Amfion pro musica classica

Virtuositeetin estetiikka?

Etusivu Foorumit Muut aiheet Virtuositeetin estetiikka?

Tämä aihe sisältää 65 vastaukset, 14 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Lauri Gröhn 10 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Esillä 15 viestiä, 31 - 45 (kaikkiaan 66)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #18353

    K
    Jäsen

    Ikävää jos tälläkin saitilla ”keskustelut” menevät vain lapselliseksi kinasteluksi ja toisten tölvimiseksi. Osallistun nyt kuitenkin tölvintään minäkin siinä määrin, että mielestäni keskustelunaloittaja on kyllä aika heikosti kyennyt vastaamaan moniin pieteetillä laadittuihiin puheenvuoroihin. Ei siitä mitään todellista keskustelua synny, jos vain jankuttaa omaa teesiään, jota ei edes kykene mitenkään avaamaan muille ts. vastaamaan tarkentaviin kysymyksiin – argumentoinnista puhumattakaan.

    Meillä olisi täällä mahdollisuus käydä kiinnostavampiakin keskusteluja, mutta se tietenkin edellyttää, että keskustelunaloituksia ei tehtäisi pelkästään provosointitarkoituksessa. Ei huvita tulla tänne lueskelemaan kommentteja, joiden keskeinen sisältö on ”mikä säkin oikein luulet olevas, et varmaan tiiä musiikista mitään”.

    Mutta anteeksi häiriö, jatkakaa toki!

    #18354

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Metapuheenvuorojen ongelma on, että niiden käyttäjät eivät sano yhtään mitään itse asiasta. Kontrollifriikkejä riittää…

    Ja tuosta ”jankutuksestakin” olen eri mieltä. Useimmissa viesteissäni olen liittänyt mukaan jotain uutta.

    Agressiivinen suhtautuminen tuohon kysymykseen kuvastanee sitä, että suomalainen musiikin opetus vääristyneesti keskittyy solistisuuteen, vaikka pääosalla opiskelijoilla ei ole siihen kykyjä tai mahdollisuuksia.

    Toisekseen agressiivisuus johtunee siitä, ettei pystytä erottaamaan musiikkia ja musiikin harjoittelua. Hiihtäjät voivat juosta suossa tai rullahiihtää tuhansia kilometrjä, mutta ei noilla ”lajeilla” kilpailla. Museomusiikkiviihteen etydejä sensijaan vedetään niin että…

    #18355

    Orfeus
    Osallistuja

    Omasta puolestani pahoittelen provosoitumistani ”lapsellisen kinastelun ja toisten tölvimisen” osapuoleksi.

    Koska viesti ei mene perille, vaan harakoille, lähden katselemaan kauniimpia lintuja.

    Toivottavasti foorumi saa jostakin asiallisempia eli isokitaisempia osallistujia, jotka pystyvät nielemään kaikenlaisen lööperin
    siitä välittämättä.

    Näkemiin pitkäksi ajaksi.

    #18356

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Tuusulanjärven kamarimusiikki on monipuolisuudessa oiva vastalääke museomusiikille,

    #18357

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Kuuntelin eilen radiosta Antti Tikkasen tulkinnan Kimmo Hakolan (s.1958) sooloviuluteoksesta A même les échos (1988) ja luin myös Amfionin arvostelun. Jälleen on kysyttävä, missä piilee virtuositeetin estetiikka? Solistin pöyhkeilyä? Urheilusuoritus? Harjoituskappale, joka jostain syystä tuodaan konserttisaliin? …

