Amfion pro musica classica

Virtuositeetin estetiikka?

Etusivu Foorumit Muut aiheet Virtuositeetin estetiikka?

Tämä aihe sisältää 65 vastaukset, 14 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  Lauri Gröhn 10 vuotta, 6 kuukautta sitten.

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 66)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #17892

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Olen vuosikaudet ihmetellyt instrumentalistien virtuositeetin estetiikkaa. Miksi nopeus ja taituruus on kohotettu arvoonsa? Eikö kyse ole eräänlaisesta Formula 1 tai yleisimmin urheilun estetiikasta, tehdä jotain vaikeampaa kuin muut, nopeammin, korkeammalle, pitemmälle. Pitkästyneet soittajat kaipaavaan kvasihaasteita, kitkaa, jolla ei juurikaan ole tekemistä musiikin estetiikan kanssa. Sormi- ym. harjoittelua yleisön edessä. Kuulijat sitten jännittävät että onnistuuko. MITÄ TUOLLAISELLA ON TEKEMISTÄ MUSIIKIN KANSSA? Snobbailua ja machoilua ja tärkeilyä ja julkkishömppää vain.

    #18324

    hermes
    Jäsen

    Jokainen muusikko tietää, että virtuositeetti on väline, joka tekee mahdolliseksi soittamisen vapauden. Esimerkiksi Bachin musiikin täyspainoinen esittäminen ei ole mahdollista ilman pitkälle kehittynyttä virtuositeettia.

    Ne jotka eivät itse ole soittaneet, saattavat kuvitella että on helppoa musiikkia, johon riittää vähäinen osaaminen. Ne jotka ovat tehneet työtä asian parissa tietävät, että myös hitaan musiikin vapautunut soittaminen vaatii nopeutta, koska ilman sitä ei voi hallita tarkkaa ajoitusta. Tekniikka on elementti, joka kumoaa itsensä silloin kun se on kehittynyt taituruudeksi. Se että ihminen tälläkin alueella hakee rajojaan, ei liene suuri synti.

    Olisi mielenkiintoista tietää, eikö lgröhn kuule esim. Chopinin Etydeissä muuta kuin harhautunutta pöyhkeilyä

    #18325

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Toki harjoittelu tekee mestarin ja ”antaa soittamisen vapauden”. Mutta on tuon vapauden väärinkäyttöä tuoda lisää tuota harjoittelua yleisön eteen. Rajojen hakeminen ja estetiikka ovat kaksi eri asia. Tätä juuri kyselin. Mikä on virtuositteetin estetiikka?

    #18326

    hermes
    Jäsen

    Virtuoosisuudella ei ole estetiikkaa

    Noin vain luki lgrohn lauseeni keskeisen asian ohi: virtuositeetti on väline. Virtuoosisuudella ei ole estetiikkaa, koska se on väline samoin kuin instrumentti ja pohjimmaltaan soittajakin. Tämä kokonaisuus asettuu säveltäjän palvelukseen toteuttaakseen teoksen. Teoksella saattaa olla esteettisiä arvoja, ei instrumentilla eikä sen hallinnalla sinänsä. Jokainen soittaja hakee rajojaan toteuttaakseen musiikissa sen mihin hän pystyy. Kysymys on musiikin esittämisen vapaudesta, ei temppuilusta.

    Kukaan taiteilija, jos hän on taiteilija, ei tuo harjoittelua yleisön eteen. Jos virtuoosisuus vaikuttaa itsetarkoitukselta, se ei ole riittävän hyvää. On suurta musiikkia, jonka täydelliseen esittämiseen eivät juuri kenenkään taidot tahdo riittää – Brahmsin pianokonsertot esimerkiksi. Ovatko ne liian virtuoosisia?

    ”Pitkästyneet soittajat hakevat kvasihaasteita”; tuollaista ajatusta ei voi syntyä jos hiukankin ymmärtää, mistä musisoinnissa on kysymys.

    #18327

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    ”Pitkästyneet soittajat hakevat kvasihaasteita”; tuollaista ajatusta ei voi syntyä jos hiukankin ymmärtää, mistä musisoinnissa on kysymys. ”

    Nykyisin instrumentalistit tilaavat kiitettävän usein uusia sävellyksiä. Tyypillistä on, että sävellyksiin halutaan ”kitkaa”, temppuja joita muut eivät ole tehneet. Tuo on juuri sitä ”virtuositeettia” mihin olen viitannut.

    Turha niitä kuolleita säveltäjiä on tähän kaivaa. Museomusiikilla on ihan oma estetiikkansa. Yleisö voi turvallisesti haltioitua esittäjän taidoista.

    #18328

    hermes
    Jäsen

    Jälleen ohitettiin keskeinen ajatus: siveltimellä ei ole estetiikkaa, taululla on; kynällä ei, runolla on; instrumentilla ei, musiikilla on.

    Ovatko soittajat todellakin temppujen katalysaattoreita? Ohhoh! Sitäpaitsi se virtuositeetti, joita pelkät temput vaativat on todellakin lapsellista verrattuna siihen psykofyysiseen hallintaan, jota vaatii se musiikki, jota lgrohn nimittää ”museomusiikiksi”. Kukin tahollaan miettiköön, mistä tuo määrittely kertoo: lgrohnista vai J.S. Bachista – esimerkin ottaakseni. Onko lgrohn yhtä nykyaikainen myös suhteessa kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen, arkkitehtuuriin, koko kulttuuriin. Puolestani olen sitä mieltä, että Beethoven elää, mutta suurin osa ”nykyttäjistä” synnyttää kuolleita lapsia. Aika näyttää, mikä on ajatonta.

