Amfion pro musica classica

Arvio: Hehkuva Daphnis et Chloé kruunasi Berliinin filharmonikoiden ja Sir Simon Rattlen ranskalaisen illan

 

Berliinin radiokuoro ja Sir Simon Rattle Poulencin Figure humainen tulkkeina. Kuva Jari Kallio.

Berliinin radiokuoro ja Sir Simon Rattle Poulencin Figure humainen tulkkeina. Kuva Jari Kallio.

Sir Simon Rattle, Berliinin filharmonikot ja Berliinin radiokuoro huikean Daphnis et Chloén jälkeen. Kuva Jari Kallio.

Sir Simon Rattle, Berliinin filharmonikot ja Berliinin radiokuoro huikean Daphnis et Chloén jälkeen. Kuva Jari Kallio.

Tällä konserttikaudella Sir Simon Rattle on keskittynyt vahvasti ranskalaiseen musiikkiin Berliinin ja Lontoon konserteissaan. Teema käynnistyi joulun alla Debussyn Pelléas ja Mélisanden suurenmoisilla konserttiesityksillä kummassakin kaupungissa. Berliiniläisten uudenvuodenaaton konsertti jatkoi teemaa, ja nyt oli vuorossa toinen 1900-luvun alun suurista ranskalaisen musiikin mestariteoksista, Maurice Ravelin (1875-1937) koreografinen sinfonia Daphnis et Chloé (1909-1912).

Ravelin klassikon rinnalla kuultiin kolme mitä kiinnostavinta harvinaisempaa teosta: Francis Poulencin (1899-1963) kantaatti Figure humaine (1943, uudistettu 1959), Charles Koechlinin (1867-1950) Les Bandar-log (Scherzo des signes), Op. 176 (1939-40) sekä Saksan ensiesityksenä György Kurtágin (s. 1926) Petite Musique solennelle en hommage à Pierre Boulez 90 (2015).

Paul Éluardin tekstiin pohjautuva a cappella -kantaatti Figure humaine on Poulencin hienoimpia teoksia. Säästeliäin, mutta äärimmäisen puhuttelevin keinovaroin toteutettu teos peilaa vaikuttavasti Éluardin tekstin moninaisia tunnelmia hienovireisimpiä nyansseja myöten.

Sir Simonin johtamaa Berliinin radiokuoroa oli todellinen ilo kuulla Poulencin tulkkina. Kuoron äärettömän hieno sointi ja tekstuurien kirkkaus pitivät kuulijan herkeämättä otteessaan Figure humainen avauksen herkimmistä sävyistä surun, pysähtyneisyyden, groteskiuden ja pelon kautta aina Liberté-päätöshymnin hurmioon saakka.

Poulencin nimi on löytynyt ilahduttavasti useista Sir Simon Rattlen konserttiohjelmista viime aikoina. Rattlea voidaan eittämättä pitää yhtenä aikamme hienoimmista ranskalaisen musiikin tulkeista, joten hänen valintansa sijoittaa konserttiohjelmiin myös harvinaisempaa ohjelmistoa on mitä riemastuttavinta.

Charles Koechlin kuuluu ehdottomasti säveltäjiin, jotka ansaitsevat enemmän huomiota. Huolimatta hänen tuotteliaisuudestaan, tai kenties juuri siksi, tämän omaperäisen säveltäjän omaa tuotantoa kuulee konserteissa verraten harvoin. Hänet tunnetaankin lähinnä muutamien Debussyn teosten, kuten Khamman (1911-12) orkestraatioista.

Koechlinin monipuolisen tuotannon hienoimpia teoksia ovat hänen monet Rudyard Kiplingin Viidakkokirjan innoittamana syntyneet sinfoniset runoelmansa. Suurelle orkesterille sävelletty virtuoosinen, rakenteellisesti mitä kekseliäin scherzo Les Bandar-log antaa herkullisen musiikillisen asun Kiplingin kuvaamalle apinaheimolle, jonka allegorinen päättömyys ja katteeton itsetyytyväisyys ovat mitä hersyvintä satiiria.

Berliinin filharmonikoiden sointi on nautinnollista Les Bandar-login eteerisessä avauksessa. Sir Simonin johdolla orkesteri maalasi Koechlinin kiehtovista sointukuluista viidakkomaiseman, jonka hämyinen eksotiikka hakee vertaistaan. Partituurin kontrastit toteutuivat oivallisesti kun puhallinten ja lyömäsoitinten repliikit kohosivat esiin. Tempovaihdoksen kautta siirryttiin Koechlinin mielikuvitukselliseen scherzoon, jonka riemastuttavaan tekstuuriin punoutuivat niin 12-sävelrivit, lyömäsoitinten koloristiikka ja melodiakulut kuin hurvattomimmat fugato-muodostelmat. Välillä tihentyen välillä tyyntyen orkesterikudos avautui Berliinin filharmonikoiden käsissä mitä hienoimmin. Sir Simon tavoitti Koechlinin karnevalistisen teoksen häikäisevän olemuksen.