    #18358

    Annekauppi
    Jäsen

    En mielelläni naputtelisi koneella,kun kädet on väsyneet harjoittelusta,mutta pakko puolustaa tätä lgrohn-raukkaa.Miten on mahdollista että tällaisella palstalla tulee hänen asialliseen kysymykseensä noin MONTA vastaväitettä,ja NOIN monisanaistakin?Voihan olla että lgrohnissa on jotain hiukan näsäviisasta,siis hänen persoonassaan,joka sitten aiheuttaa tällaisen ryöpyn.Hän silti puhuu asiaa.Mielestäni hän on myös erittäin rohkea seisoessaan yksin vastustajiaan vasten.
    Siis olen hänen kanssaan samaa mieltä,että pelkkä tekninen suoritus,nopeus ja muusikkojen ”virtuoosisuus”(se mitä ihmiset yleensä käsittää sanalla virtuoosisuus-ei se,mistä sanoista tuo sana on johdettu) on aivan liian arvostettua.Eikä se ole pelkästään yleisön syy.Suurin osa emotionaalisesti/henkisesti terveistä ihmisistä huomaa tämän saman asian.Pitäisi kai kuunnella tavallisten ihmisten mielipidettä,kysyä heiltä konsertin jälkeen,liikutuitko?Tarkkailla,kuinka moni niistää ja pyyhkii kyyneliä,mikä ilme ihmisillä on kun he lähtevät konsertista.Minä koen soittamisen palvelemiseksi.Olen huolissani siitä,mitä yleisöni kokee.Haluan että he saavat jotain ravintoa,vahvistuvat,saavat rohkeutta,heidän murheensa/jopa fyysinen kipunsa hellittää,että he saavat todellakin jotain lipunhintansa vastineeksi,kun ovat vaivautuneet tulemaan konserttiini.On kunnioitettava yleisöä yksilöinä,joista jokainen on arvokas.Minulla ainakin on vastuu ja huoli siitä,mitä yleisöni saa.Tätä vastuuta ,jota voisi jopa kutsua lähimmäisenrakkaudeksi,pitäisi olla lisää.Mulle tulee jopa huono omatunto,jos soitan ”virtuoosisia” jaksoja ilman tunnetta tai musiikillista merkitystä tai ilman iloa(vaikka olisin soittanut ne virheettömästi ja nopeusennätyksiä hipoen)-olenhan tarjoillut yleisölleni silloin pelkkää tyhjää kilinää.En myöskään haluaisi ketään pakottaa kuuntelemaan penkissään teoksia,jotka eivät mielestäni ole vakavasti otettavaa musiikkia.Näistä sydämen asioista on vaikea verbaalisesti väitellä-joko sydäntä on tai sitten ei,me olemme erilaisia.
    Päivänselvää,että minkä tahansa instrumentin hallinta on elinikäinen projekti,ja että mitään musiikkia ei voi tietenkään soittaa ilman tekniikkaa,ja varsinkin-esim juuri hitaan ja pelkästään kauniin musiikin taiteellisesti onnistunut esitys onkin juuri kaikkein eniten tekniikkaa vaativaa.Uskoisin että lgrohn puhuu siitä,mitkä arvot asetetaan etusijalle,ja että hän on ilmiselvästi pettynyt joihinkin konsertti- ja levynkuuntelukokemuksiinsa.Hänen mielipiteensä on varteenotettava musiikkiyleisön eräs kanta,ja pitäisi saada jokaisen vastuullisen muusikon tarkistamaan,miten on hänen oman esittämisensä laita.Jos yleisöni lähtee konsertista kokien,että ei saanut sydämelleen mitään ravintoa-olen epäonnistunut.Jos taas soittaisin pelkästään kaikinpuolin teknisesti onnistuneesti,mutta en koskettaisi ketään,kokisin huijanneeni yleisöäni.
    Plus tämä ,olen myös hirveän kriittinen teknisen onnistumiseni suhteen,mutta se onkin mun oma yksityisasia.Tekniikan eteen on tehtävä jatkuvasti työtä,se on armotonta puurtamista,mutta yleisö ei saa joutua kärsimään siitä,että se huomaa,että teos on vaikea,ja että soittaja on ”joutunut” harjoittelemaan sitä nimenomaista kappaletta 25 vuotta vaikka joka toinen päivä tunnin.Ei,en halua että yleisöni kunnioittaa minua,koska se tajuaa,että olen niin paljon tehnyt työtä.Joku toinen instrumentalisti ehkä osaa arvostaa työn määrää,joka on tarvittu onnistuneeseen esitykseen,mutta yleisön ei tarvitse sitä ajatella.Heille on tarjottava musiikkia ja ravintoa.Heidän ei tarvitse eläytyä siihen raatamiseen,joka konserttia on pakostakin edeltänyt.Heillä on omat työnsä ja raatamisensa,esim tietokoneen äärellä klo 8-16 joka päivä.Nämä puurtavat ihmiset tarvitsevat konsertissa henkistä helpotusta teknistä kylmää suoritusta vaativan työnsä vastapainoksi.

    #18359

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Eli voiko virtuoosishow olla taidetta vai onko kyseessä vain viihdettä pienille massoille?

    #18360

    Orfeus
    Osallistuja

    !aakiaätsäktipääviäpäävyH

    Helilelilelilelilelium holium…

    Piti ottaa foorumiin hieman etäisyyttä (heliopaussin paremmalle puolelle) ja hoilotella heliosfäärin (s)oivan ovaalimuodon kaiuttamissa heliumlaulukilpailuissa hengenpalkeet täyteen jalokaasua halpahintaisen provosoitumisen kallistamiseksi. Taisi(vatki)n hiukkasen(i) kiihtyä kotimatkalla ja spinnata pääni pyörälle, kun en tiedä ollenkaan, miten päin ollako vai eikö… ja .älletsääpajusaakniäpnihim

    Mutta, koska nyt en enää ole provosoitavissa (…attamutiosovorpnaamelo), totean – pulloon tai tulitikkurasiaan liimattua (kala)verkonkuvaa (nettietikettiä) ankarasti kunnioittaen ja keskusteluohjeita tiukasti noudattaen – viittaamatta mihinkään, mitä kukaan on koskaan missään jättänyt sanomatta, että:

    jollei halko tajua kirveelläkään olevansa halko, niin ei se sitä tulellakaan tajua …aujatnaakallelutätisesieniinoklahasnavelonääkälleevrikaujatoklahielloj

    Sille on turha puhua (elävistä) puista, metsistä, vedestä, auringosta, tuulesta, linnuista, lauluista, musiikista, taiteesta, kauneudesta, järjenvalosta, tunteenpalosta… tai hedelmistä, joita se olisi voinut tuottaa, jollei siitä olisi tullut halkoholistia… tai lämmöstä, jota se voisi antaa, jos osaisi vanheta arvokkaasti… tai mistään muustakaan…
    Sillä sattuu olemaan teoreettisen halkosirkkelisivutuotetieteen loppututkinto.

    Arvosananpuruistaan (ja -asemastaan) ylpeä uushalko ei syty eikä pala (eikä kellu). ”Museopuita” pilkaten se pitää itsensä ”tuoreena” löhöämällä lätäkössä (happo)sadevesikourun syöksytorven alla. ”Katu-uskottavuuttaan” se ”missioi” kioski-/kapakka-/kauppaketjuun kahliutumalla ja viemäriverkostoon sotkeutumalla; kansan(talous)uskottavuuttaan se ”visioi” omaa lehmää taluttaen ja nörttikörttiseurojen eurojen virtoja ojahansa valuttaen; ”tiedeuskottavuuttaan” se ”strategioi” klopaali(klapi)lokiikkakalikoitaan kolkutellen ja ”ydinosaamisensa” lauhdevettä loiskutellen; kansainvälistaloudellispoliittismonikulttuurista uskottavuuttaan se likvidoi ”obamamaisia pikkupuroja*” yes-we-can-näämällä** ja rah(a)-moneyn-ovia grandslammäämällä; ja taideuskottavuutensa kaikenkastavuuden se varmistaa suihkuseurapiireissä kukkumalla ja ”muuttuneeseen toimintaympäristöönsä” hukkumalla.***

    *Bach on tähän asti ollut se iso puro, jota klassiset muusikot ovat selvin päin seuranneet (ja Jukka se, jota ovat humalassa lukeneet); mutta nyt on toinen ääni sellossa: (presidentillisten) kolikkopurojen kilinästä kasvaa (apokalyptisten) rahamerten kahina…!

