Amfion pro musica classica

Monthly Archives: helmikuu 2018

You are browsing the site archives by month.

Myös Piotr Anderszewski peruuttaa – tilalla RSO:n solistina esiintyy Víkingur Ólafsson

Kapellimestari Lionel Bringuierin lisäksi myös pianisti Piotr Anderszewski on joutunut peruuttamaan esiintymisensä RSO:n kanssa 7.-8.2. sairastumisen takia. Uudeksi solistiksi saatiin Islannin Glenn Gouldiksi kutsuttu Víkingur Ólafsson. Kapellimestarina Bringuieria paikkaa Klaus Mäkelä.

Ohjelmasta jää pois Esa-Pekka Salosen Helix ja Rimski-Korsakovin Scheheradzade ja tilalla kuullaan Schumannin Alkusoitto, scherzo ja finaali sekä Sibeliuksen 2. sinfonia. Solistinumerona säilyy Mozartin pianokonsertto nro 24.

Konsertti 7.2. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena. Konsertti nähdään kahdessa osassa Yle Teeman RSO Musiikkitalossa -ohjelmassa 11.2. ja 18.2. ja uusintana Yle TV1:ssä 17.2. ja 24.2.

Juilliardin musiikkikorkeakoulusta valmistunut Víkingur Ólafsson on yksi sukupolvensa kiinnostavimmista pianisteista. New York Timesin kriitikko Anthony Tommasini kutsui häntä Islannin Glenn Gouldiksi elokuisen New Yorkin konsertin jälkeen ja Gramophone puolestaan kuvaili islantilaista ”hengästyttävän nerokkaaksi pianistiksi” Philip Glass -levyn julkaisun yhteydessä.

Voitettuaan kaikki mahdolliset musiikkipalkinnot kotimaassaan, Ólafsson teki kansainvälisen läpimurtonsa solmittuaan merkittävän levytyssopimuksen Deutsche Grammophonin kanssa 2016. Tuolloin levytetyn Glass -levyn jälkeen tänä vuonna julkaistaan Bachin pianoteoksia sisältävä taltiointi.

Kuluvalla kaudella Ólafsson esiintyy mm. Los Angelesin filharmonikoiden, Hampurin radion sinfoniaorkesterin, Japanin radion sinfoniaorkesterin ja Berliinin konserttitalon orkesterin solistina. Resitaaleja hän pitää mm. Kölnin filharmoniassa, Hampurin Elbphilharmoniessa, Wienin Konzerthausissa ja Lontoossa. Ólafsson on myös ruotsalaisen Vinterfest -tapahtuman, Reykjavik Midsummer Music -festivaalin ja Icelandic Weekend at Liepaja -musiikkiviikonlopun taiteellinen johtaja.

Ólafsson on tunnettu nykymusiikin tulkki ja hän on työskennellyt läheisesti mm. Philip Glassin ja Daníel Bjarnasonin kanssa. Viime kaudella hän esitti Haukur Tómassonin uuden konserton Los Angelesin filharmonikkojen ja Esa-Pekka Salosen johdolla.

Klaus Mäkelä korvaa Lionel Bringuierin RSO:n konserteissa 7.-8.2. 

Kapellimestari Lionel Bringuier on joutunut peruuttamaan esiintymisensä  Radion sinfoniaorkesterin kanssa 7.-8.2. ja hänen tilallaan orkesteria johtaa Klaus Mäkelä. Ohjelmasta jää pois Esa-Pekka Salosen Helix ja Rimski-Korsakovin Scheheradzade ja tilalla kuullaan Schumannin Alkusoitto, scherzo ja finaali sekä Sibeliuksen 2. sinfonia. Solistina esiintyy edelleen Piotr Anderszewski, joka tulkitsee Mozartin pianokonserton nro 24.

Klaus Mäkelä (s. 1996) on uusimpia menestyksekkään suomalaisen kapellimestariperinteen jatkajia. Hän opiskeli orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa Jorma Panulan johdolla. Myös sellistinä tunnettu Mäkelä voitti toisen palkinnon ja yleisön suosikki -erikoispalkinnon Turun XII sellokilpailussa vuonna 2014. Hän on esiintynyt monien suomalaisien sinfoniaorkestereiden solistina sekä kamarimuusikkona tärkeimmillä suomalaisilla musiikkijuhlilla.

Kuluvalla kaudella hän debytoi merkittävien orkesterien kapellimestarina ympäri Eurooppaa, Pohjoismaita, Yhdysvaltoja, Kanadaa ja Japania. Syksyllä 2018 hän aloittaa Ruotsin radion sinfoniaorkesterin päävierailijana ja Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina. Illan konsertti on Mäkelän debyytti myös RSO:n johtajana.

