Amfion pro musica classica

Monthly Archives: huhtikuu 2016

You are browsing the site archives by month.

Tristan ja Isolde esitetään suomalaisvoimin ensi kertaa vuosikymmeniin

Kuvassa Marion Ammann ja Lilli Paasikivi. Kuva © Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Kuvassa Marion Ammann ja Lilli Paasikivi. Kuva © Suomen kansallisooppera/Heikki Tuuli.

Wagnerin suurteos Tristan ja Isolde esitetään Kansallisoopperassa lähes pelkästään kotimaisin voimin 14.5.2016 alkaen. Päärooleissa laulavat mm. Johanna Rusanen-Kartano ja Jyrki Anttila. Pitkästä aikaa näyttämöllä kuullaan myös Lilli Paasikiveä sekä 50-vuotista uraansa juhlistavaa Matti Salmista. Esitykset johtaa Hannu Lintu. 

Tämä Tristan ja Isolde on ensimmäinen sekä nimiroolien laulajille että kapellimestarille. Johanna Rusanen-Kartano on viimeksi laulanut Wagneria São Paulossa, jossa hän esitti syksyllä 2015 Lohengrinin Ortrudin roolin. Tristanina nähtävän Jyrki Anttilan mittavin Wagner-rooli on ollut KansallisoopperanValkyyriassa, jossa hän lauloi 2011 Siegmundin roolin. Myös Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu johtaa nyt ensi kertaa Tristan ja Isolden. Aiemmin hän on johtanut Kansallisoopperassa mm. Wagnerin Parsifalin esityksiä.

Matti Salminen on yksi kansainvälisesti maineikkaimpia kuningas Marken roolin esittäjiä. Hän juhlistaa roolissa mittavaa 50-vuotista uraansa oopperalaulajana. Tällä kerralla Salminen nähdään vain esityksessä 28.5., muissa esityksissä Marken roolin laulaa Jyrki Korhonen. Tristan ja Isolde tarjoaa myös tilaisuuden kuulla pitkästä aikaa näyttämöllä Lilli Paasikiveä Brangänen roolissa. Jyrki Anttilan kanssa Tristanin roolissa vuorottelee Robert Dean Smith, joka on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista Tristan-tulkitsijoista. Kurwenal on Tommi Hakala.

Käänteentekevä ooppera vaatii laulajilta paljon

Tristan ja Isolde on yksi oopperan historian käänteentekevistä teoksista. Viisituntisen oopperan valtavat nimiroolit ovat laulajille poikkeuksellisen haastavia. Suomalaista pääparia on kuultu viimeksi 1970-luvulla, jolloin Isolden roolia lauloi Anita Välkki ja Tristanin roolia Pekka Nuotio ja Pentti Perksalo.

Vanhaan tarinaan perustuva libretto kertoo kuningas Marken puolisoksi matkaavan Isolden ja häntä saattavan Tristanin kuolemaan johtavasta rakkaudesta. Näyttämöllä pääpaino on kaipausta ja intohimoa tulvivassa musiikissa, sen päättymättömissä melodioissa ja musiikkia uudistaneessa harmoniassa.

Wagnerin suurooppera on nähty Suomen kansallisoopperassa yhteensä 35 kertaa. Nykyinen tuotanto sai ensi-iltansa 2013. Ohjaaja Elisabeth Linton ja lavastaja Steffen Aarfing ovat luoneet tyylikkään kokonaisuuden, joka antaa tilaa musiikille.

Richard Wagner: Tristan ja Isolde

14.5., 17.5., 20.5., 25.5. ja 28.5. klo 18.00.

b6a2a226c4f66974_org

Ylikapellimestari Susanna Mälkin ensimmäinen HKO:n kausi hehkuu ranskalaisia sävyjä

Susanna Mälkki. Kuva (c) Simon Fowler

Susanna Mälkki. Kuva © Simon Fowler

Helsingin kaupunginorkesterin uuden ylikapellimestarin Susanna Mälkin ensimmäisellä konserttikaudella kuullaan runsaasti ranskalaista säveliä. Luvassa on niin Ravelin, Debussyn ja Berliozin kaltaisia klassikoita kuin oman aikamme musiikkiakin.

