Amfion pro musica classica

Kamariorkesteri Avanti! esiintyy tammikuussa Saksassa ja Tanskassa 

Kuva (c) Heikki Tuuli

Kuva (c) Heikki Tuuli

Kamariorkesteri Avanti! aloittaa kevätkautensa kahdella Euroopan-esiintymisellä. HumppAvanti! esiintyy Saksassa maineikkaan Kölnin filharmonian (Kölner Philharmonie) vieraana 16.1. solisteinaan basso Matti Salminen ja M.A. Numminen. 28.–29.1. Avanti! konsertoi Tanskassa uuden NJORD Biennalen orkesterivieraana. Ohjelmistossa on mm. Kaija Saariahon ”La Passion de Simone” -oratorion uuden kamarisovituksen ensiesitys.

Kölnin konsertissa kuullaan ehtaa HumppAvantia, jonka M.A. Nummisen juonto tuo oivallisesti saksalaisyleisön ymmärrettäväksi. Köln on myös Matti Salmisen entinen kotikaupunki, ja odotettavissa on riemukas ilta, jonka aikana kuullaan niin M.A. Nummisen ja Unto Monosenkuin Schubertin ja Wagnerinkin sävelmiä HumppAvantin tyyliin. Numminen ja Salminen duetoivat mm. ”Satumaa”-tangon.

Kööpenhaminassa 28.1.–1.2.2016 ensimmäistä kertaa järjestettävä NJORD-festivaali on uusi pohjoismaiseen nykytaiteeseen keskittyvä biennaali. Tapahtuman säveltäjävieraana on Kaija Saariaho, jonka teoksia Avanti! esittää kahtena iltana. Avanti! konsertoi nyt ensimmäistä kertaa Tanskassa.

Festivaalin avauskonsertissa torstaina 28.1. Avanti! ja ranskalainen La Chambre aux échos -ryhmä esittävät Saariahon ”La Passion de Simone” -oratorion uuden kamariversion, jonka ohjaa Aleksi Barrière. Kapellimestarina toimii Clément Mao-Tacacs, joka johtaa myös 29.1. konsertin. Konsertin ohjelmassa on Saariahon ”Lichtbogen” (1986) ja ”Notes on Light” (2006) -teosten lisäksiNiilo Tarnasen ”Schwebe” (2013) sekä kantaesitys tanskalaisen Hans Peter Stubbe Teglbjaergin konserttiin säveltämästä ”Stringed Spaces II”. Konsertin solistina esiintyy tanskalainen sellisti Jakob Kullberg. Konsertti radioidaan Tanskan yleisradion toimesta.

Kamariorkesteri Avanti! esiintyy kevätkaudella kotimaassa Hämeenlinnassa Verkatehtaalla 19.3. sekä Helsingissä Temppeliaukion kirkossa 18.4. ja Arabian Lume-teatterissa Petri Kokoni Companyn uudessa tanssiteoksessa 13.–21.5.

Porvoossa 29.6.– 3.7. jo 31. kerran järjestettävän Suvisoitto-festivaalin ohjelma julkaistaan maaliskuussa. Festivaalin ohjelmasuunnittelusta vastaa kapellimestari Dima Slobodeniouk.

Kölnin filharmonia (Kölner Philharmonie)

NJORD Biennale

Vastaa

Post Navigation