Vastaa aiheeseen: Virtuositeetin estetiikka?

Jos Amfionin sivuilla (tai missä tahansa) – yleisistä kommunikaatiovaikeuksista huolimatta – kuitenkin kehkeytyy tyhjänpuhumista ja joopajoojottelua terävämpää keskustelua, (jota ei heti alkuunsa keskeytetä), niin ei sitä mikään ”nimimerkkikäytäntö” herätä*, eikä ”haloo!… se on diplomi-insinöörikandidaattimaisteritohtorirehtorivääpelikenraaliministeripresidenttikeisarijohtajatoimittajakirjanlukijakynänvartijakielenkatkojakitaristiretkeilijäputkimies Gröhnblomdahlqviströmbergenheimatlosgeht’s-Rytkönen kumpuhuu”-nimikäytäntö, eikä minkään valtakunnan käytännönnoudattajien persoonan tai persoonattomuuden ärsyttävyys tai ärsyttämättömyys, vaan se, mitä (täällä) sanotaan!

*Toimittaja (/toimitus) näyttää suljettujen [closed]-keskusteluohjeittensa (25.8.) julkaisemisen jälkeen tämän ymmärtäneenkin, koska ohjeista poistettiin niissä hetken ollut nimimerkkikäytäntöön (ja -käyttäjiin) kohdistettu omituinen moite (jota tässä piikitellään) ja sittemmin koko ohje, ja julkaistiin se uudelleen [sulkemattomana]. Kiitokset! Aidosti vapaa, spontaani keskustelu toteutuu tällaisilla sivustoilla parhaiten juuri nimimerkkikäytännön avulla, joka takaa (tai mahdollistaa) sen, että keskustelijalla ei ole omaa lehmää ojassa, eikä vierasta sikaa vajassa. Ne, jotka esiintyvät tai tomppeloivat täällä omalla nimellään, tekevät suuren palveluksen itselleen ja muille keskustelijoille ottamalla nimimerkin käyttöönsä. Silloin kukaan ei vahingossakaan nolaa ketään henkilökohtaisesti, eikä joudu henkilönä kenenkään nolaamaksi.

Ja nyt, kun kaikki ovat nimimerkillä suojattuja, voidaan avata turpavyöt ja päästää sanakananlento vauhtiin:

Jollei tällä palstalla herätä keskustelua se, että tänne pöllähtää joku ”uutisankka” pullistelemaan höyheniään, ja halventamaan, ja mollaamaan, ja solvaamaan, ja lyömään lyttyyn juuri sen asian, jonka edustamiseen tämä sivusto on perustettu, niin missäs sitten!(?) Ja jollei se herätä keskustelua tällä palstalla, että samainen ”sulkasato” julistaa musiikinhistorian upeimman aarteiston – klassista musiikkia rakastavien ihmisten keskeisimmän arvon ja elämänsisällön (”rohkeutensa” puolustajan koko repertoaarin!*, [mm.], tulkintatavastaan riippumatta!) – ”kuolleitten säveltäjien (kuolleeksi) museomusiikkiviihteeksi”, niin mikäs sitten!(?) Ja jollei siihenkään saa tällä palstalla sanoa mitään, kun tuo ”broileri”** ottaa ja lyttää virtuositeetin (ja virtuoosit)*** – eli korkeimman musiikillisen tulkintataidon (ja -taitajat) – samalla asfalttijyrällä kuin tyhjänpäiväisenpintapuolisen pseudovirtuositeetinkin, ja kaiken muun, omaksi kiitoradakseen, niin mihin sitten, ja missäs sitten!(?)

*(Ligetiä jostain syystä lukuun ottamatta, vaikka hänkin on kuollut.)
**Säälinsekaisuus saattaa olla oikeanlainen OH!- (”oscar hotel” [reception]) responssi sinnikkäisiin lentoonlähtöyrityksiinsä. Mutta huomatkaa, että ”tietolentäjämme” ei suinkaan syöksynyt tänne säälittäväksi, vaan armotta musertamaan kaiken alleen ”lentotiedollaan”, ja sillä itseään OHotuttamaan!
***Koska virtuositeettia ei ole olemassa ilman virtuoosia, eikä virtuoosia ilman virtuositeettia, virtuositeetin mollaaminen ja halveksunta on henkilökohtainen solvaus jokaista virtuoosia kohtaan. Sana/asia/ilmiö (/ilmentäjä) kuuluvat erottamattomasti yhteen.

