Amfion pro musica classica

Author Archives: Päätoimittaja

Musiikki synnyttää kuvia, eli johdatus cymatiikkaan

Korvaamaton Pliable kirjoittaa saksalaisen valokuvaajan ja tutkijan Alexander Lauterwasserin työstä ääniaaltojen näkyväksi saattamisen eli ”cymatiikan” (engl. cymatics) parissa. Kyse on ilmiöstä, jossa esimerkiksi metallilevylle siroteltu hiekka asettuu ääniaaltojen mukaiseksi muodostelmaksi, Read More →

Puhallinkvintetti Fantasia voitti Ranskassa

Puhallinkvintetti Fantasia on voittanut kansainvälisen Henri Tomasi -musiikkikilpailun Ranskan Marseillessa. Lauantaina päättynyt kilpailu pidettiin nyt viidennen kerran. Kilpailun tuomariston valinta oli yksimielinen. Toiseksi sijoittui yhdysvaltalainen ja kolmanneksi ranskalainen puhallinyhtye.

Fantasiassa soittaa Päivi Kukkonen huilua, Laura Kemppainen oboeta, Okko Kivikataja klarinettia, Sari Seppelin fagottia ja Joonas Seppelin käyrätorvea.

Kansallisoopperan tulos ylijäämäinen

Suomen Kansallisoopperan taloudellinen tulos oli 1,2 milj. euroa ylijäämäinen vuonna 2008. Hyvään tulokseen johtivat muun muassa esitysten 87 prosenttiin yltänyt täyttöaste, ”tervehdyttämisohjelman” tuottamat kustannussäästöt sekä sijoitustoiminnasta saadut tuotot. Vuosi 2008 oli pääjohtaja Päivi Kärkkäisen ja oopperan taiteellisen johtajan Mikko Franckin ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Baletin uusi taiteellinen johtaja Kenneth Greve aloitti tehtävässään 1.8.2008.

Kansallisoopperan maksullisten esitysten täyttöaste viime vuonna oli 87 prosenttia, ja kaikkiaan tilaisuuksissa kävi noin 267 900 ihmistä. Tämän lisäksi tavoitettiin uutta yleisöä välittämällä Puccinin Lännen tyttö -ooppera suorana lähetyksenä jättinäytöille Jyväskylässä, Rovaniemellä ja Helsingissä.

Vuosille 2007–2010 päätetyt talouden tervehdyttämistoimet etenivät suunnitelmien mukaisesti: kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä aleni, vierailijakuluja supistettiin ja organisaation rakennetta ja toimintaa kehitettiin.

Turun sellokilpailun 2010 ohjelma julkistettu

Sellistien tärkein kotimainen katselmus, Turun sellokilpailu, järjestetään seuraavan kerran helmikuussa 2010. Kilpailu käydään tuttuun tapaan kolmessa erässä, joista toisessa on 45–60 minuutin Kimmo Hakolalta tilattua pakollista teosta sellolle ja pianolle lukuunottamatta vapaavalintainen resitaaliohjelma. Finaalissa mukana on myös Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Petri Sakari.

Ensimmäisessä erässä soitetaan yksin; ohjelmassa on Bachia ja Alfredo Piattin kapriisi. Erityisen ilahduttavaa on tutustuttaa kaikki kilpailijat myös Magnus Lindbergin Partiaan, josta on esitettävä yksi osa alkuerässä. Partia oli vuoden 2002 kilpailun tilausteos ja viime aikojen parhaita soolokappaleita sellolle.

Musiikkialan koulutuksen aloituspaikkoja halutaan vähentää

Tuoreessa Opetushallituksen tutkimuksessa arvioidaan koulutusta ja työvoiman kysyntää vuoden 2020 Suomessa. Raportin mukaan musiikkialan ammatillisen peruskoulutuksen aloituspaikkoja pitäisi vähentää jopa 80 prosentilla.

Asiasta raportoi Ylen kulttuuriuutiset. Haastateltu ammattikorkeakoulu Metropolian kulttuurin ja luovan alan johtaja Tuire Ranta-Meyer haluaa muistuttaa, että vaikka vähennysluvut kuulostavatkin dramaattisilta, niissä ei välttämättä näy musiikillisen yhteisön muutoksen tila. Uudessa yhteisössä voi olla tehtäviä, joissa toimimiseen tarvitaan enemmän musiikin ammattilaisia kuin ennakointitutkimuksissa osataan ottaa huomioon. Tärkeänä Ranta-Meyer pitää myös, että luovan alan koulutusta on tarjolla muuallakin kuin suurimmissa kaupungeissa.