Mirga Grazinyte-Tyla. Kuva © Vern Evans

Mirga Gražinytė-Tyla. Kuva © Vern Evans

Syyskaudella 2016 orkesterin vieraiksi saapuvat mm. vastikään Birminghamin sinfoniaorkesterin ylikapellimestariksi nimitetty Mirga Gražinytė-Tyla, sellisti Steven Isserlis sekä pianistit Kirill Gerstein ja Jean-Efflam Bavouzet. Kevään 2017 taiteilijavieraita ovat mm. sopraano Dame Felicity Lott, pianisti Radu Lupu, sähkökitaristit Seth Josel ja Wiek Hijmans sekä kapellimestarit Osmo Vänskä ja Jukka-Pekka Saraste.

Tomas Nuñez-Garcés. Kuva ® Jaakko Paarvala

Tomas Nuñez-Garcés. Kuva ® Jaakko Paarvala

Kansainvälisten taiteilijavieraiden ohella orkesterin omat muusikot nousevat solisteina Musiikkitalon lavalle. Konserttimestari Pekka Kauppinen juhlii 25-vuotista uraansa HKO:ssa soittamalla Brahmsin viulukonserton, soolosellisti Tomas Nuñez-Garcés tulkitsee Kabalevskin toisen sellokonserton ja pasunisti Valtteri Malmivirta Jouni Kaipaisen hänelle omistaman konserton. Musica nova Helsinki -festivaalin ohjelmistoon kuuluvassa konsertissa alttoviulisti Atte Kilpeläinen soittaa Gérard Griseyn kulttiteoksen solistina.

Atte Kilpeläinen. Kuva © Noora Isoeskeli

Atte Kilpeläinen. Kuva ©
Noora Isoeskeli

Ohjelmistossa näkyvät ja kuuluvat myös erilaiset juhlavuodet ja merkkipäivät. Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Einar Englundin sekä Henri Dutilleux’n syntymästä ja venäläissäveltäjä Sofia Gubaidulina puolestaan viettää 85-vuotispäiväänsä. Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi kantaesitetään tilausteos säveltäjä Jukka Tiensuulta. Ensi vuonna muistetaan myös jazzlegenda Dizzy Gillespien satavuotissyntymäpäivää, kun saksofonisti Jukka Perko yhtyeineen yhdistää voimansa sinfoniaorkesterin kanssa.

Maria Ylipää. Kuva © D.R.

Maria Ylipää. Kuva © D.R.

Suositut konserttien HKO Screen -verkkolähetykset jatkuvat myös tulevalla konserttikaudella. Kaupunginorkesterin tuottamia suoria konserttilähetyksiä voi seurata Helsinki-kanavalla sekä YLE Klassisen verkkosivuilla. HKO Screen -sarjassa on kaikkiaan seitsemäntoista verkkolähetystä, mm. Helsinki-päivänä 12.6.2017 järjestettävä Kaikki laulavat -yhteislaulukonsertti, jossa juontajana ja laulattajana on näyttelijä Maria Ylipää. YLE Teema televisioi suorana lähetyksenä ylikapellimestari Susanna Mälkin kauden avajaiskonsertin 9.9.2016.

Koko ohjelmisto: www.helsinginkaupunginorkesteri.fi

A-P Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton / A-P Mäenpää uruppför Ahos konsert för pukor

ari-pekka_maenpaa

Perjantaina 22.4. klo 19 Konserttitalossa nähdään harvinainen solistisoitin, kun Turun filharmonikkojen solistiksi nousee patarumpujen äänenjohtaja Ari-Pekka Mäenpää. Mäenpää kantaesittää Kalevi Ahon patarumpukonserton. Väliajan jälkeen kuullaan Antonin Dvořákinrakastettu hittisinfonia nro 9 ”Uudesta maailmasta”. Konsertin johtaa Erkki Lasonpalo.Konsertti lähetetään suorana verkkolähetyksenä osoitteessa www.tfo.fi. Konsertti on lisäksi twitter-konsertti, jossa konserttia voi kommentoida reaaliajassa sosiaalisessa mediassa tunnisteella #leiflive.

