Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2017

You are browsing the site archives by month.

Arvio: Blomstedtin ja RSO:n unohtumaton ilta Sibeliuksen ja Beethovenin parissa

Herbert Blomstedt, RSO ja unohtumaton Sibeliuksen neljäs sinfonia. Kuva © Jari Kallio.

Herbert Blomstedt, RSO ja unohtumaton Sibeliuksen neljäs sinfonia. Kuva © Jari Kallio.

Pääsiäisviikolla Radion sinfoniaorkesterin vieraaksi oli saapunut heinäkuussa  yhdeksänkymmentävuotispäiviään viettävä ikinuori Herbert Blomstedt. Tuomisinaan maestrolla oli tällä kertaa kaksi verratonta orkesterikirjallisuuden klassikkoa, Sibeliuksen neljäs sinfonia (1910-11) ja Beethovenin viides sinfonia (1804-08).

Sibeliuksen a-mollisinfonia on kertakaikkisen tinkimätön teos. Säveltäjänsä mukaan siinä ei tunnetusti ole ripaustakaan sirkusta. Vaikka Sibelius pyrkikin tietoisesti asemoitumaan etäälle ennen kaikkea Richard Straussista mutta myös sinfonikkokollegastaan Gustav Mahlerista, voi neljännestä sinfoniasta löytää tiettyjä yhtymäkohtia jälkimmäisen viidenteen ja kuudenteen sekä jopa keskeneräiseen kymmenteen sinfoniaan.

Sibelius avaa sinfoniansa hitaalla Tempo molto moderato, quasi adagio -osalla, jonka ensimmäistä tahtia hallitsee tritonuskulku c-d-fis-e. Sävyt ovat tummien jousten ja fagotin värittämiä. Musiikki kohoaa hetkittäin pimeydestä, mutta varsinaista kirkastumista ei tapahdu kuin häivähdyksenomaisesti. Sibelius ajaa sinfoniansa etsimään tietään tummien varjojen lomassa, kuten jousten tremolokulkujen päällä harhailevat puhallinten aiheet tahtien 70-88 paikkeilla hätkähdyttävästi osoittavat.

Tätä musiikkia kuulee verrattavan Wagnerin Parsifaliin, eikä ihme, sillä jonkinlainen perheyhtäläisyyden tuntu näiden ulkoisesti varsin erilaisten teosten välillä tuntuu vallitsevan. Jos Webern olisi säveltänyt oman pitkäperjantain ihmeensä, lopputulos olisi saattanut olla samalla tavoin tiivistyneen keskittynyt kuin Sibeliuksella.

Jo avausosaa kuunnellessa kävi ilmeiseksi, että Blomstedtin ja RSO yhteistyöstä oli kasvamassa jotakin varsin ainutlaatuista. Harvoin olen kuullut tämän teoksen piirtyvän soivaksi todellisuudeksi yhtä vastaansanomattoman hienosti ja johdonmukaisesti.

Toinen osa, Allegro molto vivace alkaa lähes leikittelevällä oboemelodialla. Tästä kasvaa impressionistissävytteinen, joskin tummanpuhuvampi tanssi, jonka unenomaisen tunnelman Radion sinfoniaorkesteri toteutti Blomstedtin johdolla kerrassaan upeasti.

Sibeliuksen hidas osa, Il tempo largo on arkkitehtoninen mestarinäyte Brucknerin hengessä, joskin soiva asu on varsin erilainen. Tätä osaa kuulee välillä johdettavan esitysmerkinnän inspiroimana varsin hitaasti, mikä ei aina ole välttämättä musiikille eduksi. Blomstedtin temporatkaisut tuntuivat jotakuinkin optimaalisilta, ja RSO:n hieno sointi teki oikeutta tälle Sibeliuksen sinfonioiden hitaista osista kenties hienoimmalle.

Finaaliallegro on Mahlerin kuudennen sinfonian finaalin ohella yksi kaikkein syvimmältä kouraisevista sinfonisista päätöksistä. Musiikki pyrkii kohti korkeuksia kellopelin kirkastaman kudoksen kautta, mutta on tuomittu syöksymään pimeyteen.