    **(ennätysvauhdilla tekaistun, historiallisen kuntauudistuksen [valmistelutavan ja lopputuloksen] mukaan) suomennettuna: ”juuaan-koskista-kaatamalla”; jossa Oulun, Juuan, Juankosken, eduskunnan, sivistysvaliokunnan, perustuslakivaliokunnan, ministerivaliokuntien ja kesälomakuntien yhdistyminen liittää uraauurtavalla tavalla suomalaisen hallintokäytännön, kansanperinteen ja populaarikulttuurin vuolaat virrat suuren maailman (konkurssi)politiikan purolorujen lirppeeseen.)

    (Koska itsestäänselvyydet ovat nykyään itsestäänjuopuneisuuksia, täytynee kertoa nuorille lukijoille, että ”koskis” on ”kossun” perinteikäs nimitys siltä ajalta, kun sitä vielä Koskiskan kiskan kulmilla trokattiin.)

    ***”Innovaationsa” tuotteistaminen on vielä kesken, mutta kunhan microbesoft saa ”uuden” bugiluuskansa markkinoille, koko maailma voi metabolisoitua ”moderniksi” märkälahohomeeksi tietokoneen home-painiketta pölläyttelemällä.

    Ja mikä parasta: ”nimimerkkikäytännön joissakin kirjoittajissa” (onneksi ei sentään meikäläisessä, HUH!) ”herättämä korostunut pisteliäisyyskin” saadaan näin jo järjestelmätasolla ”kannustetuksi” pois ”lieveilmiöiden” joukosta, ja asiattomuusrokotukset kankkuun päivityspoliklinikan Anestesia-virtuoosintorjuntaohjelman barbituraattiheuristiikalla: ja tylsänasiallisentyhmänhurskas kuorsaus jatkamaan krohinaansa…

    Järjestelmän käyttäjät saavat ihan itse aivan vapaasti valita käyttöympäristöön ympätyn splinternet exploder delaimen hiirenloukuista sen, mihin ilmaisunvapautensa työntävät.

    Ansaan lankeamattomat kontrollikarkulaiset (= omaan havainto-, ajattelu- ja ymmärryskykyyn, tai pahimmassa tapauksessa jopa luovuuteen ja sen ilmentämistaitoon ”sairastuneet häiriköt”) voidaan käsitellä vaarattomiksi, eli eliminoida turvallisiksi laajentamalla hömppähutinuijankantamaa aina älyhoin käsittämättömimpiin ulottumattomuuksiin saakka; ja tehostamalla (terveen järjen) täsmätyhmälääkitystä vegetatiiviseen tajuttomuuteen asti; ja kiristämällä valvontapakkopaitaa niin, että luutkin tukehtuvat; ja ”asiallistamalla” asiallisuuskomeron yksijalkainen varpaillaseisontatila yksivarpaiseksi; ja viime kädessä on edessä ylipääpomojohtajan kädessä olevan manuaalisen (eutan)asiakäsityökalun monipuolinen manipuloiminen: pause-break-ins-ctrl-del-end-end-end-end-end-end-end-end-end…exitus.

    ”Museomusiikki” ei ole myrkytystila tai taudinoire, joka tarvitsee vastalääkkeen, vaan hypokondrinen, psykosomaattinen pseudosyndrooma. Siitä kärsivät vain ne, jotka termiä (”museomusiikki”) tartuttelevat; ne, joille ikimetsä on ”selluloosamuseo”, lähdevesi ”museolitkua”, päivänpaiste ”museoauringon” porotusta ja sahanpuru ”museojumalaa” parempi pääntäyte.

    ”Virtuaalikaalin tarkoitus ei ole ilmaista soopasoppaa, vaan maksullista virtuoosisoosia”. Dit le président numérique, maître boule(z)versant (sans marteau) de l’ensemble intercontempo-rien-de-nouveau-sous-le-soleil-des-eaux-où-dans-l’ombre-double. (Pierren päästä päässyt uuskumous, joka kumoaa ”jopa vuosituhansia vanhoja, moneen kertaan kumottuja uskomuksia”).

    Herkkävatsaisia kehotetaan välttämään seuraavissa kappaleissa kuvattujen – sellaisinaan luonnollisten, mutta oudoissa yhteyksissä iljettävän vastenmielisinä koettavissa olevien – asioiden lukemista.

    (kuiskaten:)
    Arvostetussa viikkolehdessä vastikään julkaistusta – arvostetun ammattimuusikon (kevyen musiikin sekakäyttäjälle) antamasta – nykymusiikin sisäistämisohjeesta (”anna sen valua!”) on pystytty (deduktiivisesti) päättelemään, että ”uusi musiikki” (avantgardemodernismi) onkin nestettä. Asiantuntijat ovat ymmällään ja yrittävät nyt hätäpäissään selvittää, valuuko ”se” säveltäjästä, vai esittäjästä, vai heistä itsestään, ja miten se valuu kuulijaan/kuulijassa/kuulijasta. ”Henkistä laiskuutta osoittava”, rahvaanomainen käsitys, jonka mukaan ”se” on sitä tukevampaa tavaraa*, voitaneen tutkimusten edetessä osoittaa perä(npitämä)ttömyydeksi. Kuravatsaisuuden kyseessä ollen joudutaan tosin tekemään vielä runsaasti rehellistä työtä ”sen” pyyhkimiseksi pois todisteiden joukosta. Tapauksen herättämät epäilykset myös uuden popu-laarimusiikin todellisesta substanssista vellovat valtoimenaan.

    *(”Tukevan tavaran” kohdalla nimimerkkikäytäntö oli herättämäisillään sanomaan suoraan (”——”), niin kuin asia suoraan sanotaan, mutta sai pinnisteltyä sen pysymään sisälmyksissään. Säilyipä sivu siivona ja viesti suorastaan asiattomana.)