Sellaisia surmansilmukoitahan täällä jo kieputeltiin, että kun contra musica classica-perusteisia, älyttömimpiä asiattomuuksia ja väärinkäsityksiä oiottiin ja kohta kohdalta korjailtiin, asianliito tulkittiinkin ”asiattomuudeksi”, joka ammuttiin alas kesken lentonsa. Tykinkuulassa luki: ”Amfionin keskustelupalstoja ei käytetä asiattomien viestien välittämiseen.” Ja kun nimeltä mainitsemiinsa henkilöihin suoraan messerschmittailemiaan solvauksia ”asioina” laukonut ”lentäjäsankarimme” sai omat ”asiansa” kimmokkeina takaisin (leukailulla ja sanaleikittelyllä ruuditettuina) ne muuttuivatkin ”henkilökohtaisiksi solvauksiksi” ja syyksi nettietiketti-tikettipörssin sörssimiseen ja moderaattorimoottoriroottorin käyntiinveimaamisen vaatimiseen.
Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!

Yhteisen (arvo)perinteen varaan perustetun ja siltä kohoavaan (peri)aatteelliseen ja/tai käytännölliseen tarkoitukseen tähtäävän yhteisön harhauttaminen asiastaan on nykyään naurettavan helppoa. Sujuvimmin se hoituu – ns. ”hyvän johtamisen” avuin – ujuttamalla ”yhteiseen” retoriikkaan sana ”suvaitsevaisuus” ja sen seuraksi ”moniarvoisuus”, ”muutos”, ”uudistus”, ”kehitys” ym. (tuttuja sanoja, eikö vain!). Eipä aikaakaan, kun (lähes) koko yhteisön voimin ollaan ”suvaitsemassa” (ja puolustamassa) kaikkea muuta paitsi sitä, mikä on (oli) yhteisön perimmäisin tehtävä ja tarkoitus, ja kaikkia muita paitsi niitä, jotka sitä edustavat ja puolustavat. Kun yhteisön jäsenet näin saadaan harhautetuksi epäilemään omaa, aitoa arvoperustaansa (klassista pysyväarvoisuutta, esim.), ja pelkäämään ”stagnaatiota” ja kammoamaan ”konservatiivisuutta” ja ”edistämään” ”liberaalisuutta” ja keinotekoista kehitystä ja ”muutosta” ja ”trendikästä uutuutta” [ja brändikästä bändiä], he sokeutuvat täysin sille, kuinka yhteisönsä vähitellen kääntyy/käännetään toimimaan itseään vastaan ja muuttuu/muutetaan vastakohdakseen. Ne, jotka sen huomaavat ja ilmaisevat, joutuvat ”ruotuun sopimattomina” ”kehityksen jarruina” yleisen pilkanteon kohteiksi, tai suorapuheisuutensa vuoksi vaiennetuiksi, ja lopulta eroamaan tai erotetuiksi yhteisöstään.

On ymmärrettävää, jos ja kun (taide)muusikot ja säveltäjät eivät harjoittelultaan ja konsertoimiseltaan tai sävellystyöltään ehdi kuuntelemaan puheita tai lukemaan kirjoituksia niin, että täysin (tai lainkaan) tajuaisivat, mitä niissä sanotaan. Vaara tai nurja puoli on silloin se, että ne jotka eivät muuta teekään, kuin istuvat kokouksissaan (tai näyttöpäätteittensä ääressä) pitämässä puheitaan ja täyttämässä papereitaan (tai saittejaan), käyttävät tilaisuutta hyväkseen (tietoisen häikäilemättömästi tai tyhmyyttään) ja johtavat (tai yrittävät johtaa) heitä harhaan kokopäivätoimisesti, sitä enemmän, mitä enemmän ahkeroivat; ja myös se, että syötin nielleet muusikot eivät kumma kyllä (hyväuskoisuuttaan tai muusta syystä) millään tahdo ymmärtää tai uskoa todeksi, kun tuollainen harhaanjohtaminen heille sanallisesti osoitetaan ja asiana ja ilmiönä paljastetaan, vaan päinvastoin! ryhtyvät puolustamaan eksyttäjiään – ja vastustamaan omiaan (oikeassa olevia, oikean suunnan näyttäjiä) – ja valitsevat johtajikseen pettureita ja harhaanjohtajia, uudestaan ja uudestaan… (inttämään kriitikoilleen, että ”tuo ei ole rakentavaa keskustelua, vaan inttämistä”).