Finaalin kohtalokasta vaskipurkausta seuraavat viimeiset partituurinsivut ovat Sibeliuksen nerokkaimpia. Mahlerin viidennen sinfonian Stürmisch bewegt -osan päätöksen ja kuudennen sinfonian finaalin eräiden taitteiden tavoin Sibelius antaa musiikin hajota fragmenteiksi, jotka ovat tuomittuja haihtumaan ilmaan, kuten musiikillisella materiaalilla myöhemmin Webernin teoksissa on usein tapana. Lopulta kahdeksan a-mollisointua saattelevat sinfonian karun vaikuttavaan päätökseensä.

Musiikki ei ole kilpailua, jossa tulkintoja pistetään paremmuusjärjestykseen tai jaetaan mitalisijoja, mutta en silti voi olla sanomatta, että tämä Radion sinfoniaorkesterin ja Herbert Blomstedtin näkemys Sibeliuksen neljännestä sinfoniasta on varmasti yksi hienoimpia koskaan kuulemiani Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikoiden sekä Osmo Vänskän ja lahtelaisten tulkintojen ohella.

RSO tavoitti Sibeliuksen sointimaailman mitä vakuuttavimmin ja niin kokonaisuuden kuin yksityiskohtienkin toteutus oli vertaansa vailla. Blomstedtin Sibelius-näkemys muistutti kuinka oivallinen skandinaavisen musiikin tulkitsija hän onkaan.

Väliajan jälkeen edessä oli seikkailu Beethovenin maailmaan. Blomstedt on taannoin johtanut kaikki säveltäjän sinfoniat Leipzigissa Gewandhaus-orkesterin kanssa. Tätä sinfoniasykliä ollaan parhaillaan julkaisemassa videotallenteina.

Beethoven-tulkintatraditiossa astuttiin jännittävään vaiheeseen lähestyttäessä vuosituhannen vaihdetta, kun Jonathan Del Marin vuosia työstämä kriittinen partituurieditio sinfonioista ilmestyi. Tämä editio oli myös Blomstedtin tulkinnan lähtökohtana.

Mutta millainen kokemus Beethovenin viides mahtoikaan olla aikalaisyleisön korvissa.  Vaikka tämä teos on toki lähestulkoon jokaiselle nykykuulijalle mitä tutuin, voivat inspirotunut näkemys ja sen taidokas toteutus avata kuulijalle kokonaan uusia maisemia, kuten torstaina Musiikkitalossa saatiin kokea.

Ajatellaan sinfoian ensimmäistä osaa. Sen läpäisee allegron itsepäinen, uhkaava neljän sävelen motiivi. Tämä motiivi, ei siis edes melodia, ei jätä kuulijaa rauhaan. Se ponnahtelee soitinryhmältä toiselle, purkautuen välillä voimakkaana orkesterituttina, välillä punoutuen hiljaa hiipien kudokseen. Musiikissa on liike-energiaa on kuin John Adamsin tai Magnus Linbergin teoksissa konsanaan.

Toinen osa, andante con moto, on Nikolaus Harnoncourtin sanoin kuin rukous. Se avaa mielenmaisemia, joista voi assosioida niin Schubertin kuin Brucknerinkin myöhempään sinfoniseen keksintään.

Entäpä scherzon hiipytyvä avaus, josta käyrätorvien kajahdus nostaa musiikin lentoon peräänantamattomalla voimalla? Mikä oivallus! Kun Beethoven pilkkoo materiaaliaan ja hajauttaa sen aiheiksi eri puolille orkesteria tanssivien pizzicatojen keskelle tahtien 243-323 välillä, ei Berliozin Fantastinen sinfonia ole kaukana.

Ja lopulta tuo finaalin riemukkuus, jossa pasuunat ja piccolo esiintyvät ensi kertaa sinfoniassa. Tämä on kuin ulkoilmamusiikkia konserttisalissa, äärimmäisyyttä kuten myöhemmin Mahlerilla. Mitäpä muuta voisi enää lisätä kuin loputtoman vuolaan codan!

Niin ilahduttavan raikasta uuden etsintää oli Blomstedtin ja RSO:n Beethoven-soitto täynnänsä, että nämä ajatuskulut tulvivat spontaanisti mieleen konsertista nauttiessaan. Oli kuin olisi saanut seikkailla tämän sinfonioista tunnetuimman maailmassa ensimmäistä kertaa. Unohtumaton ilta! Blomstedtin seuraavaa vierailua odotellessa.