    Kouriintuntuvaa helpotusta tuottaa nyt se, että ”musiikkievoluution” etupuolen paljastuttua takapuoleksi, vaikeasti lähestyttäväksi luultu ”nykymusiikki” koskettaa meitä kaikkia läheisemmin, kuin olemme arvanneetkaan. ”Rohkeimpien” taiteilijoittemme erittein virittynyt suhde luomuksiinsa, voidaan näin ollen tulkita ”yritykseksi ilmaista symbolisesti heidän pyrkimystään kuulijansa lähelle” (erään elävän säveltäjän usein ajattelemaa ajatusta mukaillen).

    Peripuritanististen peräpuristusten höltyminen on vapauttanut valtavat määrät ”luovuutta”, joka vihdoinkin pääsee pidättelemättä purkautumaan luonnollista tietä. (K)ummetusta aiheuttanut paavinklausuuli (”uutta ei voi rakentaa purkamatta vanhaa”) saa selityksensä. Riemuitkaamme, sillä ”elämähän on taidetta” ja ”kaikki on musiikkia”! ”Me kaikki olemme taiteilijoita ja säveltäjiä”: ”Musiikillisten” parametrien prosessoimiseen, hälyn organisoimiseen, ääni-installaatioiden laatimiseen ja hittibiisien sämpläämiseen käy yhtälailla pc ja puu-cee kuin wc!

    [closet] Ohjeita lukijoille:

    (Wie ein Hauch):
    Lukija vastaa kaikista fiktiivisiin tai faktiivisiin henkiin, henkilöihin, olioihin, eliöihin, asioihin, esineisiin, aineisiin, eineisiin, hajuihin, tajuihin, ilmiöihin, ilmipäiviin, aatoksiin, paatoksiin, tunteisiin, puheisiin, sanoihin, tekoihin, eleisiin, ilmeisiin, luuloihin, kuuloihin, tietoihin, taitoihin, uskoihin, epäilyihin, mielteisiin, kielteisiin, myönteisiin, hyönteisiin, enteisiin, juoruihin, huhuihin, aavistuksiin, merkityksiin, merkityksettömyyksiin tai ovensuukyselyennusteisiin liittyvistä tai liittymättömistä, asiallisista tai asiattomista assosiaatioista tahi miellejuohtumista ja -juohtumattomuuksista, joita teksti tai jokin muu hänessä tai jossain muussa herättää taikka on herättämättä, siten kuin häveliäsyyslaissa ja sen soveliaisuusasetuksen yksikolmatta momentin pykälissä sanotaan kansainvälisen julkkisoikeuden salassapitovelvollisuuspaparazziperiaatteen käytännön mukaisesti, jokamiehen menettämää viimeistä omankädenoikeutta – eli polkupyöränkorjausoppaasta poistettua pinnankiristys/-löysäysohjetta*(righty tighty lefty loosy) – noudattaen.

    *Suunnanmuutosuudistuslaatulaajennusvarmennusauditointineuvostotyöryhmä poisti ohjeen, koska se ei löytänyt historiallisiin asiakirjoihin nojaavaa tai nykyaikaisiin tutkimuksiin kenottavaa vastausta sille, onko oikea oikeasti oikea vai vasen, vai vasen oikeasti vasen vai väärin oikea, vai oikein väärin vasen; eikä sille onko korkea ylempänä kuin matala, vai alempana kuin ala, vai tasan samalla tasolla kuin laaja.

    …muilohmuilelilelilelilelileH

    #18361

    Orfeus
    Osallistuja

    Vaikka asia(ttomuus) ei tietysti minulle kuulu, minä vaan kysyn, että mikä tämän foorumin asia oikein on; ja mikä sen mukaisesti on tällä sivustolla asiaa ja mikä asiattomuutta?

    Onko Amfion klassisen taidemusiikki- ja -muusikkousperinteen edustamisen, edistämisen ja puolustamisen; vai mollaamisen, halventamisen ja vastustamisen asialla? Siis: Amfion – pro musica classica vai “Amfion” – contra musica classica vai anredomacisumorp–“noifmA”?

    Mikäli Amfion on klassisen taidemusiikin edustamisen asialla, sen lukijat ja kirjoittajat tietä(ne)vät, että virtuositeetti on esteettisimmillään ainoa keino ja kyky ja väline taidemusiikillisen kauneuden ja ilmaisukirjon (-voiman, -herkkyyden, -vivahteiden…) vakuuttavaan, vaikuttavaan, syvälliseen, sykähdyttävään, kohottavaan, korkeanelämykselliseen ja kaikin puolin vapaaseen – eli henkismentaalisälyllisemotionaalispsykofyysisteknismusikaalisilmaisullisesti suvereeniin – ilmentämiseen; ja että ”virtuositeetti” on vain epäesteettisimmillään pelkkää pinnallista nopeuden, taituruuden ja sorminäppäryyden tavoittelua tai ihailua eli tyhjää (pseudo-/kvasi-)virtuositeettia. “Harjoittelun tuominen yleisön eteen” ei ole kumpaakaan.

    Silti: Taito on (t)aitoa tyhjänäkin, tyhjä ”tieto” ei ole mitään.

    Mutta vain täysvirtuositeetti (ehjän ihanteen, ehjän ihmisyyden ja ehjän muusikkouden ilmentymänä) on aitoa virtuositeettia sanan/asian/ilmiön todellisessa, korkeassa – ja ainoassa tavoittelemisen arvoisessa – merkityksessä. Siis ei lainkaan ”sitä (pelkkää teknistä suoritusta ja nopeutta), mitä ihmiset yleensä sanalla käsittää”. (Sikäli, kun se nyt on sitä, mitä ihmiset yleensä sanalla käsittävät.) Jos moinen käsitys riittää lähtökohdaksi ja tavoitteeksi ja mittapuuksi, niin eipä sen vuoksi kannata käsiään väsyttää, eikä päätään vaivata.