Patarumpukonsertto syntyi Ari-Pekka Mäenpään toiveesta: hän ei ollut täysin tyytyväinen yhteenkään olemassa olevaan patarumpukonserttoon ja pyysi Kalevi Ahoa säveltämään konserton. Aho kuvailee, että ”patarummut ovat hieno, erittäin vaativa orkesteri-instrumentti, mutta konserttosoittimena ne ovat haasteelliset” ja kertoo ennen sävellystyön aloittamista käyneensä Turussa tapaamassa Mäenpäätä, joka esitteli perusteellisesti instrumenttia ja kertoi sen mahdollisuuksista. Viidestä yhtäjaksoisesti soitettavasta osasta koostuva patarumpukonsertto alkaa yli 30 tahtia pitkällä patarumpujen hiljaisella melodialla.

Erkki Lasonpalo suoritti kapellimestaridiplominsa vuonna 2012 erinomaisin arvosanoin. Siitä lähtien Lasonpalo on vieraillut useissa Suomen kaupunginorkestereissa ja mm. Kansallisoopperassa. Lisäksi Lasonpalo on toiminut Heinäveden Musiikkipäivien taiteellisena johtajana vuodesta 2014.

Ari-Pekka Mäenpää on soittanut Turun filharmonisessa orkesterissa vuodesta 2001 lähtien, ensin lyömäsoitinten, myöhemmin patarumpujen äänenjohtajana. Lisäksi hän opettaa Turun konservatoriossa ja Turun AMK:n taideakatemiassa. Mäenpää on lisäksi esiintynyt kamarimuusikkona kaikilla maamme tärkeimmillä musiikkifestivaaleilla.

Uusi maailma Turun konserttitalossa pe 22.4. klo 19.00. Varaslähtö klo 18.00. Nettikonsertti.Leiflive. Erkki Lasonpalo, kapellimestari, Ari-Pekka Mäenpää, patarummut. Turun filharmoninen orkesteri. 

Kevään kamarimusiikkisarja päättyy kesäisiin säveliin

Sunnuntaina 24.4. klo 15 Villa Marjaniemessä nautitaan lähestyvästä kesästä. Turun filharmonisen orkesterin muusikot esittävät kevään viimeisessä kamarimusiikkikonsertissa 1900-luvun suosittua musiikkia pienyhtyeille. Konsertissa kuullaan ranskalaisen Jacques Ibertin  Trois pièces brèves, saksalaisen Paul Hindemithin eloisa Pieni kamarimusiikki puhallinkvintetille, György Ligetin erilaisilla sointiväreillä leikittelevä Kuusi bagatellia puhallinkvintetille ja Samuel Barberin vapaasti polveileva Summer Music.

Summer Winds Villa Marjaniemessä su 24.4. klo 15.00. Niamh McKenna, huilu, Takuya Takashima, oboe, Olli Leppäniemi, klarinetti, Arvid Larsson, fagotti, Annu Salminen, käyrätorvi.Ibert – Hindemith – Ligeti – Barber.


Under konserten på fredagen 22.4 kl 19 får vi se en sällsynt solist i Konserthuset, då solorollen innehavs av pukornas stämledare Ari-Pekka Mäenpää. Mäenpää uruppför Kalevi Ahos konsert för pukor. Efter pausen får vi höra Antonin Dvořáks älskade symfoni no 9 ”Från nya världen”. Konserten leds av Erkki Lasonpalo. Konserten sänds direkt via nätet på adressen www.tfo.fi . Konserten är dessutom en Twitter-konsert, där man kan kommentera konserten i realtid i sociala medier med hashtaggen #leiflive.

