Amfion pro musica classica

Suomalainen klassinen musiikki romahtamaisillaan?

Etusivu Foorumit Jutut Suomalainen klassinen musiikki romahtamaisillaan?

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #18018

    Taideammattilaisten, siis myös muusikoiden, työttömyys on noussut huolestuttavan korkeaksi. Viime vuonna taidealan työttömiä oli 30 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli vuonna 2009 yhteensä 4 270 henkilöä, kertoo Helsingin Sanomat.

    Vaikka tilastoissa näkyykin työttömyysturvan laajeneminen viime vuoden alun lakimuutoksen myötä, on myös ylikoulutusta syyttäminen: 2000-luvun alussa taidealojen koulutuspaikkojen määrä kasvoi huomattavasti enemmän kuin muiden alojen koulutus. Myöhemmin koulutusta on vähennetty, muttei tarpeeksi, sanoo opetusministeri Henna Virkkunen.

    #18741

    Intendenttien ja muun hallintohenkilökunnan mielestä orkesterien alttoviulun äänenjohtajien ja fagotistien paikat on kaikista vaikeimmat täyttää, käy ilmi Ulla Pohjannoron ja Mirka Pesosen tuoreesta Orkesterimuusikot ja orkestereiden toimintaympäristöt 2008 -selvityksestä. Hyviä huilisteja ja sellon äänenjohtajia sen sijaan löytyy kohtalaisen vaivattomasti.

    #18742

    Helsingin Sanomat kirjoittaa taas taide- ja kulttuurialan ylikoulutuksesta: kahdeksan vuotta sitten Suomessa oli 60 700 alan koulutuksen saanutta. Vuonna 2008 heitä oli 40 prosenttia enemmän eli 85 000, minkä seurauksena joka kymmenes alaa opiskellut on työtön tai tekee työtä, joka suoranaisesti ei vastaa koulutusta.

    #18743

    ”Maailmalla tiedetään, että osaa se suomalainen muutakin kuin läiskiä kiekkoa”; nimimerkki Dora E käyttää Ylen kulttuuriuutisten sivuilla osuvan puheenvuoron kommentissaan Kaija Saariahon minihaastatteluun, jossa tämä arvostelee päättäjiä lyhytnäköisyydestä kulttuurin määrärahoja pienennettäessä. ”Yhteiskunta yksipuolistuu ja köyhtyy pahanpäiväisesti, jos arvoa annetaan vain sille mikä kiinnostaa massoja”, Dora E jatkaa.

    #18744
    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Taidemusiikki ”yksipuolistuu” puolestaan kun 99% yle1:n ja konserttien tarjonnasta on museomusiikkia.

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.