Ensi kaudella Mäkelä vierailee johtamassa mm. Minnesotan ja Galician sinfoniaorkestereita, Tokion kaupungin sinfoniaorkesteria, Hampurin radion sinfoniaorkesteria sekä Tukholman, Helsingin, Tampereen ja Turun filharmonikkoja.

Suomen Kansallisoopperassa (SKOB) Mäkelä johti Mozartin Taikahuilun joulukuussa. Hänet nimitettiin myös Esa-Pekka Salosen assistenttikapellimestariksi SKOB:n Wagnerin Ring-produktioon, joka alkaa vuonna 2019.

Klaus Mäkelä johtaa Rossinin Stabat Materin Urkuyö ja Aarian avajaiskonsertissa

Gioacchino Rossinin mestariteos Stabat Mater kuullaan Urkuyö ja Aaria -festivaalin avajaiskonserteissa 7. ja 8. kesäkuuta Tapiolan kirkossa. Konsertit järjestetään yhteistyössä Urkuyö ja Aarian, VocalEspoo-festivaalin ja Tapiola Sinfoniettan kanssa. Teoksen esittää huippukokoonpano, jossa kapellimestari Klaus Mäkelän johdolla solisteina laulavat Aurora Marthens, sopraano, Tuija Knihtilä, mezzosopraano, Tuomas Katajala, tenori ja Petri Lindroos, basso. Kuoron muodostavat EMO Ensemble ja VocalEspoon juhlakuoro ja orkesterina soittaa Tapiola Sinfonietta.

Gioacchino Rossini (1792–1868) aloitti Stabat Materin säveltämisen vuonna 1831 lopetettuaan oopperoiden säveltämisen yhtäkkiä 38-vuotiaana. Sävellettyään 39 oopperaa, muun muassa Sevillan parturin, Otellon, Tuhkimon sekä Matka Reimsiin – ja Wilhelm Tell -oopperat uskomattomalla menestyksellä kahden vuosikymmen aikana, hänestä oli tullut aikansa supertähti ja maailman rikkain säveltäjä. Vihdoinkin hän oli vapaa keskittymään lempiharrastukseensa, ruuanlaittoon. Kuitenkin hän alkoi vuonna 1831 madridilaisen arkkidiakonin tilauksesta säveltää kirkkoteosta Stabat Materin tekstiin. Tämä runokokoelma 1200-luvulta kuvaa Jeesuksen äidin Marian tuntemuksia ja tuskaa poikansa ristin juurella.

Lopullinen kymmenosainen versio Stabat Materista valmistui vasta 1841 ja sai ensiesityksensä tammikuun 7. päivä 1842 Pariisissa. Pian tämän jälkeen Gaetano Donizetti johti teoksen Bolognassa myrskyisällä menestyksellä. Teos sai valtavan suosion ympäri Eurooppaa ja jo ensimmäisenä vuonna se esitettiin 29 kaupungissa. Stabat Materista tuli mestariteos, jota muut säveltäjät, muun muassa Richard Wagner, Gabriel Fauré ja Francis Poulenc arvostivat korkealle ja pitivät esikuvanaan. Teoksen tunnetuin osa on tenoriaaria Cujus animam.

Urkuyö ja Aaria -festivaalin kesän 2018 muu ohjelma julkistetaan helmikuun lopulla. Stabat Materin esitysten jälkeen festivaali jatkuu konserteilla Espoon tuomiokirkossa aina torstaisin klo 21 elokuun 30. päivä saakka.

Stabat Mater -konsertit kuuluvat myös 3.–9.6.2018 pidettävän VocalEspoo -festivaalin ohjelmaan.

Gilmore-voittaja Piotr Anderszewski esiintyy RSO:n solistina

Piotr Anderszewski

Piotr Anderszewski

Yllättäväksi ja häkellyttäväksikin tulkitsijaksi kuvailtu pianisti Piotr Anderszewski soittaa Mozartin pianokonserton nro 24 RSO:n solistina 7.–8.2. Musiikkitalossa. Kapellimestari Lionel Bringuierin johdolla ohjelmassa on myös Esa-Pekka Salosen Helix sekä Nikolai Rimski-Korsakovin Scheherazade.

Konsertti 7.2. lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena. Konsertti nähdään kahdessa osassa Yle Teeman RSO Musiikkitalossa -ohjelmassa 11.2. ja 18.2. ja uusintana Yle TV1:ssä 17.2. ja 24.2.