Konserten för pukor skapades på Ari-Pekka Mäenpääs önskan: han var inte nöjd med en enda av de existerande pukkonserterna och bad då Kalevi Aho komponera konserten. Aho beskriver att ”pukan är ett fint, väldigt krävande orkesterinstrument, men som konsertinstrument är den utmanande”, och berättar att han träffat Mäenpää i Åbo innan komponeringsarbetets början. Mäenpää hade ingående presenterat instrumentet och dess möjligheter. Den femdelade konserten börjar med en över 30 takters lång tyst melodi för pukorna.

Erkki Lasonpalo fick sitt dirigentdiplom 2012 med utmärkta vitsord. Allt sedan dess har han besökt många av Finlands stadsorkestrar och bl.a. Nationaloperan. Utöver det har Lasonpalo varit konstnärlig ledare för Heinävesi  musikdagar sedan 2014.

Ari-Pekka Mäenpää har spelar i Åbo filharmoniska orkester sedan 2001, först som slagverkets och senare som pukornas stämledare. Han är också lärare vid Åbo konservatorium och vid Åbo yrkesskolas Konstakademi.  Mäenpää har även uppträtt som kammarmusiker på alla landets viktigaste musikfestivaler.

Den nya världen i Åbo konserthus fr 22.4 kl. 19.00. Tjuvstart kl. 18.00. Nätkonsert. Leiflive. Erkki Lasonpalo, dirigent, Ari-Pekka Mäenpää, pukor. Åbo filharmoniska orkester. 

Vårens kammarmusikserie slutar med somriga toner

Söndagen den 24.4. kl 15 i Villa Marjaniemi njuter vi av den annalkande sommaren. Åbo filharmoniska orkesters musiker uppträder under den sista kammarmusikkonserten med musik från 1900-talet för små ensembler. Under konserten får vi höra franska Jaques Ibertspopulära Trois pièces brèves, tyska Paul Hindemiths livliga Liten kammarmusik för blåskvintett, György Ligetis med olika tonfärgerlekande Sex bagateller för blåskvintett, samtSamuel Berbers lediga Summer Music.

 Summer Winds i Villa Marjaniemi sö 24.4 kl. 15.00. Niamh McKenna, flöjt, Takuya Takashima, oboe, Olli Leppäniemi, klarinett, Arvid Larsson, fagott, Annu Salminen, valthorn. Ibert – Hindemith – Ligeti – Barber.

2287-180x180-medium

arvio: Daniel Barenboim Tukholman konserttitalossa 16.4.2016

Daniel Barenboim on tuskin kenenkään pianofanaatikon top ten -listalla. Vaikka hänen levytyksensä Mozartin pianokonsertoista on klassikko ja monet muutkin 1960-70-lukujen levyistä ovat hyviä, esimerkiksi lukuisat Beethovenin sonaatit, on vuosikymmeniä jatkunut menestyksekäs orkesterinjohtajan ura vähentänyt Barenboimin pianon ääressä viettämiä tunteja ja monet katsovatkin hänen olleen jo pitkään ensisijaisesti kapellimestari. Barenboim ei nuorenakaan ollut teknillisessä mielessä, mikäli tekniikka käsitetään suppeasti mekaanisena taituruutena, esimerkiksi ystävänsä Martha Argerichin kanssa samalla tasolla, puhumattakaan monista nuoremman polven pianisteista. Edellä mainitut ajatukset muistaen olin tyytyväinen, kun ennakkomainonnassa säveltäjiksi oli nimetty ”mm. Beethoven ja Schubert”, eli säveltäjiä, joiden musiikki ei viisaasti valittuna tarvitse briljanttia mekaanista taituruutta. Ensimmäinen yllätys odotti konserttiohjelman ostaessani: Beethoven ja Schubert olivat ohjelmassa, mutta toinen puoli sisälsi Chopinin ensimmäisen balladin op. 23; Lisztin Funérailles´n ja ensimmäisen Mefisto-valssin. Ei todellakaan mitään yli seitsemänkymppisen papparaisen jäähdyttelymusiikkia!

