Amfion pro musica classica

Virtuositeetin estetiikka?

Etusivu Foorumit Muut aiheet Virtuositeetin estetiikka?

Tämä aihe sisältää 65 vastaukset, 14 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Lauri Gröhn 10 vuotta, 7 kuukautta sitten.

Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 66)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #18368

    Ville Komppa
    Jäsen

    Minäkin ehdin lukea suurimman osan Orfeuksen jutuista ja täytyy myöntää että aiheuttivat monet makeat naurut. Jollei niitä aivan tuhottu, niin ne voisi vaikka kehystää jonnekin osastoon ”parhaimmat keskustelupalstakommentit ikinä”.

    Mutta vakavasti ottaen, teksti sisälsi henkilöön käyviä juttuja, sattumanvaraisesti suollettuja kirjainyhdistelmiä ja myöhäisillan horinaa (vaikka kieltämättä viihdyttävää — sikäli kuin lukijan kärsivällisyys riittää).

    Ei kai siinä silloin auta moderaattorin muuta kuin poistaa ne?

    Sanoisin, että teksti oli suurimmilta osin myös aiheen vierestä, mikä jo yksinään riittää joillakin keskustelupalstoilla sensuurin säilään. Olisi Orfeus kirjoittanut vain sen verran, mikä tähän virtuositeetin estetiikka -aiheeseen liittyi ja aloittanut muille purkauksilleen vaikka sitten uuden aiheen. Liika on liikaa.

    #18369

    elvibreu
    Osallistuja

    Orfeus ja muut – tervehdys,

    pitkästä aikaa. Osaltani en voi mitenkään hyväksyä Orfeuksen tekstien poistamista. Tekstiensä totuudenraivon ei pitäisi säikyttää
    ketään jolla on puhtaat jauhot pussissa. Voisiko poistetun tekstin saada toimitukselta tai Orfeukselta sähköpostina, minultakin jäi lukeminen kesken.

    Tämän pitkän kirjevyöryn (”virtuoosisuuden…”) asiayhteys on niin laaja että reagoin nyt vain tänne loppupäähän:

    Hyvä lgrohn,
    voisiko olla että kokemanne ristiriita (?) liittyy vääränlaiseen suhteeseen teoksen virtuoosisuuden (tai sen puutteen) ja musikanttien virtuoosisuuden välillä?
    Toisinsanoen jos itse teos on hakoteillä, niin muusikoiden briljantti osaaminen ja virtuoosisuus ei motivoidu oikein teoksesta käsin vaan jonkinlaisena fysiologisena
    pakottavuutena. Eli huudetaan ”totuutta” niin kauan että porukka hiljenee (”pakottamiseen” törmäsin ollessani kesäavustajana mielisairaalassa ja useissa huonoissa teatteriesityksissä – mitenkään vähättelemättä ”pakkoa” ensin mainitussa).

    Eli jos Teistä tuntui että MIKSI Tikkanen nakuttaa ja viuhtoo Hakolan kappaleessa, se voi olla (en ihan tarkkaan muista kappaletta, jonkinlainen
    apokalyptinen sahaus sieltä rokkiglooriasta muistaakseni tuli???) ihan hyvä kysymys.

    Pahimmillaan soittajat joutuvat paikkaamaan huonojen sävellyksien merkityskatoa arvokasta energiaansa tyhjänä kumiseville musiikillisille muodoille lainaten – tällaiseen kyllä harvoin törmää klassisessa taiteessa, jossa virtuoosisuus on motivoitunutta. Kuten myös kunnollisessa aikalaistaiteessa.

    Tällaista tärkeää peruskauraa löysin internetistä:
    http://www.liikekieli.com/kolumnitesseet/10-virtuoosisuudesta.html

    Kiitos

    p.s. Oi Orfeus, älä jätä meitä!

    #18370

    Ville Komppa
    Jäsen

    Kiitos elvi linkistä!

    Säästän kiireisten aikaa ja lainaan tässä nykyään Juilliardissa opettavaa Matti Raekalliota:

    ”Chopinin etydien parissa työskennellessään pianisti voi kohdata erikoisen selvästi yhden keskeisen perustotuuden: muusikon tarvitsema virtuoosinen tekniikka ja musiikkiteosten ”tulkinta” ovat erottamattomia käsitteitä, ne ovat vain erilaisia näkökulmia ja saman musiikillisen perusreagoinnin eri puolia. Tulkinnalliset ja tekniset ratkaisut syntyvät yhtaikaa, vuorotellen, muuttuvat toisikseen ja ovat itse asiassa yhtä ja samaa kokonaisvaltaista suhdetta musiikillisiin tapahtumiin.

    Miten sanoikaan runoilija Aleksander Blok: ”Jotta voisi tehdä taideteoksen, on osattava tehdä se”. Siinä se, virtuoosisuuden olemus ja merkitys.”

    Siinä perusteita.