    Jollemme pysty ymmärtämään sanan merkitystä ytimiään myöten – tai (mikä tärkeämpää!) tajuamaan sitä intuitiivisesti – on turha kuvitella, että voisimme kyetä ymmärtämään mitään oleellista sen kuvaamasta asiastakaan, tai ilmentämään (tai havaitsemaan) sitä merkityksellisimmässä muodossaan.

    (kuiskaten:)
    Sanojen ymmärtämisen tekee äärimmäisen hankalaksi se, että sisältömerkitysten ”salaamisessa” on noudatettu sanaliittoteorioista tuttua julkioveluutta, ns. avoimen kätkemisen käytäntöä: sanan merkitys ”PIILOTETAAN” keskelle kirkasta sanaa, josta juuri kukaan ei hoksaa sitä etsiä, vaikka se ammottaa siinä niin apposen auki, että tarvitsee vain katsoa (ja joskus jopa kuunnella), niin sana avaa itse merkityksensä. Tämä koskee yhtälailla myös sanan kuvaamaa asiaa ja sen ilmentymiä ja sen/niiden laadun havaitsemista, tunnistamista ja ymmärtämistä.

    Musiikin ja lihanjalostuksen hämäräpuuhapuolella samaa taktiikkaa on käytetty kaikkein kekseliäimmin keskiaikaisen, Guidon käsikähmäkätyriyhdistyksen perustaman solmisaatiosala(mi)liiton tempauksissa. Niistä nokkelimpana voidaan pitää, hyvän maun rajoissa liikkuvaa, sävelasteikon kolmannen sävelen (perussävelen terssin) kätkemistä keskelle makkaraa. Tuhat vuotta siitä jo on, ja on…, ja siinä se on…, ja on…, ja on…, eikä ”uusyksinkertaiselle” Arvolle naureskeleva modernistien älykköporukka ole sitä vieläkään löytänyt.

    Täysvirtuositeetti (täydellinen hyveenilmentämiskyky) on niin korkea tavoite ja vaativa asia, että vain harvat pääsevät sitä edes tavoittelemaan, ja heistäkin vain ani harvat onnistuvat sen saavuttamaan. Luovaan nerouteen, totuuden oivaltamiseen ja henkiseen valaistumiseen rinnastettavissa olevana tavoitteena (ja saavutuksena) se on kuitenkin aina oikea, eikä siitä tarvitse ideaalina luopua millään osaamisen tai edellytysten tasolla, (vaikka ne olisivat niin vaatimattomia, että tavoite jäisikin vain etäiseksi haaveeksi). Ne, jotka puhuvat ja toimivat virtuositeetinvastaisesti, ovat yleensä niitä, jotka eivät sanaa/asiaa/ilmiötä alkuunkaan ymmärrä, tai niitä (happamia-sanoi-kettu-pihlajanmarjoista-tyyppejä), joilta omakohtainen virtuositeetti on jäänyt saavuttamatta (tai pelkäksi sorminäppäryydeksi). Vastaavasti ne, jotka ovat valmiita kuittaamaan korkeimman luomiskyvyn pelkkänä ”romanttisena neromyyttinä”, ovat yleensä niitä, jotka eivät ole oman elämänsä aikana luoneet yhtään mitään, tai ovat luoneet tuotteliaastikin, mutteivät ole yltäneet luovuudessaan likimainkaan nerouden tasolle. Ja vastaavasti ne, jotka ovat valmiita sivuuttamaan ”huuhaana” ja ”pimeytenä” kaikki viittauksetkin totuuteen tai valaistumiseen, ovat yleensä niitä, jotka eivät ole koskaan itse oivaltaneet ainuttakaan asiaa, tai joiden mielen (ja sydämen) pimeydessä ei ole vähäisinkään valonpilkahdus vilkahtanut.

    Vaikka keskustelun avauskysymykseen on vastattu edellä niinkin, että ”virtuositeetilla (virtuoosisuudella) ei ole estetiikkaa”, asian voi sanoa tarkemmin näin:

    Todellisella virtuositeetilla on todellista estetiikkaa vain, kun virtuositeetin perustana on (esteettinen) kauneusihanne, -taju ja tavoite, ja huipentumana kyky sen/niiden ilmentämiseksi. Ts. jos virtuositeetilla (ja virtuoosilla) ei ole estetiikkaa – eli jos ”virtuositeetti” ei perustu (esteettiseen) kauneusihanteeseen, -tajuun ja tavoitteeseen, eikä ole sen/niiden ilmentämiskykyä – on kyse vain pseudovirtuositeetin pseudoestetiikasta, eli ei sen enempää virtuositeetista, kuin estetiikastakaan. Tuollaista näennäistä virtuositeettia voidaan verrata pettämättömän varmatoimiseen koneeseen, jolla ei ole mitään muuta käyttötarkoitusta tai -sovellettavuutta kuin puksuttaminen ja pöriseminen; ja näennäistä estetiikkaa (esteetikkoa) ”biologisen” syntymäsyömäjuomanaimalyömäkuolemaolion touhuihin, jolle kaikki muu kuin ”tieteellisesti” (biologisesti) perusteltu ärsyke-reaktio-toiminta on turhaa ja käsittämätöntä.

    Kun pystymme ymmärtämään, että (aito) virtuositeetti todellakin on hyve (hyveenilmentämiskyky), asiana! ja ilmiönä! eikä pelkkänä sanamerkityksen (etymologisena, filosofisena tai teoreettisena) selityksenä, voimme virtuoosin vaivattomuudella käsittää myös sen, että virtuoosin(en) suhde ja asenne musisointiin (tai säveltämiseen) ei ole (itsekäs): ”kuunnelkaa, miten taiturillisesti (tai kauniisti) minä soitan (/laulan/sävellän)!”, vaan: ”kuunnelkaa!…, miten ihmeellistä musiikkia!… kuunnelkaa, miten sanoinkuvaamattoman kaunista ja täydellistä musiikkia!…

    Ja kun pystymme ymmärtämään, että (aito) estetiikka todellakin on kauneuden havaitsemista ja tutkimista ja tavoittelemista ja välittämistä, asiana! ja ilmiönä! eikä pelkkänä sananselityksenä, voimme esteetikon aistikirkkaudella tunnistaa kauneuden siellä, missä sitä on, ja sen puutteen siellä, missä sitä ei ole.

