paikallisten taiteilijoiden yhteistyönä syntyneistä taide-elämyksistä Helsingissä. Sibelius Summer Academy on yksi Taideyliopiston kansainvälisistä avauksista.

”Taide on olemukseltaan kansainvälistä ja elävä yhteys maailmanlaajuiseen taidekenttään on suomalaisen taidekoulutuksen elinehto. Taiteen rajoja ei ole koskaan määritelty maantieteellisesti”, sanoo Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki.

Jenny ja Antti Wihurin rahaston lahjoitus juhlistaa Merenkulkuneuvos Antti Wihurin syntymän 135-vuotismerkkipäivää 9.10. Kokonaisuudessaan 450 000 euron tuki ajoittuu kolmelle vuodelle.

Hannu Lintu johtaa Bostonin sinfoniaorkesterin syyskauden avajaiskonsertin

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu on kutsuttu johtamaan Yhdysvaltojen parhaimpiin orkestereihin kuuluvaa Bostonin sinfoniaorkesteria 11.–13.10. Syyskauden avajaiskonserttien ohjelmassa on Stravinskyn Sinfonioita puhaltimille sekä Bartókin Konsertto orkesterille, jonka Bostonin orkesteri kantaesitti 1944.

Bostonin lisäksi Lintu johtaa muitakin amerikkalaisia orkestereita. Syyskuun lopussa hän vieraili St. Louisin sinfoniaorkesterin kapellimestarina ja tällä viikolla hän johtaa kolme konserttia Baltimoressa. Marraskuussa on vuorossa Cincinnatin sinfoniaorkesteri.

St. Louisissa ohjelmassa oli mm. Esa-Pekka Salosen viulukonsertto, jonka solistina esiintyi viulisti Leila Josefowicz. Baltimoren sinfoniaorkesterin konserteissa kuullaan Sibeliuksen sinfoniat 6 ja 7. Amerikkalaisorkesterien lisäksi Hannu Lintu vierailee johtamassa mm. Singaporessa ja Japanissa.

Yksi kevätkauden kohokohtia on vierailu Hampurin radion sinfoniaorkesterinkapellimestarina Elbphilharmonie-konserttitalossa, jonka nyt jo loppuunmyydyn konsertin ohjelmassa on Sebastian Fagerlundin sellokonserton kantaesitys. Solistina esiintyy sellisti Nicolas Altstaedt, joka esittää saman teoksen myös RSO:n kanssa 10.-11.4.Musiikkitalossa.

Radion sinfoniaorkesteria Hannu Lintu johtaa seuraavan kerran 9.11., jolloin ohjelmassa on Lutoslawskia, Tšaikovskia ja Prokofjevia.

Musiikkitalon Vapaapäivänä 6. lokakuuta talon kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy

Musiikkitalon Vapaapäivänä mm. kurkistetaan talon pimeisiin paikkoihin, nautitaan kamarimusiikista ja osallistutaan Nalle Nappisilmän syyssoittajaisiin. Kaikkiaan päivän aikana järjestetään noin 40 yleisölle avointa tapahtumaa.

Musiikkitalon Vapaapäivänä nautitaan niin kamarimusiikista, kansanmusiikista, jazzista kuin erilaisista näkökulmista musiikin tekemiseen ja kokemiseen. Yleisöllä on myös mahdollisuus tutustua talon pimeisiin paikkoihin opastetuilla talokierroksilla. Musiikkitalon Vapaapäivänä talon kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Nalle Nappisilmä ja Helsingin kaupunginorkesterin muusikot kutsuvat perheen pienimmät syyssoittajaisiin. Radion sinfoniaorkesteri tuo kuulijoille kattauksen kamarimusiikkia ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia avaa ovet muun muassa kapellimestari- ja orkesterikoulutukseen professori Atso Almilan johdolla.

Musiikkitalon konserttiurut -hankkeen vaiheisiin pääsee tutustumaan kuvien ja sävelien muodossa Organo-salissa. Aktiivista tekemistä Musiikkitalon Vapaapäivänä tarjoavat mm. Seuraa johtajaa – joka iikan kapellimestariluokka ja TangoNyky-improtangotunti. Lisäksi Musiikkitalon Vapaapäivänä Suomen kantaesityksen saa Enrique Guimerán viidelle marimballe sävelletty, haikurunoudesta innoittunut teos Haikústicos.

Musiikkitalon Vapaapäivän ohjelmasta vastaavat Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia ja Musiikkitalo.