— Jari Kallio

Radion sinfoniaorkesteri
Herbert Blomstedt, kapellimestari

Jean Sibelius: Sinfonia nro 4 a-molli, op. 63
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5 c-molli, op. 67

Musiikkitalo, Helsinki
To 14.04.2017 klo 19.00

Arvio: Only the Sound Remains on kiehtovinta Saariahoa

Kaija Saariaho, Peter Sellars ja koko Kansallisoopperan produktion verraton ensemble sai innokkaat suosionosoitukset keskiviikon ensi-illassa. Kuva © Jari kallio.

Kaija Saariaho, Peter Sellars ja koko Kansallisoopperan produktion verraton ensemble sai innokkaat suosionosoitukset keskiviikon ensi-illassa. Kuva © Jari kallio.

Keskiviikkoillalla koettiin Kansallisoopperan kuluvan kauden kiehtovimmat hetket, kun Kaija Saariahon uusin ooppera Only the Sound Remains (2015) sai Suomen ensiesityksensä Peter Sellarsin ohjauksena.

Vaikka Saariaho on erittäin monipuolinen säveltäjä, aivan erityinen mielenkiinto kohdistuu ymmärrettävästi hänen oopperoihinsa. Kuten tunnettua, Saariahon ensimmäinen ooppera, L’amour de loin (1999-2000) on ollut yksi nykyoopperan menestyneimpiä teoksia maailmalla. Seuraavissa oopperoissaan, Adriana Materissa (2005) ja Emilie-monodraamassa (2008) Saariaho on kehittänyt ilmaisuaan edelleen uusiin, kiinnostaviin suuntiin.

Saariahon ja Sellarsin yhteistyönä syntynyt Only the Sound Remains kantaesitettiin Amsterdamissa viime vuonna. Kansallisoopperan esitysten jälkeen produktio nähdään seuraavaksi Pariisissa ensi tammikuussa.

Only the Sound Remains perustuu kahteen japanilaiseen Nō-näytelmään, Tsunemasa ja Hagoromo, joihin säveltäjä tutustui Ezra Poundin yhteistyössä Ernest Fenollosan kanssa toimittamina käännöksinä, Always Strong ja Feather Mantle. Oopperan libretto perustana ovatkin juuri nämä englanninkieliset käännökset.

Tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen interaktiot ovat usein japanilaisen mytologian ytimessä. Myös molemmat Only the Sound Remainsin näytelmät käsittelevät ihmisen ja henkiolennon kohtaamista, liikettä kahden maailman rajalla. Ensimmäinen näytelmä, Always Strong kuvaa papin ja hengen kohtaamisen voimakkaan aistillisena, kun taas Feather Mantlessa kohtaaminen tapahtuu enemmänkin kamppailun kautta.

Näytelmien kohtaamiset sisältävät itsessään vahvoja musiikillisia konnotaatioita. Always Strongissa maailmojenvälisen liikkeen käynnistäjänä on kuolleen omistajansa hengen tähän maailmaan kutsuva luuttu, Feather Mantlen keskeinen elementti puolestaan on tuonpuoleisen hengen tanssi, jonka kalastaja Hakuryo vaatii saada nähdä palauttaakseen tälle höyhenviitan, jonka avulla henki voi palata omaan maailmaansa.

Vaikka Only the Sound Remainsin maailmojenvälinen rajankäynti yhdessä teoksen rituaalinomaisuuden kanssa assosioituvatkin jossain määrin myös L’amour de loinin tematiikkaan, on Only the Sound Remains kuitenkin olennaisesti erilainen ooppera. Toki Saariahon sävelkieli on uudessa teoksessa välittömästi tunnistettavissa, mutta varsinkin vokaali-ilmaisuun ja instrumentaatioon on lomittunut monia uudenlaisia piirteitä.

Saariaho käyttää uudessa oopperassaan varsin kekseliästä ensembleä. Näyttömöllä kuullaan vain kahta laulajaa, joita täydentää orkesterimonttuun sijoitettu vokaalikvartetti. Instrumentaation perustana on jousikvartetti, jota soolohuilu, lyömäsoittimet ja kantele täydentävät.

Olennainen rooli on myös lauluäänen reaaliaikaisella muokkauksella, jossa hyödynnetään erityisesti tilaefektejä varsin vaikuttavasti.

