Amfion pro musica classica

Juhlakonsertti esittelee Mikko Heiniön kamarimusiikkiteoksia

Mikko Heiniö. Kuva © Maarit Kytöharju / Music Finland.

Mikko Heiniö. Kuva © Maarit Kytöharju / Music Finland.

Säveltäjä Mikko Heiniö täytti 70 vuotta viime toukokuussa. Syntymäpäivää juhlistetaan vielä syksyllä sävellyskonsertilla, joka pidetään Helsingin Konservatorion Konserttisalissa sunnuntaina 7.10.2018 klo 15.00. Konsertissa kuullaan laaja otos Heiniön kamari- ja laulumusiikkia. Ohjelmassa on myös yksi kantaesitys, sellolle ja kitaralle sävelletty Mot natten. Esiintyjinä on joukko arvostettuja suomalaisia muusikoita, kuten baritoni Tommi Hakala, pianisti Kristian Attila ja kitaristi Patrik Kleemola.

Mikko Heiniön (s. 18.5.1948 Tampereella) laajaan sävellystuotantoon kuuluu mm. yhdeksän pianokonserttoa, kolme sinfoniaa ja neljä oopperaa, vokaali- ja kamarimusiikkia eri kokoonpanoille sekä kuoroteoksia. Heiniö opiskeli sävellystä Suomessa Joonas Kokkosen ja Berliinissä Witold Szalonekin johdolla, ja suoritti diplominsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1977. Lisäksi hän opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa, mistä väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1984. Heiniö on Turun filharmonisen orkesterin nimikkosäveltäjä, ja on toiminut myös musiikkitieteen professorina Turun yliopistossa vuosina 1986-2005.

Konsertin avausteoksena kuultava Café au lait perustuu vaikutelmiin Länsi-Afrikassa sijaitsevan Beninin musiikista ja luonnosta. Kitarakappale Through Green Glass puolestaan kuuluu Patrik Kleemolan aloitteesta syntyneisiin sävellyksiin kuten myös Bo Carpelanin runojen inspiroima, nyt kantaesitettävä Mot natten. Lassi Nummen tekstiin sävelletty orkesterilaulusarja Syyskesän laulu, josta nyt kuullaan pianosäestyksellinen versio, peilaa päättymässä olevan elämän tuntoja. Päätösnumerona kuultavassa Pianokvintetossa muusikot resitoivat katkelmia Lewis Carrollin teoksesta Through the Looking Glass.

Esiintyjät:
Tommi Hakala, baritoni
Kristian Attila, piano
Anu Honkanen, huilu
Tapio Liukkonen, klarinetti
Ilana Gothóni, viulu
Susanna Suorttanen, viulu
Helinä Nissi, alttoviulu
Katja Kolehmainen, sello
Pasi Helin, piano
Patrik Kleemola, kitara

Ohjelma:

Mikko Heiniö:
Café au lait (2006)
— I. Le matin — Timporata
— II. Mami Wata
— III. Tipinti et Abalacodje — La nuit
Through Green Glass (2014)
Mot natten, kolme nokturnoa ja kaksi interludia (2018), kantaesitys
— 1. Nocturne I: Oscuro — 2. Interlude I: Spasimo
— 3. Nocturne II: Sospiro
— 4. Interlude II: Passi —5. Nocturne III: Battito

– väliaika –

Syyskesän laulu (Lassi Nummi) (2008–2009)
— 1. Suuri valo — 2. Kun saavumme tähän hetkeen
— 3. Tämä outo seutu — 4. Virran partaalla
— 5. Välimeri
— 6. Taivaalla kuu — 7. Syyskesä
Pianokvintetto (1993)

Vastaa

Post Navigation