Väliajan jälkeen siirryttiin koechlinilaisesta yltäkylläisyydestä yhdeksänkymmentävuotisjuhliaan viettävän unkarilaismestari György Kurtágin äärimmäisen keskitettyyn sointimaailmaan. Kytkös ranskalaiseen teemaan oli kuitenkin vahva, sillä Kurtág sävelsi Matthias Pincherin viime vuonna Luzernissa kantaesittämän Petite Musique solennelle -teoksensa juhlistamaan Pierre Boulezin yhdeksänkymmentävuotispäivää. Nyt Sir Simonin johdolla teos soi kunnianosoituksena tammikuussa kuolleen ranskalaislegendan muistolle.

Petite Musique solennellen sävelkieli on Kurtágille tuttuun tapaan weberniläisen tiivistettyä vaikka soiva pinta assosioituukin enemmän, alaotsikon mukaisesti, ranskalaiseen musiikkiin kuin Wienin toisen koulukunnan sointeihin. Yksi kiehtovimpia ilmiöitä Kurtágin musiikissa on, kuinka se kaikessa erikoislaatuisuudessaankin onnistuu kaappaamaan kuulijan välittömästi omaan maailmaansa.

Kurtágin kahdeksanminuuttisen teoksen juhlallisuus on sisäistynyttä ja kaikkea ulkoista näyttävyyttä kaihtavaa. Jokainen sointu ja jokainen fraasi yhdistää soinnin aineettomuutta ja merkityksen painoa vaikuttavasti muodostaen pienoismaailman, jossa ajan tuntu häviää kiehtovasti.

Illan päänumeroa, Daphnis et Chloé -balettia varten lavelle saapui jokseenkin jokainen Berliinin filharmonikoiden muusikko sekä Berliinin radiokuoro täydessä vahvuudessaan. Ravelin ”kolmiosainen koreografinen sinfonia” onkin säveltäjänsä laajamittaisin teos, jonka suurilukuinen esittäjistö palkkakuluineen tuotti päänvaivaa jo teoksen tilanneelle Sergei Djaghileville. Lisäksi Daphnis et Chloé on jäänyt balettina jossain määrin Debussyn Jeuxin tavoin Stravinskyn Kevätuhrin varjoon.

Onneksi Ravelin mestariteosta kuulee sentään konserttisaleissa aina silloin tällöin. Useimmiten soitetaan Ravelin teoksestaan muokkaamaa toista orkesterisarjaa, joka on käytännössä baletin kolmas osa ilman kuoron osuutta. Baletin alkupuolen musiikista koostettua ensimmäistä orkesterisarjaa ei taas kuulla juuri koskaan. Nyt Berliinissä oli mahdollisuus kuulla Ravelin alkuperäinen balettipartituuri kokonaisuudessaan.

Itse asiassa Daphnis et Chloé on sinfonisemman muotorakenteensa ansiosta jopa omalla tavallaan Kevätuhria soveltuvampi konserttiteokseksi. Siinä missä Stravinsky rakentaa, mestarillisesti kylläkin, musiikkinsa lyhyehköistä jaksoista, Ravel käyttää johtoaihetekniikkaa ja perinteisiä sinfonisia elementtejä tuomaan musiikkiin jatkuvuutta. Muusikoilta teos vaatii virtuositeettia ja kapellimestarilta rakenteen, balanssin ja nopeiden kontrastien hallintaa.

Berliinin filharmonikoilla on pitkä Ravel-perinne. Herbert von Karajan johti erityisesti Daphnis et Chloén toista orkesterisarjaa usein, ja orkesteri levytti säveltäjän keskeisen orkesterituotannon, mukaan lukien koko balettiversion Boulezin johdolla parikymmentä vuotta sitten. Sir Simonin kaudella Ravelia on ollut ohjelmistossa varsin paljon.

Heti hiljaisuudesta pakahduttavaan purkaukseen kasvavassa johdannossa oli selvää, että luvassa on huikea Ravel-elämys. Teoksen edetessä saattoi vain ihailla äärimmäisellä taidolla toteutettuja dynaamisia kontrasteja, kimmeltäviä huilu-, klarinetti-, käyrätorvi- ja viulusooloja sekä hienosti eri väreissä hehkuvia crescendoja. Orkesterin ja kuoron rytminen energia ja tarkkuus olivat kertakaikkisen ihailtavia, ja Sir Simonin kokonaisuuden ja pienimpienkin detaljien taju hakevat vertaistaan.

— Jari Kallio

Berliinin filharmonikot ja Berliinin radiokuoro
Sir Simon Rattle, kapellimestari
Francis Poulenc: Figure humaine
Charles Koechlin: Les Bandar-log (Scherzo des signes), Op. 176
György Kurtág: Petite Musique solennelle en hommage à Pierre Boulez 90
Maurice Ravel: Daphnis et Chloé
Philharmonie, Berliini
La 20. 2. 2016 klo 19.00

Vastaa

Post Navigation