Muutokset ja lisäykset ohjelmaan ovat mahdollisia, ajantasaiset tiedot löytyvät Musiikkitalon verkkosivuilta: http://www.musiikkitalo.fi/vapaapäivä2018

Tähtipianisti Janne Mertanen esiintyy Hanasaaren Pohjolan yöt -kulttuurifestivaalilla

Janne Mertanen. Kuva © Rami Saarikorpi.

Janne Mertanen. Kuva © Rami Saarikorpi.

Pohjolan yöt on kulttuurifestivaali, joka järjestetään Espoon Hanasaaressa 5.-6.10.2018. Festivaali tarjoaa kiinnostavan sekoituksen ohjelmaa runoudesta musiikkiin ja keskustelutilaisuuksista luentoihin.

Tämän vuoden taiteilijoista mainittakoon näyttelijä Marika Lagercrantz sekä pianisti Janne Mertanen.

Mertanen on tullut tunnetuksi etenkin Chopinin runollisten pianoteosten tulkitsijana ja hän on esiintynyt ympäri maailmaa. Vuonna 2015 Mertaselta julkaistiin Sibeliuksen kootut pianoteokset CD:llä (Sibelius Piano Works) – suuri, loistoarvostelut saanut projekti. Muun muassa BBC Music Magazine antoi Mertasen tulkinnoille viisi tähteä. ”Chopin on kuulunut ohjelmistooni alusta alkaen, Sibeliusta olen esittänyt laajalti vasta viime vuosina”, Janne Mertanen kertoo.

Mertanen astuu Hanasaaren suurelle lavalle 5.10.2018 klo 21: ”Esiinnyn ensimmäistä kertaa Hanasaaressa, ja odotan sitä innolla. Ohjelmassa on muun muassa Chopinin nokturnoja sekä Sibeliuksen teoksia”, Mertanen sanoo.

Mertasen sekä Lagercrantzin lisäksi festivaali tarjoaa runsaasti erilaista ohjelmaa. Kirjailijat Antti Tuuri ja Juha Itkonen keskustelevat Islannista, saagoista ja kirjoittamisesta. Ahvenanmaalainen julkkiskokki Michael ”Micke” Björklund kertoo ruoanlaitosta ja seikkailija Pata Degerman vie yleisön virtuaaliselle sukellusmatkalle jäätikön alle.

”Ohjelma on varsin monipuolinen ja tarjolla on yhteensä 60 eri ohjelmakohtaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi kahden päivän aikana”, Hanasaaren projektipäällikkö Henrik Huldén kertoo.

Pohjolan yöt -festivaalin yhteydessä järjestetään myös lasten kirjaseikkailu lauantaina 6.10. kello 11-14. Kirjaseikkailu on täysin ilmainen, kun taas muuhun festivaaliohjelmaan voi ostaa pääsylipun.

www.hanaholmen.fi

Anna Larsson laulaa RSO:n solistina Mahlerin 3. sinfoniassa

Anna Larsson. Kuva © Anna Thorbjörnsson, 2017

Anna Larsson. Kuva © Anna Thorbjörnsson, 2017

RSO:n Mahler x 10 -sarja jatkuu 3.-4.10. jolloin orkesteri esittää Mahlerin 3. sinfonian Jukka-Pekka Sarasteen johdolla. Teoksen solistina laulaa ruotsalainen mezzosopraano Anna Larsson, joka on noussut rikkaan ja kaunissointisen äänensä ja syvästi elettyjen tulkintojensa ansiosta yhdeksi aikamme arvostetuimmista Mahlerin ja Wagnerin mezzosopraano- ja alttotehtävien esittäjäksi. Lue lisää

Konsertti 3.10. Ylen kanavilla:
Yle Radio 1 & Yle Areena (suora)
Yle Teema 28.10. & Yle TV1 3.11.


Brittisäveltäjä Thomas Adès johtaa omaa musiikkiaan 26.10.

Thomas Ades. Kuva © Brian Voce.

Thomas Ades. Kuva © Brian Voce.

Säveltäjänä, pianistina ja kapellimestarina tunnettu Thomas Adès johtaa RSO:a 26.10. Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Kurtágia, Sibeliusta ja Adèsin oma teos Totentanz. Solisteina Totentanzissa laulavat myös teoksen kantaesittäneet mezzosopraano Christianne Stotijn ja baritoni Mark Stone. Adésia kuullaan myös myöhäisillan kamarimusiikissa, jossa RSO:n muusikot esittävät käyrätorvelle, oboelle ja cembalolle sävelletyn sonaatin Sonata da cacciaLue lisää

Yle Radio 1 & Yle Areena (suora)
Yle Teema 11.11. ja 18.11.
Yle TV1 17.11. ja 24.11.