    Ja kun sitten yhdistämme (aidon) virtuositeetin ja (aidon) estetiikan, kykenemme virtuoosin vaivattomuudella käsittämään, ja esteetikon aistikirkkaudella havaitsemaan, ja filosofin viisaudella oivaltamaan, että virtuositeetin estetiikka todellakin on hyveellistä kauneuden välittämis- (ja vastaanottamis-) kykyä, asiana! ja ilmiönä! eikä pelkkänä sananselityksenä; ja voimme käsittää ja havaita ja oivaltaa sen liittyvän yhtä oleellisesti yhteissoittoon ja -lauluun, kuin solistisuuteen.

    ”[Öö…] ei minua tuo kiinnosta, vaan se, mikä on virtuositeetin estetiikka.”

    Jos pelkkää (sujuvaa) teknismotorista suoritusta halutaan nimittää virtuositeetiksi (kysymyksen esittäjän tavoin), ihmisyydestä, muusikkoudesta ja sanakaunottarestamme (henkismentaalisälyllisemotionaalispsykofyysisteknismusikaalisilmaisullinen) jää jäljelle vain: —————————————fyysistekni———————nen. Ja koska ”tieteellismetodologisanalyyttisillä ansioillaan” ja ”terävällä älyllään” briljeeraava aina-ok-ASIANmollaajamme on julistanut sanan poistetut osat (virtuoosin kyseessä ollen) ”hömpäksi” ja jäljelle jäävän osan (pseudovirtuoosin kyseessä ollen) ”snobbailumachoilupöyhkeilypönötykseksi”, lopputulos kaikessa ”asiallisuudessaan” on: ————————————————————————–.

    Keskustele nyt siitä sitten!

    #18362

    Orfeus
    Osallistuja

    Jos Amfionin sivuilla (tai missä tahansa)yleisistä kommunikaatiovaikeuksista huolimatta – kuitenkin kehkeytyy tyhjänpuhumista ja joopajoojottelua terävämpää keskustelua, (jota ei heti alkuunsa keskeytetä), niin ei sitä mikään ”nimimerkkikäytäntö” herätä*, eikä ”haloo!… se on diplomi-insinöörikandidaattimaisteritohtorirehtorivääpelikenraaliministeripresidenttikeisarijohtajatoimittajakirjanlukijakynänvartijakielenkatkojakitaristiretkeilijäputkimies Gröhnblomdahlqviströmbergenheimatlosgeht’s-Rytkönen kumpuhuu”-nimikäytäntö, eikä minkään valtakunnan käytännönnoudattajien persoonan tai persoonattomuuden ärsyttävyys tai ärsyttämättömyys, vaan se, mitä (täällä) sanotaan!

    *Toimittaja (/toimitus) näyttää suljettujen [closed]-keskusteluohjeittensa (25.8.) julkaisemisen jälkeen tämän ymmärtäneenkin, koska ohjeista poistettiin niissä hetken ollut nimimerkkikäytäntöön (ja -käyttäjiin) kohdistettu omituinen moite (jota tässä piikitellään) ja sittemmin koko ohje, ja julkaistiin se uudelleen [sulkemattomana]. Kiitokset! Aidosti vapaa, spontaani keskustelu toteutuu tällaisilla sivustoilla parhaiten juuri nimimerkkikäytännön avulla, joka takaa (tai mahdollistaa) sen, että keskustelijalla ei ole omaa lehmää ojassa, eikä vierasta sikaa vajassa. Ne, jotka esiintyvät tai tomppeloivat täällä omalla nimellään, tekevät suuren palveluksen itselleen ja muille keskustelijoille ottamalla nimimerkin käyttöönsä. Silloin kukaan ei vahingossakaan nolaa ketään henkilökohtaisesti, eikä joudu henkilönä kenenkään nolaamaksi.

    Ja nyt, kun kaikki ovat nimimerkillä suojattuja, voidaan avata turpavyöt ja päästää sanakananlento vauhtiin:

    Jollei tällä palstalla herätä keskustelua se, että tänne pöllähtää joku ”uutisankka” pullistelemaan höyheniään, ja halventamaan, ja mollaamaan, ja solvaamaan, ja lyömään lyttyyn juuri sen asian, jonka edustamiseen tämä sivusto on perustettu, niin missäs sitten!(?) Ja jollei se herätä keskustelua tällä palstalla, että samainen ”sulkasato” julistaa musiikinhistorian upeimman aarteiston – klassista musiikkia rakastavien ihmisten keskeisimmän arvon ja elämänsisällön (”rohkeutensa” puolustajan koko repertoaarin!*, [mm.], tulkintatavastaan riippumatta!) – ”kuolleitten säveltäjien (kuolleeksi) museomusiikkiviihteeksi”, niin mikäs sitten!(?) Ja jollei siihenkään saa tällä palstalla sanoa mitään, kun tuo ”broileri”** ottaa ja lyttää virtuositeetin (ja virtuoosit)*** – eli korkeimman musiikillisen tulkintataidon (ja -taitajat) – samalla asfalttijyrällä kuin tyhjänpäiväisenpintapuolisen pseudovirtuositeetinkin, ja kaiken muun, omaksi kiitoradakseen, niin mihin sitten, ja missäs sitten!(?)