Kummassakin Only the Sound Remainsin näytelmistä päähenkilöinä ovat tämänpuoleista ihmisten maailmaa personifioiva bassobaritoni ja tuonpuoleinen henkiolento, jonka roolin Saariaho on kirjoittanut kontratenorille.

Periodimusisoinnin myötä 1950- ja 60-luvuilla kontratenorin ääniala palasi musiikilliseen tietoisuuteen ja seuraavien vuosikymmenten aikana monet säveltäjät ryhtyivätkin kirjoittamaan sille uutta musiikkia. Oopperoista mm. Brittenin Kuolema Venetsiassa (1973), Ligetin Le Grand Macabre (1974-77) Philip Glassin Akhnaten (1983) ja George Benjaminin Written on Skin (2012) sisältävät merkittävän kontratenoriroolin.

Kansallisoopperan produktion pääroolikaksikko, kontratenori Anthony Roth Costanzo ja bassobaritoni Davone Tines, olivat kerrassaan erinomaisia. Molemmilla heistä on vahva nykymusiikkitausta, Costanzoa on kuultu hiljattain esimerkiksi Akhnatenin nimiroolissa English Nationan Operassa ja Prinssi Go-Go Simon Rattlen ja Sellarsin Le Grand Macabressa Lontoossa ja Berliinissä. Tines puolestaan lauloi John Adamsin El Niñossa Pariisissa ja Lontoossa viime joulun alla.

Only the Sound Remainsissa Costanzo ja Tines olivat vokaalisesti ja näyttämöllisesti vahva pari, joiden tulkinnasta saattoi nauttia suurella ilolla. Tanssija Nora Kimball-Mentzos puolestaan toi Feather Mantlesiin hienovireisen koreografisen ulottuvuuden, joka yhdessä säästeliäiden mutta harkittujen näyttämöllisten tapahtumien, valoefektien sekä lauluäänen reaaliaikaisen muokkauksen kautta laajensi oivallisesti Only the Sound Remainsin liikettä tilassa.

Julie Mehretun lavastus ja Robby Duivermanin suunnittelema puvustus sulautuivat Sellarsin kaikesta ylimääräisestä riisuttuun ohjaukseen mainiosti. James F. Ignallsin valaistus tuki vahvasti henkilöihin keskittyviä näyttämötapahtumia saumattomasti.

Oopperamontun epäkonventionaalinen ensemble toteutti Only the Sound Remainsin omaleimaisen sointimaailman vakuuttavasti André de Ridderin johdolla. Huilisti Camilla Hoitengan ja Meta4-jousikvartetin syvällisen perehtymisen Saariahon musiikkiin saattoi jälleen aistia läpi illan. Eija Kankaanrannan kantele ja Heikki Parviaisen lyömäsoittimet rikastivat sointia mitä kiehtovimmin. Myös mitä moninaisimpiin ilmaisuihin taipuva vokaalikvartetti ansaitsee ehdottomasti suuret kiitokset.

Kokonaisuutena Only the Sound Remains on erittäin vangitseva ooppera, joka on ehdottomasti säveltäjänsä kiehtovimpia teoksia. Saariaho kirjoittaa lauluäänille, jännittävälle soitinyhtyeelleen ja elektroniikalle innostavaa, kekseliästä ja vaikuttavaa musiikkia, josta voisi kernaasti nauttia useampanakin iltana. Kansallisopperassa Only the Sound Remains esitetään vielä neljänä iltana huhtikuun aikana.

— Jari Kallio

Kaija Saaiaho: Only the Sound Remains

André de Ridder, kapellimestari

Anthony Roth Costanzo, kontratenori (Henki)
Davone Tines, bassobaritoni (Pappi, Kalastaja)
Nora Kimball-Mentzos, tanssija
Tuuli Lindeberg, sopraano
Katariina Heikkilä, mezzosopraano
Matias Haakana, tenori
Nicolas Söderlund, bassobaritoni

Meta4
Camilla Hoitenga, huilu
Eija Kankaanranta, kantele
Heikki Parviainen, lyömäsoittimet

Peter Sellars, ohjaus
Julie Mehretu, lavastus
Robby Duiveman, puvut
James F. Ingalls, valaistus
Nora Kimball-Mentzos, koreografi
Chritophe Lebreton, äänisuunnittelu