    Niin sanottu tyhjänpäiväinen virtuoosisuus lienee muuten korkeuksien tavoittelun sivutuote. Sitä syntyy joskus, joko 1) siksi ettei virtuoositekniikan saavuttaneella soittajalla ole riittävästi omaa persoonaa pelissä, 2) siksi, ettei hän ole todella tavoittanut/löytänyt teoksen henkeä/tyyliä/sisältöä (tämäkin kertoo muuten tekniikan puutteesta, esimerkiksi kyvyttömyydestä analysoida sanallisesti tai sanattomasti), tai 3) siksi, ettei soittaja todellisuudessa ole vielä saavuttanut teoksen vaatimaa virtuositeettia, jolloin oma persoona tai teoksen henki ei pääse esiin.

    Tyhjänpäiväinen virtuoosisuus voi siis olla seurausta riittämättömästä teknisestä ja musiikillisesta osaamisesta.

    Tai ehkäpä kyseessä on väärä kappalevalinta. Tämän ratkaisemiseksi tarvitaan kuitenkin enemmän kuin yksi esitys — viitatakseni toiseen lgrohnin aloittamaan ketjuun.

    #18371

    Kuten etusivulta käy ilmi, on eilen 11.10. julkaistut kommentit kadonneet palvelimelta. Tässä siis eilinen viestini uudelleen:

    Orfeuksen kommenttien poistaminen oli toimituksen yhteinen päätös. Tästä eteenpäin tämän aiheen puitteissa keskustellaan vain virtuositeetin estetiikasta. Moderointiin tai muihin aiheisiin liittyen voi halutessaan perustaa uuden ketjun.

    #18372

    Voitaisiinko sopia keskusteluohjeisiin myös seuraavasta parista seikasta:

    Keskustelu on yleensä (FaceBookia lukuunottamatta:-) reagointia vastaanotettuihin ajatuksiin ja käsityksiin. Esille tulleisiin kysymyksiin tulisi vastata, tai sitten antaa tilaa niille joilla on sanottavaa. On kunnioitettavaa, että hän jolla ei ole mitään sanottavaa jättää senkin sanomatta…

    Keskustelua ei ole ajatustottumusten juuttuminen oman otsalohkon ja nenännipukan alueille (sitä kutsutaan fiksaatioksi). Keskustelua ei myöskään ole oman maailmankuvansa inttäminen uskoen sen riittävän kaiken inhimillisen toiminnan selvittämiseen (Todellisuuden harhainen omistaminen, jonka seurausilmiö on totaalinen skeptisyys kehittyneemmän kokemusmaailman mahdollisesti tavoittamia ilmiöitä kohtaan. Tämä on sangen olennainen asia myös muusikoille joille joko kehittyy voimakas ja elävä persoonallinen suhde musiikkiin, sanoisinko virtuosisuus – tai sitten ei… ).

    #18373

    Annekauppi
    Jäsen

    Mun kirjoitus oli siis kadonnut palvelimelta.Tässä pääkohdat uusiksi.

    Katkelma uusimman levyni sisäkansitekstistä,itse kirjoitettu.
    ”………Tällä levyllä soitetut teokset ovat teknisen toteuttamisensa puolesta niin vaativia,että merkittävä osa pianistien huomiosta pakostakin keskittyy tänä virheetöntä teknistä suoritusta odottavana aikana silkkaan selviytymiseen.Chopinin aikaisen flyygelin kosketus oli paljon nykyflyygeliä kevyempi ja matalampi.Kuten edelleen on tänäkin päivänä,myös noihin aikoihin oli liikkeellä kilpailuhenkinen virtaus,jossa instrumentaaliteoksiin ympättiin teknisesti yhä vaativampia ja vaativampia kohtia,joiden tarkoitus oli osittain ”pudottaa pianisti” tai päihittää joku toinen säveltäjä keksimällä vielä kinkkisempiä ja mahdottomampia virtuoosisia jaksoja teoksiin jopa niin,että säveltäjät itsekään eivät enää kyenneet niitä toteuttamaan.Musiikin eduksi Chopinilla virtuoosiset jaksot toimivat teoksissa kumuloituneen pakahtuneen tunteen purkauskanavina,mutta juuri tämä tekee näistä pianoteknisesti vaativista kohdista entistäkin vaikeampia-saattaahan tuo voimakas tunnelataus jopa häiritä toteutusta. .”

    Ja eräs kommentti aiheesta eräässä mailissani

    ”………keksin,miten selviän teknisesti haastavimmista kohdista:täytyy olla enemmän tunnetta mukana,se hurjistuminen auttaa suoritukseen,jos en eläydy mukana,musiikki kääntyy mua vastaan ja aiheuttaa keskittymis/toteutushäiriötä.Kaikki tai ei mitään,täysillä mukana,rehellisesti.Muuta keinoa ei ole näiden kappaleiden onnistuneeseen esitykseen………”

    JA
    Martha Argerichin virtuoosisuus You Tubessa kuultavissa Rahmaninovin 3. pianokonsertossa -tässä on sydän ja tulkinta mukana.Kun taas mielestäni esimerkkinä sietämättömästä pelkästä virtuoosisuudesta ilman taidetta huonolla maulla on tämä Lang Lang (löytyy saman kpl parissa myös You Tubesta)

    Soivia esimerkkejä rutkasti olisi lisää.