    *(Ligetiä jostain syystä lukuun ottamatta, vaikka hänkin on kuollut.)
    **Säälinsekaisuus saattaa olla oikeanlainen OH!- (”oscar hotel” [reception]) responssi sinnikkäisiin lentoonlähtöyrityksiinsä. Mutta huomatkaa, että ”tietolentäjämme” ei suinkaan syöksynyt tänne säälittäväksi, vaan armotta musertamaan kaiken alleen ”lentotiedollaan”, ja sillä itseään OHotuttamaan!
    ***Koska virtuositeettia ei ole olemassa ilman virtuoosia, eikä virtuoosia ilman virtuositeettia, virtuositeetin mollaaminen ja halveksunta on henkilökohtainen solvaus jokaista virtuoosia kohtaan. Sana/asia/ilmiö (/ilmentäjä) kuuluvat erottamattomasti yhteen.

    Sellaisia surmansilmukoitahan täällä jo kieputeltiin, että kun contra musica classica-perusteisia, älyttömimpiä asiattomuuksia ja väärinkäsityksiä oiottiin ja kohta kohdalta korjailtiin, asianliito tulkittiinkin ”asiattomuudeksi”, joka ammuttiin alas kesken lentonsa. Tykinkuulassa luki: ”Amfionin keskustelupalstoja ei käytetä asiattomien viestien välittämiseen.” Ja kun nimeltä mainitsemiinsa henkilöihin suoraan messerschmittailemiaan solvauksia ”asioina” laukonut ”lentäjäsankarimme” sai omat ”asiansa” kimmokkeina takaisin (leukailulla ja sanaleikittelyllä ruuditettuina) ne muuttuivatkin ”henkilökohtaisiksi solvauksiksi” ja syyksi nettietiketti-tikettipörssin sörssimiseen ja moderaattorimoottoriroottorin käyntiinveimaamisen vaatimiseen.
    Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön!

    Yhteisen (arvo)perinteen varaan perustetun ja siltä kohoavaan (peri)aatteelliseen ja/tai käytännölliseen tarkoitukseen tähtäävän yhteisön harhauttaminen asiastaan on nykyään naurettavan helppoa. Sujuvimmin se hoituu – ns. ”hyvän johtamisen” avuin – ujuttamalla ”yhteiseen” retoriikkaan sana ”suvaitsevaisuus” ja sen seuraksi ”moniarvoisuus”, ”muutos”, ”uudistus”, ”kehitys” ym. (tuttuja sanoja, eikö vain!). Eipä aikaakaan, kun (lähes) koko yhteisön voimin ollaan ”suvaitsemassa” (ja puolustamassa) kaikkea muuta paitsi sitä, mikä on (oli) yhteisön perimmäisin tehtävä ja tarkoitus, ja kaikkia muita paitsi niitä, jotka sitä edustavat ja puolustavat. Kun yhteisön jäsenet näin saadaan harhautetuksi epäilemään omaa, aitoa arvoperustaansa (klassista pysyväarvoisuutta, esim.), ja pelkäämään ”stagnaatiota” ja kammoamaan ”konservatiivisuutta” ja ”edistämään” ”liberaalisuutta” ja keinotekoista kehitystä ja ”muutosta” ja ”trendikästä uutuutta” [ja brändikästä bändiä], he sokeutuvat täysin sille, kuinka yhteisönsä vähitellen kääntyy/käännetään toimimaan itseään vastaan ja muuttuu/muutetaan vastakohdakseen. Ne, jotka sen huomaavat ja ilmaisevat, joutuvat ”ruotuun sopimattomina” ”kehityksen jarruina” yleisen pilkanteon kohteiksi, tai suorapuheisuutensa vuoksi vaiennetuiksi, ja lopulta eroamaan tai erotetuiksi yhteisöstään.

    On ymmärrettävää, jos ja kun (taide)muusikot ja säveltäjät eivät harjoittelultaan ja konsertoimiseltaan tai sävellystyöltään ehdi kuuntelemaan puheita tai lukemaan kirjoituksia niin, että täysin (tai lainkaan) tajuaisivat, mitä niissä sanotaan. Vaara tai nurja puoli on silloin se, että ne jotka eivät muuta teekään, kuin istuvat kokouksissaan (tai näyttöpäätteittensä ääressä) pitämässä puheitaan ja täyttämässä papereitaan (tai saittejaan), käyttävät tilaisuutta hyväkseen (tietoisen häikäilemättömästi tai tyhmyyttään) ja johtavat (tai yrittävät johtaa) heitä harhaan kokopäivätoimisesti, sitä enemmän, mitä enemmän ahkeroivat; ja myös se, että syötin nielleet muusikot eivät kumma kyllä (hyväuskoisuuttaan tai muusta syystä) millään tahdo ymmärtää tai uskoa todeksi, kun tuollainen harhaanjohtaminen heille sanallisesti osoitetaan ja asiana ja ilmiönä paljastetaan, vaan päinvastoin! ryhtyvät puolustamaan eksyttäjiään – ja vastustamaan omiaan (oikeassa olevia, oikean suunnan näyttäjiä) – ja valitsevat johtajikseen pettureita ja harhaanjohtajia, uudestaan ja uudestaan… (inttämään kriitikoilleen, että ”tuo ei ole rakentavaa keskustelua, vaan inttämistä”).

    Muusikot ja säveltäjät, joiden kutsumuksena on (oli) seurata ja ilmentää musiikillisen luovuuden ja luovan muusikkouden korkeimpia saavutuksia, – ja (ihanteellisena tavoitteena) yltää vielä korkeampiin – pannaan seuraamaan byrokraattien papereihin (järjen juoksuajan lipsahtelujen jäljiltä) abortoituja lauselapsuksia, joiden ”syy ja selitys” on: ”lukupuolisesti tasa-arvoiseen tekstielämään osallistuvan viranomaisen oikeus päättää omasta ruumiistaan”.

    Ennen syntymäänsä kuoliaiksi käsiteltyjen lööperipaperiperillisten ylpeät vanhemmat toteuttavat ”aikuistumisensa suurta mahdollisuutta*” ”laatutyön” ”laatujohtamisen” ”laatuun” panostamalla, eli määrätyömäärän määräjohtamismäärän määrää lisäämällä.