Suomen Kansallisooppera
ke 13.04.2017 klo 19.00

Kemiönsaaren Musiikkijuhlilla mittava määrä suomalaista musiikkia 10.–16.7.2017

 

Bengt Forsberg

Bengt Forsberg

Yhdeksännettoista Kemiönsaaren Musiikkijuhlat juhlistavat 100-vuotiasta Suomea runsaalla kattauksella suomalaista musiikkia. Kuulemme itsenäisyytemme ajan teoksia eri vuosikymmeniltä uusimpana Kimmo Hakolan tilausteoksen, Puhallinkvintetto nro 1, ”Compressions”. Teoksen kantaesittää maamme johtaviin kamarimusiikkiyhtyeisiin lukeutuva Arktinen Hysteria -puhallinkvintetti, jonka esityksiä on luvassa niin yhtyeenä kuin myös yhtyeen jäsenten osallistuessa muihin kokoonpanoihin.

Viime kesänä yleisönsä hurmannut pianisti Bengt Forsberg on tullut monille tutuksi erityisesti lied- ja kamarimusiikin mestarillisena pianistina. Tänä kesänä häntä saadaan kuulla myös urkujen ääressä Hiittisten kirkossa. Toisena pianistina kuullaan Sonja Fräkiä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti suomalaisen pianomusiikin tulkitsijana.

Tänä vuonna kuulemme monta uutta taiteilijaa festivaalillamme. Suurta suosiota Ruotsin ohella myös Suomessa saanut baritoni Gabriel Suovanen on tullut tunnetuksi erityisesti lyyrisistä tulkinnoistaan. Pääsemme tutustumaan myös ruotsalaiseen taiteilijapariskuntaan viulisti Fredik Paulssoniin ja alttoviulisti Ellen Nisbethiin, joka tekee nousujohteista uraa Rising Stars -ohjelmassa kiertäen huomattavimpia konserttiareenoita. Yksi kansainvälisistä sellotaiteilijoistamme Jan-Erik Gustafsson urakoi koko viikon. Hän aloittaa maanantain Varaslähdöstä ja päättää festivaalivierailunsa Grande Finalessa Aulis Sallisen Don Juanquijoten yöllisten tanssien tulkitsijana Wegelius Kamarijousten solistina. Päätöskonsertin johtaa konserttimestarin paikalta Annemarie Åström.

Uutena konserttipaikkana on viehättävä Teijon kivikirkko, missä päästään kitarataiteilija Petri Kumelan seurassa kokemaan flamencon huumaa ja kuulla pieniä otuksia, joista taiteilija kertoo konsertin kuluessa. Uusimmat teokset Ichiro Hiranolta, Veli-Matti Puumalalta ja Osmo-Tapio Räihälältä kokoelmaan Pieniä Otuksia saavat kantaesityksensä konsertissa.

Tulevan kesän Musiikkijuhlilla on 16 konserttia ja konserttipaikat jakaantuvat laajalle alueelle Kemiönsaarta sekä lähialueelle Karunaan, Teijoon sekä Saloon.


En hel del finländskt på Kimitoöns Musikfestspel den 10-16.7.2017

Den nittonde uppsättningen av Kimitoöns Musikfestspel lyfter fram finsk musik. Till Finlands 100-årsjubileums ära får vi höra verk från olika årtionden av vår självständighet som kulminerar i Kimmo Hakolas beställningsverk, Blåskvintett nr 1, ”Compressions”. Verket uruppförs av en av vårt lands ledande blåskvintetter Arktinen Hysteria, vars medlemmar uppträder på festivalen både som ensemble och som delar av andra sammansättningar.

Bengt Forsberg, som charmade publiken under förra sommaren, har för många blivit bekant som mästerlig lied- och kammarpianist. Den här sommaren får vi dessutom höra honom vid orgeln i Hitis kyrka. Vi får även höra pianisten Sonja Fräki som har gjort karriär inom den finska pianomusiken.

I år har vi många nya artister. Barytonen Gabriel Suovanen har blivit känd för sina lyriska tolkningar både i Sverige och Finland. Vi får bekanta oss med violinisten Fredrik Paulsson och altviolinisten Ellen Nisbeth, ett svenskt artistpar som gör karriär i programmet Rising Stars och turnerar på de mest betydelsefulla konsertarenor.