Konsertin alkunumero Beethovenin 32 muunnelmaa c-molli, WoO 80 poistivat nopeasti epäilykset Barenboimin soittokunnosta: eri muunnelmien karaktäärit tulivat hienosti esille ja etenkin hiljaisemmat ja lyyrisemmät muunnelmat olivat kauniisti ja herkästi toteutetut. Muunnelmia seurannut Schubertin c-molli-sonaatti D. 958 ei jostain syystä kuulu suosikkeihini ja ehkä siksi en ihan innostunut Barenboimin tulkinnasta. Silti hän soitti etenkin kolme viimeistä osaa onnistuneesti, jos ensimmäinen osa olikin soinnillisesti paksuhko. Huomiota kiinnitti pedaalin toisinaan hyvinkin runsas käyttö, jolloin harmoniat sekoittuivat, toisinaan taas Barenboim soitti kokonaan ilman pedaalia. Barenboim halusi ilmeisesti paikka paikoin alleviivata soittimensa bassopuolen soinnikkuutta poimimalla Schubertissa esiin aika yllättäviäkin melodia-aiheita matalasta rekisteristä. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen puoli jätti akustisesti hieman sumean kuvan. Etenkin pianon keskirekisteri tuntui aika ajoin yllättävän epämääräiseltä. Barenboim soitti itse suunnittelemallaan flyygelillä, joka hänen mukaansa muistuttaa soinniltaan ja kosketukseltaan enemmän 1800-luvun aikakauden soittimia verrattuna moderniin konserttiflyygeliin (vaikka soitin onkin pääasiassa koostettu Steinwayn valmistamista osista). Oliko akustinen sumeus sitten flyygelin vai salin akustiikan vika vai molempien, mene ja tiedä.

Toinen puoli sisälsi konsertin toisen ja samalla suurimman yllätyksen: Chopin- ja Liszt-osasto olivatkin illan parasta antia. Barenboimia voi tuskin pitää etabloituneena Chopin-soittajana ja ensimmäinen balladi on yhtenäisyyden kannalta ehkä vaikein Chopinin neljästä balladista. Eikä teknisesti todellakaan helppo. Barenboim piti teoksen alusta alkaen koossa, sointi oli kaunis ja tasapainoinen ja tekniset vaikeudet hän selvitti suureen tyyliin: ei aina täysin oikein, mutta tavalla, jota kuuntelee koska tahansa mieluimmin, kuin nuottitäydellistä kilkutusta, jota suurempi osa nuoremman sukupolven pianisteista edustaa. Dramaattiset nousut olivat suuria ja taitavasti rakennettuja ja vasta niissä tajusi, että Barenboim tuskin koskaan löi pianon ääntä rikki suurimmissakaan fortissimoissa ja silti fortissimot tuntuivat suurilta ympäristöönsä verrattuna. Piano ja forte ovat voimakkuudeltaan suhteellisia, sanoi jo Claudio Arrau aikoinaan.

Funérailles ei ollut mikään kaukainen surumielinen hautajaissaattue, vaan alun kuolinkellot soittivat korviahuumaavasti sanomaansa ja lopussa hevoset laukkasivat jylyllä, joka hautasi kaiken muun alleen. Mefisto-valssi saattoi konsertin hurjaan päätökseen. Barenboim syöksyi paholaismaisen tanssin pyörteisiin mitään säästelemättä ja selviytyi voittajana vain pieniä sivuaskelia ottaen. Olipa esitys!