    Ja sit mä sanoin kadonneessa viestissäni että vasta nyt kuulen esim Vladimir Horowitzin virtuoosisuuden läpi sen,mikä aiheuttaa tämän taituruuden!!Hänen valtava intohimonsa ja tulkintattahtonsa ja tulkintavoimansa.

    Pointtini on tämä- todellista taiteellisesti (esteettisesti ) tyydyttävää virtuoosisuutta ei synny ilman sisäistä ilmaisutahtoa ja motivaatiota.

    Se virtuoosisuus johon lgrohn alussa tuntui olevan pettynyt,on sellaista,jossa sydän ja ymmärrys eivät ole mukana,ei sävellyksessä eikä esitystilanteessa esittäjällä.

    Molempia virtuoosisuuden lajeja on olemassa,ei ole pakko kuunnella kaikkea mistä ei pidä eikä soittaa sitä.
    Meitä on niin monenlaisia,mikä tekee tästä niin mielenkiintoista
    Esim instrumentin hallinta on niin vaikea ala,ettei kukaan ryhdy tosissaan hiomaan ja harjoittelemaan teoksia,jotka omasta mielestä eivät ole sen vaivan arvoisia.
    Kappalevalinnat siis kertoo jotain soittajasta.

    Täytyy otta myös huomioon,että kuulijassakin voi olla vikaa-jotkut eivät kuule sitä tunnetta ja sisältöä mikä teoksissa tai esityksissä on,toinen taas kuulee sen.
    Lgrohnin olis pitänyt alussa nimetä soivia esimerkkejä,niin asiasta oikeasti voisi keskustella.

    #18374

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Hanna ”Kinnunen esittää vaihtoehtoisen näkökulman musiikin virtuositeettiin: siinä ei hänen mielestään ole niinkään kyse ulospäin suuntautuvasta tunneilmaisusta vaan pyrkimyksestä saada kuulija mukaan havainnoimaan nopeaa liikettä tarkkaavaisesti.” http://www.amfion.fi/jutut/esittamisen-monet-roolit/

    Muistuttaa kovasti tenniksen tai formulan yleisöä, jossa yleisön päät kääntyvät ”virtuoosien” tahdissa.

    #18375

    Mangusti
    Jäsen

    Mielenkiintoinen vertaus. Huippu-urheilijahan on mitä suurimmassa määrin motorinen virtuoosi, ja tennisottelun intensiivinen seuraaminen voi olla hyvinkin kohottavaa.

    #18376

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Eli virtuoosi onkin ikäänkuin kapellimestari, joka ”johtaa” yleisöä?

    #18377

    Mangusti
    Jäsen

    Moinen hierarkkinen asettelu on mielestäni turha. Ehkä kukaan ei johda ketään, vaan kokemus – ihastuksen tai jonkin muun – on yhteinen.

    #18378

    helmer
    Jäsen

    Kuten usein, kun joku esittää vaihtoehtoisen näkemyksen, tässäkin vaihtoehdon vastapooli on vahvasti karrikoitu. Ei musiikin esittäminen ole vain ”ulospäin suuntautuvaa tunneilmaisua”, vaan yhtä lailla sisälle suuntautuvaa, myös yleisön edessä täysin yksinolevaa resonointia musiikkiin. Eikä kyse ole tunneilmaisusta, vaan ilmaisusta, jossa mieli on ehjä, jakamaton. Ei siis ole jakoa järkeen ja tunteeseen silloin kun mieli toimii koko kapasiteetillaan, virtuoosisesti. Bachin musiikki on hyvä esimerkki: pysäytettynä älylle avautuva kiinteä rakenne, mutta soivana, ajassa etenevänä, vapaata ilmaisua.

    #18379

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Turun sanomissa Lauri Mäntysaari Paganinin 1. viulukonsertosta:

    ”Musiikillista ainesta konsertossa on tuskin nimeksikään. Sen sijaan se tarjoaa virtuoosiviulistille erinomaisen tilaisuuden esitellä kykyjään”:

    #18380

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    ” Musicians focused on virtuosity are commonly criticized for overlooking substance and emotion in favor of raw technical prowess.” http://en.wikipedia.org/wiki/Virtuoso

    #18381

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Voisikohan olla niin, että kun ei ole mitään musiikillista sanottavaa, sävelletään virtuooseille?

    #18382

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Kuuntelin Areenalta http://areena.yle.fi/audio/1318435523326 Klangin konsertin.
    Tulipa mieleeni, että virtuositeetti on nykyisin kahdenlaista: sitä perinteistä ja sitten laajennettua sointia, jossa instrumementista otetaan esiin mitä tahansa ääniä jopa ”uusilla tavoilla”. Taitavat muusikot olla kyllästyneitä museomusiikkiin, kun suostuvat jonglööreiksi jälkimmäiseen.

Esillä 15 viestiä, 46 - 60 (kaikkiaan 66)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.