En av våra internationella cellister Jan-Erik Gustafsson spelar under hela veckan, från mån-dagens Tjuvstart till söndagens Grande Finale, där han tolkar Aulis Sallinens Don Juanquixotes nattliga danser som solist med Wegelius kammarstråkar. Kammarstråkarna spelar under ledning av orkesterns konsertmästare Annemarie Åström.

Stenkyrkan i Tykö är en ny konsertplats för i år och där får vi uppleva flamencons intensitet i sällskap med gitarristen Petri Kumela. Under konserten får vi höra små krabater som artisten även berättar om. De nyaste verken i samlingen Små Krabater som är komponerade av Ichiro Hirano, Veli-Matti Puumala och Osmo-Tapio Räihälä uruppförs på konserten.

Under den kommande sommarens Musikfestspel ordnas 16 konserter på Kimitoön och de närbelägna Karuna, Tykö och Salo.

Läs mera om programmet: http://www.kimitomusicfestival.fi/program

Viitasaaren Musiikin aika tutkii taidetta ja autonomiaa

Tulevan kesän festivaaliteema Viitasaaren Musiikin ajassa on taide ja autonomia (Art & Autonomy) vuorovaikutusyhteiskunnan keskellä. Konsertti- ja puheohjelma herättävät kysymyksen mm. siitä mitä tarkoittaa taiteen autonomia tänään, kun taiteen merkitystä arvioidaan yhä useammin välineellisesti. Mikä on kulttuurin osa, arvostus ja arvotus nykymaailmassa? Kuinka säilytämme taiteen autonomian ja mahdollisuudet yhteistyöhön aikana, joka henkii kilpailua ja lyhyen aikavälin voittoja? Kuinka digitaalisuus vaikuttaa taiteilijan autonomiaan? Teemaa käsitellään sekä suomalaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta, sävelten ja sanojen avulla.

Festivaalin kaksipäiväinen puheohjelma tarttuu taiteen, identiteetin ja autonomian nykypäivän haasteisiin. Torstaina 6.7. englanninkielisen ohjelman pääpuhujana on Sir John Tusa, joka on toiminut lukuisissa vastuutehtävissä mm. BBC World Servicen, Lontoon Barbican-kulttuurikeskuksen ja Clore Leadership -ohjelman johtajana. Laajasti arvostettu Tusa on kirjoittanut lukuisia kirjoja kulttuuripolitiikasta ja kulttuurituotannosta, ja hänellä on ollut merkittävä rooli Britannian taiteen ja kulttuurin tukipolitiikan arvioimisessa. Muut puhujat ovat Saksassa toimiva säveltäjä ja oboisti Cathy Milliken, joka johti useita vuosia Berliinin filharmonikkojen yleisökasvatusohjelmaa. Standfordin yliopistossa toimiva, ensi kertaa Suomessa vieraileva säveltäjä ja hybriditaiteen asiantuntija Mark Applebaum paneutuu puheenvuorossaan digitaalisten taiteiden haasteisiin taiteilijan näkökulmasta.

Suomenkielinen päivä perjantaina 7.7. tuo esiin puhujien näkemyksiä taiteen tilasta meillä ja muualla. Monella taiteen alalla aktiivisesti toimivan taiteilija, kirjailija Teemu Mäen, Jyväskylän yliopiston lehtori, FT Pekka Toivasen sekä tutkija ja verkkolehti Mustekalan entisen päätoimittajan Sini Monosen puheenvuorot rakentavat kuulijoille kuvaa tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista Suomessa. Molempina seminaaripäivinä järjestetään ilmainen kuljetus Jyväskylä-Viitasaari-Jyväskylä, joka saapuu Viitasaarelle seminaaria varten ja lähtee takaisin illan konserttiohjelman jälkeen. Puheohjelma on osa Suomi100-ohjelmaa, ja siihen liittyviä teemoja käsitellään myös useissa konserteissa.

Viitasaarella harvinainen suomalaisen säveltäjän sävellyskonsertti kuullaan perjantaina 7.7., kun Uusinta Ensemble ja kanadalainen Quatuor Bozzini tulkitsevat nuoren säveltäjän Sebastian Hillin teoksia. Hilli voitti Toru Takemitsu -sävellyspalkinnon vuonna 2015 ja työstää tällä hetkellä tilausteosta Helsingin kaupunginorkesterille ja 500-henkiselle kuorolle.