Oma juttunsa on Barenboimin esiintyminen. Olen ollut sattumalta kuukauden sisällä kolmen suuren pianistin konsertissa ja heidän lavaesiintymisensä ovat kuin eri maailmasta: Martha Argerich tuli Berliinissä lavalle suurin piirtein Mischa Maiskyn vetämänä, vaikka konsertin kuluessa Argerich silminnähden rentoutui ja jopa hymyili hämillään konsertin loppupuolella yleisön villiintyessä. Grigori Sokolov vaikutti Pietarissa tapansa mukaan siltä, kuin yleisön kohtaaminen olisi yhtä tuskaa. Vaikka yleisö hurrasi ja tömisteli korviahuumaavasti ja Sokolovilla oli vaikeuksia ottaa mukaansa kaikki kukat, jotka hänelle ojennettiin, ei häntä paljon naurattanut ja kumarrukset olivat lähinnä jäykkiä nyökkäisyjä sinne tänne. Barenboim oli toista maata: tuskin olen koskaan nähnyt klassisen musiikin esiintyjän kumartelevan, hymyilevän ja ottavan yleisöä haltuunsa lähes rock-tähden elkein – joku voisi jopa väittää Barenboimin kosiskelevan yleisöä. Ja harvoin olen nähnyt yleisön nousevan seisomaan ja hurraamaan jo konsertin ensimmäisen puolen lopuksi. Barenboimille esiintyminen ja musiikin välittäminen ei ole suurta tuskaa. Se on elämäntehtävä ja silminnähden mieluinen tehtävä.

Jos odotat konsertilta virheettömyyttä, mekaanista täydellisyyttä ja laskelmoituja erikoisuuksia, sinun on parasta olla menemättä Barenboimin konserttiin ja pysytellä kotona CD-soittimen ääressä. Mutta jos haluat kuulla yhtä aikakautemme merkittävimmistä muusikoista, kokea matkan spontaanin musiikin tekemisen maailmaan ja lähteä konsertista hymyssä suin, sinun on paras katsoa, missä Barenboim esiintyy seuraavaksi. Hänenlaisiaan pianisteja ei enää ole monta – eikä kauan.

— Ville Urponen

 

Timo Kiiskinen Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin professoriksi

9777b8b9e73384e5_org

Timo A. Kiiskinen. Kuva (c) Karoliina Pirkkonen.

Timo A. Kiiskinen. Kuva (c) Karoliina Pirkkonen.

Timo Kiiskinen on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikin professoriksi viisivuotiskaudelle 1.8.2016 alkaen.

Timo Kiiskinen (s. 1960) on valmistunut musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on työskennellyt kirkkomusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2006 ja sitä aiemmin tuntiopettajana. Opetustehtävien rinnalla Kiiskinen on työskennellyt monipuolisesti muusikkona – niin urkurina, cembalistina, säestäjänä, laulusolistina, kuorolaulajana, kuoron-, orkesterin- ja yhtyeenjohtajana, säveltäjänä, sovittajana kuin gospelinkin parissa. Tulevien kirkkomuusikkojen koulutuksessa hän pitää tärkeänä muun muassa vuorovaikutustaitoja, monipuolisuutta, taiteidenvälistä yhteistyötä ja kehitykselle avointa mieltä.

 Tavoitteeni on vahvistaa kirkkomusiikin peruskoulutuksen laatua ja vaikuttavuutta, jatkokoulutustakaan unohtamatta. Pyrkimykseni on myös uudistaa koulutuksen sisältöjä niin, että ne vastaisivat entistä paremmin muuttuvan musiikkikulttuurin haasteisiin, Kiiskinen kuvailee.

Professorina Kiiskisen tehtävänä on vastata kirkkomusiikin taiteellisen koulutuksen toteuttamisesta ja kehittämisestä. Erityisenä painopisteenä on liturgisen musiikin opettaminen ja opetuksen kehittäminen yhdessä muun henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa. Professori kehittää kirkkomusiikin alaa myös omalla taiteellisella toiminnallaan.

Kirkkomusiikin professuuri täytettiin avoimella hakumenettelyllä. Tehtävään oli neljä hakijaa. Heistä kaksi kutsuttiin 3. maaliskuuta pidettyyn soveltuvuusarviointiin, johon kuului kirjallinen ennakkotehtävä, visiopuheenvuoro, opetusnäyte ja haastattelu. Timo Kiiskisen nimitti tehtäväänsä Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki Sibelius-Akatemian dekaanin Tuomas Auvisen esityksestä.