Amfion pro musica classica

Tapiola Sinfoniettan seuraavissa konserteissa yhteensä 46 suomalaista sävellystä

Tapiola Sinfonietta juhlistaa Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä kotimaisen musiikin kattavalla kavalkadilla. Orkesteri esiintyy joulukuun alussa kuudessa konsertissa, joissa kuullaan yhteensä 46 suomalaista sävellystä. Niiden joukossa on klassisen musiikin kansallistunnetta huokuvia orkesteriteoksia, yksinlauluja, kohtauksia suomalaisista oopperoista ja myös suomi-iskelmää ja lastenmusiikkia.

Konserttien kavalkadi alkaa Sellosalissa 3.12., jolloin Sinfoniettan jousikvartetti järjestää lapsille suunnatun Suomen itsenäisyyttä juhlistavan Hetkiä-konsertin.
Itsenäisyyspäivänä 6.12. Tapiola Sinfonietta esiintyy Jan Söderblomin johdolla Espoon kaupungin itsenäisyyspäivän juhlakonsertissa Metro Areenalla, jossa solisteina ovat baritoni Aarne Pelkonen sekä Diandra. Konsertti on loppuunvarattu. Suora verkkolähetys on katsottavissa konserttia seuraavien 30 päivän ajan osoitteessa espoo.fi/livetapahtumat 
Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. Tapiola Sinfonietta vierailee Jan Söderblomin johdolla Järvenpäässä, jossa Kuvia Suomesta -konsertissa kuullaan erityisesti Järvenpään säveltäjämestareiden Jean Sibeliuksen ja Joonas Kokkosen musiikkia. Oskar Merikannon ja Toivo Kuulan yksinlauluja tulkitsee baritoni Aarne Pelkonen.
Kavalkadi päättyy 15.12. Suomalainen ooppera -konserttiin Espoon kulttuurikeskuksessa. Ohjelmassa on kohtauksia kymmenestä suomalaisesta oopperasta alkaen Fredrik Paciuksesta ja päättyen Kaija Saariahoon. Solisteina on uuden sukupolven laulajien parhaimmisto ja konsertin johtaa oopperakapellimestarina ansioitunut Markus Lehtinen.
Lisäksi Tapiola Sinfonietta esiintyy kahdessa kutsuvierastilaisuudessa. Valtakunnallisessa Suomen 100-vuotisjuhlassa Oulussa 2.12. Sinfonietta esittää yhdeksän muun orkesterin kanssa ääninauhalta Jaakko Kuusiston tätä tilaisuutta varten säveltämän teoksen. Juhla televisioidaan suorana Ylen kanavilla klo 19 alkaen. Toisessa kutsuvierastilaisuudessa orkesteri konsertoi Sibeliuksen, Klamin ja Sallisen jousiorkesteriteoksista koostuvalla ohjelmalla.

Vastaa

Post Navigation