    ”Yleisö voi turvallisesti haltioitua esittäjän taidoista”, päättelee lgrohn. Tuota riittää – julkeutta, joka tietää, mitä muut kokevat.

    #18329

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Hermes:
    ”Ovatko soittajat todellakin temppujen katalysaattoreita?”

    Ilmeisesti nykymusiikki ei ole Hermeksen heiniä, mutta kyselepä itse nuorilta säveltäjiltä tuota asiaa. Halu on molemmin puolinen. Säveltäjä haluaa jotain uutta ja tilaaja myös.

    Pönöttäjien suurin nautinto ovat juuri nuo virtuoosikappaleet, joiden jälkeen voi turvallisesti hakata käsiä yhteen.

    Hermes:
    ”Puolestani olen sitä mieltä, että Beethoven elää, mutta suurin osa ”nykyttäjistä” synnyttää kuolleita lapsia.”

    Olen käynyt taidemuseoissa eri puolilla eurooppaa. Ei kuolleiden taiteilijon suuruus ole nykysäveltäjien vika vaan nyky-yleisön. Peruutuspeilin avulla ei vain ajetaan eteenpäin. Beethovenilla oli kai siinä 140 opusta. Tyypillinen nyky-yleisön edustaja on kuullut niistä ehkä kymmenesosan. Siinä vasta ”kuolleita lapsia”.

    Itse asiaan palatakseni, minua kiinnostaa edelleen otsikon kysymys.

    #18330

    hermes
    Jäsen

    grohn:
    ”Pönöttäjien suurin nautinto ovat juuri nuo virtuoosikappaleet, joiden jälkeen voi turvallisesti hakata käsiä yhteen.” – Joopa joo…

    ”Ei kuolleiden taiteilijon suuruus ole nykysäveltäjien vika vaan nyky-yleisön”. – Siis vika?Suuruus?

    ”Peruutuspeilin avulla ei vain ajetaan eteenpäin.” – Niinpä, mutta polkupyörä on vanhaa tuotantoa.

    ”Tyypillinen nyky-yleisön edustaja on kuullut niistä ehkä kymmenesosan. Siinä vasta ”kuolleita lapsia”.” – Tässäpä onkin löytynyt taiteen arvon mitta: ”tyypillinen nyky-yleisö”!

    ”Itse asiaan palatakseni, minua kiinnostaa edelleen otsikon kysymys.” Ks. vastauksia edellä. Niihin ei nähdäkseni ole reagoitu.

    #18331

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Soittajan kannalta ehkä, mutta entä yleisön kannalta, johon aloitusviestissä lähinnä viittaan? Formulan toisinto vain vaiko jotain enemmän?

    #18332

    zongora
    Jäsen

    Minua kiinnostaisi tietää konkreettisia esimerkkejä, mitkä ovat näitä nk. virtuoosikappaleita, joihin lgrohn viittaa? Ovatko ne siis teoksia, jotka ovat ”pönöttäjien” suosiossa ja joista voidaan nauttia siksi turvallisesti (yeah, right…)? Kuuluvatko ne ”museomusiikin” kategoriaan vai oliko kyseessä nykysäveltäjien instrumentalistien tilaamat virtuoosikappaleet, joissa on ”temppuja”?

    #18333

    Helposti jää taka-alalle se, miten taituruutta/taitavuutta on monessa muussakin ilmiössä kuin vain nopeissa ja äänekkäissä kohdissa: esimerkiksi hermeksen mainitsemassa psykofysiikan hallinnassa ja siinä, miten tavoittaa omat musiikiin liittyvät tunteensa ja pystyy välittämään niitä eteenpäin. Yhtäkin ääntä voidaan muokata huolellisesti – Kiinassa tunnetaan luuttunotaatio, jossa on kolmattakymmenettä erilaista tapaa saada kieli värähtelemään näppäilemällä.

    #18334

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Toki. Kaikki taitavuus ei ole virtuositeettia. Harjoittelussa käytetään niitä metodeja mitkä on hyväksi havaittu. Mutta kun virtuosiikappaleita ei käytetään harjoitteluun, vaan esitetään yleisölle, onko kyseessä musiikillinen estetiikka vai sirkuksen estetiikka?

    #18335

    Mangusti
    Jäsen

    Zongoraan yhtyen: mitä musiikkia itse asiassa tarkoitat virtuoosikappaleilla?

    #18336

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    ”…a virtuoso was, originally, a highly accomplished musician, but by the nineteenth century the term had become restricted to performers, both vocal and instrumental, whose technical accomplishments were so pronounced as to dazzle the public.”

    http://en.wikipedia.org/wiki/Virtuoso

    #18337

    Mangusti
    Jäsen

    ”In its original Italian usage (particularly in the 16th and 17th centuries) ‘virtuoso’ was a term of honour reserved for a person distinguished in any intellectual or artistic field”, ja niin edelleen (Grove Music Online).

    Et kuitenkaan vastannut kysymykseen. Tarkennan: mitä teoksia itse asiassa tarkoitat virtuoosikappaleilla?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 66)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.