Hannu Lintu piiskasi Tampere Filharmonian hurjaan vauhtiin Gustav Mahlerin kuudennen, ”traagisen” sinfonian finaalissa. Lähes puolentoista tunnin esitykseen mahtui pieniä epätarkkuuksia sinne tänne, mutta Linnun voimakas, kokoava visio kantoi niiden yli. Lopputulema oli reilusti plussan puolella, vaikkei ylipitkän konsertin alkupuoli erityisen hyvää luvannutkaan.
Sairastapauksista johtuen orkesterin miltei jokaisessa sektiossa on tällä hetkellä useita sijaisia, mikä ei voi olla vaikuttamatta soinnin yhtenäisyyteen, harmonioiden puhtauteen ja artikulaation tarkkuuteen. Balanssi ei ole aivan kohdallaan, sillä ensiviulut tuntuvat jäävän alakynteen muuhun jousistoon nähden. Pikaisesti konserttia edeltävänä päivänä paikkaamaan kutsuttu Taija Kilpiö hoiti kyllä konserttimestarin hommaa vakuuttavasti ja soitti soolonsa kauniisti.
Alttoviulu- ja sellosektioilla on muhkeampi sointi ja konstailematon, samanmielinen fraseeraus. Epäegoistisuudessaan myös soolohuilisti Anna-Leena Puhdon ja klarinetisti Jarmo Hyväkön pieni duetto sinfonian ensiosassa miellytti, kun taas scherzossa Hyväkön soolo ”kello ylhäällä” oli juuri sopivan räikeä. Muilta osin puhaltajien osuudet eivät intonaation suhteen aina olleet kohdallaan, vaan pieniä korjausliikkeitä jouduttiin tekemään melko usein.
Energiataso kohosi kuitenkin kaiken aikaa mainittua finaalia kohden, ja lopulta jätin mieluusti nämä kauneusvirheet unholaan vaikuttavan kokonaisuuden pienenä osana.
Tamperelaiset levyttävät ensi viikolla Veli-Matti Puumalan pianokonserton Seeds of Time solistinaan Roland Pöntinen. Perjantai-illan melko hermostunutta esitystä voitaneen pitää projektin kannalta tarpeellisena harjoituksena, mutta suurimuotoisen teoksen jäntevyys ja värikkyys ei siinä tullut kunnolla esiin. Vaikutelmani oli soittajiston epävarmuus omasta paikasta kompleksisen kudoksen osana: esimerkiksi alussa pienen pieniä sisääntuloja ei aina erottanut lavalla tapahtuneesta ylimääräisestä liikehdinnästä ja kolistelusta.
Pöntinen otti pianosta kirkkaita melodisia pyrähdyksiä ja meheviä, harkiten painotettuja sointuja. Epävarmimpia hetkiä koettiin puolivälin viulusoolon aikana, jossa joko konserttimestari tai Pöntinen tai molemmat olivat sekoittaa pakan; eteenpäin päästiin kuitenkin, mistä kiitoksen ansaitsee kokoonpanoa vakuuttavasti ja selkeästi luotsannut Hannu Lintu. Muista soolo-osuuksista mieleen jäi erityisesti Janne Pesosen bassoklarinetti ja Tiina Laukkasen patarummut.
Puumalan konsertto on arvioitu Amfionissa myös täällä ja täällä.