Amfion pro musica classica

Barokkimusiikki yhdistää yli 300 soittajaa neljästä Pohjoismaasta 17.11.2018

Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO) yleisötyö- ja koulutusryhmä FiBO Collegium jatkaa vuonna 2012 alkanutta näyttävien Concerto Grosso -jättitapahtumien sarjaa Helsingin Musiikkitalossa marraskuussa 2018. Osallistujia on tälläkin kertaa runsaasti, yli 300, mutta erityisen poikkeuksellisen projektista tekee sen maantieteellinen laajuus: osallistujia on neljästä Pohjoismaasta eli Islannista, Norjasta, Ruotsista ja Suomesta. Konsertti toteutetaan Suomen lisäksi myös kaikissa osallistujamaissa. Esityksessä on mukana on myös rytmisen voimistelun joukkueita.

Tarinallinen suurkonsertti yhdistää Pohjoismaiden kansanmusiikkia ja barokkimusiikkia viikinkiretki-teemalla, minkä takia tämänkertainen Concerto Grosso -produktio sai alaotsikokseen nimen Viking Barokk. Lavalla soittaa parhaimmillaan yhtä aikaa yli 300 muusikkoa: mukana on niin vasta-alkajia kuin pidemmälle ehtineitä opiskelijoita 10 pohjoismaisesta musiikkiopistosta mutta myös neljä nimekästä barokkiorkesteria eli Barokkanerne Norjasta, Drottningholms barockensemble Ruotsista, Symphonia Angelica Islannista ja Suomalainen barokkiorkesteri. Minna Vainikainen vastaa jo toista kertaa esityksen ohjauksesta, ja mukana on myös lukuisia rytmisen voimistelun joukkueita sekä Jouni Bäckström miimikkona.

Konserttipäivä 17.11. sisältää kaksi konserttia: kello 15 alkavan noin tunnin mittaisen lastenkonsertin ja kello 18 alkavan väliajallisen iltakonsertin, joka päättyy noin kello 19.45. Lisäksi konserttien välillä järjestetään aulatapahtuma, jossa nähdään paitsi monenlaisia konsertteja, myös taidenäyttelyitä, tanssia ja voimistelua. Aulatapahtumaan on vapaa pääsy.

Tapahtuma kiertää talven aikana ympäri Pohjoismaita: se järjestetään marraskuussa 2018 Oslossa ja Helsingissä, tammikuussa 2019 Tukholmassa ja helmikuussa 2019 Reykjavikissa.

Concerto Grosso – Viking Barokk
La 17.11.2018 klo 15 (lastenkonsertti), klo 16–18 aulatapahtuma, klo 18 iltakonsertti, Musiikkitalo, Helsinki
Purcell–Forsman–Ferling–Byström–Geminiani–Telemann–Lully–Porpora–Roman–Bellman–Rameau ja kansanmusiikkia Suomesta, Norjasta ja Islannista

Vastaa

Post Navigation