    (laatuohjeita (s)yliopiston laatupaperityön laatujohtamiseksi kokonaisvaltaiseksi, kaikkinaiseksi tekstikokemukseksi:)
    *Paperilennokin ennenaikaisen maahansyöksyn myöhentäminen ja pitkitetty origami, sekä tekstin merkityksen eksponentiaalinen kasvupotenssi saavutetaan korvaamalla kirjainmerkit ranskalaisilla viivoilla ja niistä joka toinen välilyönnillä ennen taittamista, ja pyöräyttämällä paperi jokaisen viivan kohdalla 360° poikittaisakselinsa ympäri ja kunkin välilyönnin kohdalla 360° pitkittäisakselinsa ympäri kahden käden vastaotteella myötäpäivään kääntäen ja polvikyynärmyötäotteella vastapäivään yötä myöten vääntäen – vapaalla jalalla olevalla raajalla samalla kallistamalla – hyvän tekstin kannalta herkimmissä, strategisissa pisteissä viipyillen ja kuhnaillen, kunnes kiristävien aatteiden löyhentäminen ja käsittelymuotojen möyhentäminen pitkäkestoisempaa tekstiä varten olisi saattanut onnistua… (ks. ed. ohjeita lukijoille)

    Tässä (sivullamme käytävässä) parodiaperiodisoitannassa ja sen marssirytmitakapotkuissa toistuvat (pölyrytmisinä diminuutioina) täsmälleen samat teemat ja ”muunnelmat”, kuin militaristis/utilitaristisena, tyhjää fraseologiaa ”tahtotiloittavana” strategiafiaskona toteutettavassa ”yliopistouudistuksessakin”, jolla Suomen yliopistolaitosta (ja sen etunenässä Sibelius-Akatemiaa) ollaan ”historialliseksi muutokseksi” nimettynä järjenpuutteen riemuvoittona ”uudistamassa”, ”kehittämässä”, ”moniarvoistuttamassa”, ”suvaituttamassa” ja ”hyvinvoinnituttamassa” [sotilaallis]hallinnolliskaupallistilastollisteknologismediaseksistispopulistispoliittisbyrokraattisesti johdetuksi hölmölän holhoomoksi.*

    Suomen valtion virallinen hovi-/hevifilosofi on tilattu valehtelemaan ”henkeä” nykykulttuurin kissanraatoihin ja raskasmetalleihin ensi maaliskuuhun mennessä.

    *Mitään keinoja itseään älykkyydeksi luulevan hölmöyden saamiseksi tajuamaan omaa hölmöyttään ei tuollakaan valosäkkikuranenärintamalla ole, kuten ei tälläkään; ainakaan niissä omalla nimellään esiintyvissä pölkky-/päre-/puru-/paperikasoissa, joiden nimet unohtuvat jo eilen.

    Anteeksi monisanaisuuteni. Piti vain laulamani, kuinka hienoa onkaan, että meillä vihdoinkin on klassisen musiikin keskustelufoorumi, jossa saa vapaasti kajauttaa laulelonsa auktoriteeteilla, arvosanoilla, -asemilla, nimillä, ja titteleillä peiteltyä tolkuttomuutta ja tyhjäntärkeyttä kumartelematta.

    Vai onko?

    Jukolan talo, eteläisessä Hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä, liki Toukolan kylää. Sen läheisin ympäristö on kivinen tanner, mutta alempana alkaa pellot, joissa, ennenkuin talo oli häviöön mennyt, aaltoili teräinen vilja… … …ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.

    Malja aidolle taidolle, luovuudelle, hulluudelle*!
    *(hullun ja diplomi-idiootin erolle)

    Aleksis Kiven päivän yönä

    #18363

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Vosiko edellisistä tehdä lyhennelmän? (viittaa poistettuihin kirjoituksiin, toim. huom.)

    Asian sivuun mennäkseni, museomusiikki (Tapani Länsiön termi, määritelmäänsä en tiedä), jota pääosin Suomessakin opetetaan ja soitetaan, on erittäin hyvää viihdemusiikkia, siinä missä virtuoosikappaleetkin.

    #18364

    Orfeus
    Osallistuja

    Helilelilelilelilelium holium…yönä

    #18365

    Toimitus on poistanut kolme kirjoitusta annettujen keskusteluohjeiden vastaisina.

    #18366

    Minne kummaan Orfeuksen jutut häipyivät?? Tuskinpa ne nyt niin vaikeatajuisia olivat ettei pienellä vaivannäöllä olisi päässyt nauttimaan hänen suurenmoisista oivalluksistaan ja leikkisistä piikeistään? Sivustolla on erään toisen nimimerkin toimesta kirjoiteltu täydeltä laidalta lakikirjan ulkoreunoja hipoen mutta silti kyseinen henkilö kirjoittelee edelleen mitä sattuu ja mitä mieleen juolahtaa. Ja jutut pysyvät tiiviisti sivustolla!!
    Johdonmukaisuutta, toimitus, vai onko klassinen musiikki, sen esittäjät ja puolestapuhujat pannassa?

    #18367

    hermes
    Jäsen

    Kas mariginaalimuusikko ehti ennen. Todella, minne Orfeuksen kolme juttua katosivat. Jouduin keskeyttämään lukemisen ja kun palasin asiaan, oli taas sensuuri iskenyt. Miksi ihmeessä? Hiukan hankalalukuista ehkä, mutta hervottoman hauskaa ja asioiden ytimiin menevää. Täytyy sanoa että taitaa toimitukselta olla pallo hukassa: jos joku on vaikeasti seurattavaa, niin ei ole pakko lukea – vai käykö teksti päälle terävyydellään? Kyllä keskustelussa pitää kestää asioiden sanominen provosoivastikin. Jos tämä on päätoimittajan päätös, niin kehoittaisin harkitsemaan uudestaan. Tällainen politiikka ei palvele ketään!

Esillä 15 viestiä, 31 - 45 (kaikkiaan 66)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.