Muusikot ja säveltäjät, joiden kutsumuksena on (oli) seurata ja ilmentää musiikillisen luovuuden ja luovan muusikkouden korkeimpia saavutuksia, – ja (ihanteellisena tavoitteena) yltää vielä korkeampiin – pannaan seuraamaan byrokraattien papereihin (järjen juoksuajan lipsahtelujen jäljiltä) abortoituja lauselapsuksia, joiden ”syy ja selitys” on: ”lukupuolisesti tasa-arvoiseen tekstielämään osallistuvan viranomaisen oikeus päättää omasta ruumiistaan”.

Ennen syntymäänsä kuoliaiksi käsiteltyjen lööperipaperiperillisten ylpeät vanhemmat toteuttavat ”aikuistumisensa suurta mahdollisuutta*” ”laatutyön” ”laatujohtamisen” ”laatuun” panostamalla, eli määrätyömäärän määräjohtamismäärän määrää lisäämällä.

(laatuohjeita (s)yliopiston laatupaperityön laatujohtamiseksi kokonaisvaltaiseksi, kaikkinaiseksi tekstikokemukseksi:)
*Paperilennokin ennenaikaisen maahansyöksyn myöhentäminen ja pitkitetty origami, sekä tekstin merkityksen eksponentiaalinen kasvupotenssi saavutetaan korvaamalla kirjainmerkit ranskalaisilla viivoilla ja niistä joka toinen välilyönnillä ennen taittamista, ja pyöräyttämällä paperi jokaisen viivan kohdalla 360° poikittaisakselinsa ympäri ja kunkin välilyönnin kohdalla 360° pitkittäisakselinsa ympäri kahden käden vastaotteella myötäpäivään kääntäen ja polvikyynärmyötäotteella vastapäivään yötä myöten vääntäen – vapaalla jalalla olevalla raajalla samalla kallistamalla – hyvän tekstin kannalta herkimmissä, strategisissa pisteissä viipyillen ja kuhnaillen, kunnes kiristävien aatteiden löyhentäminen ja käsittelymuotojen möyhentäminen pitkäkestoisempaa tekstiä varten olisi saattanut onnistua… (ks. ed. ohjeita lukijoille)

Tässä (sivullamme käytävässä) parodiaperiodisoitannassa ja sen marssirytmitakapotkuissa toistuvat (pölyrytmisinä diminuutioina) täsmälleen samat teemat ja ”muunnelmat”, kuin militaristis/utilitaristisena, tyhjää fraseologiaa ”tahtotiloittavana” strategiafiaskona toteutettavassa ”yliopistouudistuksessakin”, jolla Suomen yliopistolaitosta (ja sen etunenässä Sibelius-Akatemiaa) ollaan ”historialliseksi muutokseksi” nimettynä järjenpuutteen riemuvoittona ”uudistamassa”, ”kehittämässä”, ”moniarvoistuttamassa”, ”suvaituttamassa” ja ”hyvinvoinnituttamassa” [sotilaallis]hallinnolliskaupallistilastollisteknologismediaseksistispopulistispoliittisbyrokraattisesti johdetuksi hölmölän holhoomoksi.*

Suomen valtion virallinen hovi-/hevifilosofi on tilattu valehtelemaan ”henkeä” nykykulttuurin kissanraatoihin ja raskasmetalleihin ensi maaliskuuhun mennessä.

*Mitään keinoja itseään älykkyydeksi luulevan hölmöyden saamiseksi tajuamaan omaa hölmöyttään ei tuollakaan valosäkkikuranenärintamalla ole, kuten ei tälläkään; ainakaan niissä omalla nimellään esiintyvissä pölkky-/päre-/puru-/paperikasoissa, joiden nimet unohtuvat jo eilen.

Anteeksi monisanaisuuteni. Piti vain laulamani, kuinka hienoa onkaan, että meillä vihdoinkin on klassisen musiikin keskustelufoorumi, jossa saa vapaasti kajauttaa laulelonsa auktoriteeteilla, arvosanoilla, -asemilla, nimillä, ja titteleillä peiteltyä tolkuttomuutta ja tyhjäntärkeyttä kumartelematta.

Vai onko?

Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja… … …ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

Malja aidolle taidolle, luovuudelle, hulluudelle*!
*(hullun ja diplomi-idiootin erolle)

Aleksis Kiven päivän yönä