Vierailevana ensemblena kuullaan puheohjelman yhteydessä ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvää Talea Ensemblea New Yorkista. Yhtye on kantaesittänyt monia nykymusiikin merkkiteoksia USA:ssa ja on suosittu vierailija Euroopassa. Viitasaarella yhtye esittää muun muassa festivaalin säveltäjävieraan James Dillonin teoksen New York Triptych ja festivaalin tilausteoksen säveltäjä Jouni Hirvelältä. Muita ulkomaisia vierailevia yhtyeitä ovat norjalainen saksofoni-haitari-kontrabassotrio POING.

Festivaalin kooltaan suurin yhtye on tällä kertaa Susanna Mälkin opettaman kapellimestarikurssin orkesteri, joka koostuu International Ensemble Modern Academyn opiskelijoista, Ulysses-verkoston nuorista ammattilaisista sekä Sibelius-Akatemian opiskelijoista. Kurssin kahdessa virtuoosisessa loppukonsertissa 8.-9.7. kuullaan teoksia mm. Magnus Lindbergiltä, Veli-Matti Puumalalta, Pierre Boulezilta ja Thomas Adésilta. Festivaalin kolme kurssia saivat tänä vuonna yli 100 hakemusta yli 30 maasta, mikä lienee kesäakatemian tähänastinen ennätys.

Musiikin aika -festivaali järjestetään Viitasaarella 4.-9.7.2017. Tarkka konserttiohjelma julkistetaan toukokuussa.

http://www.musiikinaika.org

Nuorten toiveet 100-vuotiaalle Suomelle ja tulevaisuudelle muuttuvat sävellyksiksi

Kaksitoista 10–12 -vuotiasta nuorta pääkaupunkiseudun peruskouluista on kevään 2017 aikana säveltänyt omia teoksia Musiikkitalon päätoimijoiden ja Suomen kansallisoopperan ja -baletin yhteisen Kuule, minä sävellän! -projektin puitteissa. Sävellysten teemana ovat nuorten toiveet 100-vuotiaalle Suomelle ja tulevaisuudelle, ja niihin on haettu innostusta muun muassa Luonnontieteellisen museon Muutosta ilmassa -näyttelystä. Tuoreet teokset kuullaan ammattimuusikoiden esittäminä Helsingin Musiikkitalossa 27. huhtikuuta. Konserttiin on vapaa pääsy.

Kuule, minä sävellän! -projektin keskeinen ajatus on toteuttaa nuoren säveltäjän musiikillinen visio sellaisenaan. Tässä auttavat ammattisäveltäjät ja -muusikot sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat. Projektin puitteissa on tutustuttu eri instrumentteihin ja musiikin eri elementteihin leikin ja musiikillisen keksimisen avulla. Lasten sävellyksissä ovat nousseet esille muun muassa ilmastonmuutos, luonto ja siinä tapahtuvien muutosten herättämät tunteet, kaupunki, vadelmatoukan kasvutarina ja laivamatka.

Kouluttajina kevään 2017 aikana ovat toimineet Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori Riitta Tikkanen, säveltäjät Pasi Lyytinen ja Dante Thelestam sekä näyttelijä Elina Stirkkinen. Nuorten sävellykset konsertissa esittää 9-henkinen Kuule Ensemble, joka koostuu Helsingin kaupunginorkesterin, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sekä Suomen kansallisoopperan ja -baletin ammattimuusikoista. Kokoonpanoa johtaa Sibelius-Akatemiassa kapellimestariluokalla opiskeleva Emilia Hoving.

Kuule, minä sävellän! on Helsingin kaupunginorkesterin, Musiikkitalon, Radion sinfoniaorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Suomen kansallisoopperan ja -baletin sekä New Yorkin filharmonisen orkesterin vuonna 2011 käynnistynyt yhteistyöprojekti, johon on tähän mennessä osallistunut yli sata lasta ja nuorta. Kuule, minä sävellän! -hanketta ovat tukeneet Alfred Kordelinin ja Paulon säätiöt.

Video Kuule, minä sävellän! -projektista keväällä 2017:

http://news.cision.com/fi/taideyliopisto/e/video-kuule–mina-savellan—projektista-kevaalla-2017,c2114417