Puolalainen Piotr Anderszewski tunnetaan poikkeuksellisen itsekriittisenä ja tinkimättömänä taiteilijana. Hän on saavuttanut aseman yhtenä aikamme arvostetuimmista pianisteista ja sai 2002 pianisteille joka neljäs vuosi myönnettävän suuren Gilmore-palkinnon. Kuluvalla kaudella Anderszewskin ohjelmassa ovat esiintymiset mm. Wienin filharmonikkojen, Lontoon Philharmonia-orkesterin ja Hampurin Elbphilharmonie-orkesterin solistina. Soolokonsertteja hän pitää mm. Amsterdamin Concertgebouwssa ja Lontoon Barbicanissa.

Anderszewski on saanut levytyksistään lukuisin palkintoja ja tunnustuksia. Hänen Szymanowski-levynsä sai 2006 Grammophone-palkinnon parhaasta soitinmusiikin levystä. Hänen Schumann-levylleen myönnettiin 2011 Echo Klassik -palkinto ja 2012 kaksi BBC Music Magazinen palkintoa. Bachin Englantilaisten sarjojen levytys sai 2015 sekä Grammophone-palkinnon että Echo Klassik -palkinnon.

Ranskalainen Lionel Bringuier lukeutuu sukupolvensa kiinnostavimpiin kapellimestareihin. Hän aloitti syksyllä 2014 Zürichin Tonhalle-orkesterin ylikapellimestarina ja musiikillisena johtajana ja päättää kautensa kesällä 2018. Kuluvalla kaudella hän vierailee mm. Leipzigin Gewandhaus-orkesterin, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin sekä Gulbenkian-sinfoniaorkesterin johtajana.

Bringuier toimi vuosina 2009–2012 Orquesta Sinfonica de Castilla y Leónin musiikillisena johtajana. Hän on johtanut mm. New Yorkin ja Münchenin filharmonikkoja, Chicagon sinfoniaorkesteria, Clevelandin orkesteria ja Philharmonia-orkesteria.

Savonlinnan Oopperajuhlat vierailee Bolshoi-teatterissa syksyllä

Otello esitetään heinäkuussa Olavinlinnassa ja syyskuussa Oopperajuhlien vierailulla Moskovan Bolshoi-teatterissa. Kuva Soila Puurtinen.

Otello esitetään heinäkuussa Olavinlinnassa ja syyskuussa Oopperajuhlien vierailulla Moskovan Bolshoi-teatterissa. Kuva Soila Puurtinen.

Savonlinnan Oopperajuhlat vierailee Moskovan maineikkaassa Bolshoi-teatterissa syyskuussa. Moskovaan viedään Verdin klassikkoteos Otello, joka nähdään kesällä myös Olavinlinnassa.

”Vierailu on Oopperajuhlille tärkeä tunnustus ja hienoa jatkoa pitkälle yhteistyöllemme. Bolshoi on venäläisen oopperatradition koti ja samalla yksi maailman kuuluisimmista oopperataloista. Viemme Moskovaan oman tuotantomme, solistit ja kuoron. Otellon edellisestä esittämisestä Bolshoissa on kulunut jo vuosikymmeniä, ja näin kiinnostus meidän tuotantoomme syntyi luontevasti”, kertoo Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Jorma Silvasti.

Otellon nimiroolissa vierailulla laulaa Carl Tanner, Desdemonana Marina Costa-Jackson ja Jagon roolissa Elia Fabbian. Bolshoi-teatterin orkesteria johtaa Tanskan kuninkaallisen oopperan ylikapellimestari, venäläinen Alexander Vedernikov. Mukana on myös Bolshoin lapsikuoro.

Oopperajuhlat vieraili Moskovassa viimeksi vuonna 2006, tuolloin ohjelmistossa oli Aulis Sallisen Ratsumies. Bolshoi-teatteri puolestaan vieraili Oopperajuhlilla viime kesänä, ja yleisössä istuivat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin. Bolshoi kutsuu säännöllisesti vierailevia ryhmiä, niiden joukossa ovat mm. Pariisin ooppera, Milanon La Scala, Pietarin Mariinski-teatteri ja Lontoon Royal Opera House.

Otello esitetään Moskovassa kahdesti, 14. ja 15.9.2018. Lipunmyynti esityksiin alkaa noin kuukautta ennen. Lisätietoja julkaistaan tuonnempana Bolshoin verkkosivulla.

Ensi kesän Oopperajuhlilla Otelloa esitetään 14.7. alkaen. Esitykset johtaa Savonlinnassa Hannu Lintu, ja Carl Tannerin kanssa pääroolissa vuorottelee Aleksandrs Antonenko, yksi tämän hetken kuuluisimmista Otellon esittäjistä. Tuotanto on toteutettu yhteistyössä ranskalaisen Chorégies d’Orange -festivaalin kanssa.