Amfion pro musica classica

RSO:n tuleva ylikapellimestari on Nicholas Collon

Nicholas Collon

Nicholas Collon

Radion sinfoniaorkesterin tulevaksi ylikapellimestariksi on valittu englantilainen Nicholas Collon. Hän aloittaa tehtävässään syksyllä 2021, kun nykyisen ylikapellimestari Hannu Linnun sopimuskausi päättyy.

Nicholas Collon on nyt perustamansa Aurora -orkesterin ylikapellimestari Lontoossa, Residentie -orkesterin ylikapellimestari Haagissa sekä Gürzenich -orkesterin päävierailija Kölnissä. Haagin ylikapellimestarikausi päättyy heinäkuussa 2021.

”Olen valtavan iloinen päästessäni mukaan Radion sinfoniaorkesterin seuraavaan vaiheeseen. Johdin RSO:a ensi kerran maaliskuussa 2017 ja vaikutuin orkesterin teknisestä taituruudesta, hämmästyttävästä tarkkuudesta, intohimosta, musikaalisuudesta sekä eri musiikkityylien syvällisestä tuntemuksesta”, Collon sanoo.

“Odotan innolla, että voin tuoda oman panokseni hienoon suomalaiseen musiikkikulttuuriin, joka ammentaa Sibeliuksen ja hänen jälkipolviensa musiikista. Minua innostaa myös orkesterin muusikoiden kyky ja jano heittäytyä mukaan minkä tahansa ohjelmiston haasteisiin. Uskon, että voimme yhdessä jatkaa rakentamista tälle ainutlaatuiselle perustalle ja näyttää, mitä 2000-luvun sinfoniaorkesteri voi olla ja mitä sen pitää olla.”

Pysyvien kiinnitystensä lisäksi Collon on vieraillut johtamassa merkittäviä orkestereita, kuten Lontoon Philharmonia -orkesteria, Berliinin saksalaista sinfoniaorkesteria, Ensemble intercontemporain -nykymusiikkiorkesteria sekä Birminghamin sinfoniaorkesteria. Oopperaa Collon on johtanut mm. Englannin Kansallisoopperassa ja Kölnin oopperassa. Opintonsa hän suoritti Eton Collegessa ja Cambridgen yliopistossa.

Muusikoiden valinta

Nicholas Collonin monipuolinen ohjelmisto ulottuu barokista nykymusiikkiin, ja hänen tulkintaansa eri aikakausien teoksista on kiitetty traditiotietoisiksi ja vaikuttaviksi.

”Tässä mielessä hän jatkaa RSO:n ylikapellimestareiden perinteitä luontevalla tavalla. BBC:n Proms -lähetysten myötä olemme saaneet nauttia myös Collonin loistavista taidoista ja ideoista mediassa. Arvostettu kansainvälinen kapellimestari on lisäksi uusi vahva valttikortti suomalaisen musiikin esiintuomisessa”, sanoo intendentti Tuula Sarotie.

RSO on kansainvälistynyt viime vuosina voimakkaasti muutenkin – orkesterin muusikot edustavat kahtatoista eri kansallisuutta ja työkieli on jo pitkään ollut englanti.

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin valinnan tekevät orkesterin muusikot. Collonin valinta oli yksimielinen. Jo ensivierailullaan maaliskuussa 2017 kapellimestari teki RSO:n muusikoihin suuren vaikutuksen. “Ilmapiiri oli poikkeuksellisen inspiroitunut heti harjoitusten alkaessa ja konsertti oli yksi viime vuosien huippuhetkistä”, kuvaa Tuula Sarotie.

”Collon on erittäin taitava kapellimestari, joka kykenee auttamaan muusikoita huippusaavutuksiin. Hänen musisointinsa on luonnollista sekä spontaanisti hetkessä elävää ja inspiroivaa. Olemme seuranneet kiinnostuksella hänen ohjelmistosuunnitteluaan ja projektejaan Aurora-orkesterin kanssa”, kertoo orkesterivaltuuskunnan puheenjohtaja ja viulisti Maria Puusaari.

Aurora-orkesteri on saavuttanut Collonin taiteellisessa ohjauksessa vakiintuneen suosion niin Isossa-Britanniassa kuin muuallakin. Jokin aika sitten tämä Lontoon Kings Place -konserttitalossa toimiva orkesteri aloitti 5-vuotisen konserttisarjan, jossa he esittävät kaikki Mozartin pianokonsertot. Aurora tekee läheistä yhteistyötä myös Southbank -konserttikeskuksen kanssa, missä heillä on konsertin uusia muotoja tutkiva “Orchestral Theatre” -sarja. BBC Proms -festivaalilla Aurora on esiintynyt vuosittain vuodesta 2010 lähtien.

RSO:n tehtävä suomalaisen musiikkikulttuurin kehittäjänä ja ylläpitäjänä säilyy englantilaisenkin ylikapellimestarin toimikaudella.

”Collon paneutuu Suomen musiikkielämään perusteellisesti lähivuosina ja tuo siihen oman vahvan panoksensa. Hänellä on jo pitkä ja intohimoinen suhde Sibeliuksen teoksiin”, kertoo Tuula Sarotie.

Nicholas Collon johtaa Radion sinfoniaorkesteria 17.5.2019 Musiikkitalossa. Ohjelmassa on Julian Andersonin Fantasias, Hector Berlioz’n Fantastinen sinfonia sekä Maurice Ravelin pianokonsertto, jonka solistina esiintyy Fazil Say. Tulevalla kaudella Collon vierailee RSO:n kapellimestarina helmikuussa 2020, jolloin kuullaan mm. Pekka Kuusiston esittämä Thomas Adès’n viulukonsertto ja Kalevi Ahon Sinfoniset tanssit.

Vastaa

Post Navigation