Musiikkigeneraattorit tulossa kännyköihin

”Mihin säveltäjiä enää tulevaisuudessa tarvitaan?”

Saman tason kysymys, kuin:
– (tietokone ja älypuhelin on keksitty [Nokiaa lukuun ottamatta]) mihin järkeä enää tarvitaan?
– (kirja, sähkökirja, tekstigeneraattori ja kielenkääntöohjelma on keksitty) mihin kirjailijoita, kielenkääntäjiä, -käyttäjiä ja -ymmärtäjiä enää tarvitaan?
– (kamera on keksitty) mihin taiteilijoita, kuvaajia ja kuvauskohteita enää tarvitaan?
– (painikkeiden peukalointi- ja kosketusnäytön näpelöintitaito on keksitty) mihin sävellys-, soitto- tai muuta taitoa enää tarvitaan?
– (matkiminen, kopioiminen ja automaatio on keksitty) mihin luovuutta enää tarvitaan?
– (osaamattomuus on keksitty) mihin osaamista enää tarvitaan?
– (hallintobyrokratia on keksitty) mihin mitään muuta enää tarvitaan?
– (4’33 on ”keksitty”) mihin muita keksintöjä enää tarvitaan?
– (robotti on keksitty) mihin ihmistä enää tarvitaan?
– (tajuttomuus on keksitty) mihin tietoisuutta enää tarvitaan?
– (palturi on keksitty) mihin kulttuuria enää tarvitaan?

”Olisiko kuviteltavissa, että luovuudessa on eri asteita?”

Kyllä.

Eikä vain kuviteltavissa, vaan myös ilmennettävissä, havaittavissa ja koettavissa.

A:
(taide)musiikillisesta luovuudesta puhuttaessa

Luovuus/luominen/luomus on jo itsessään kolmiasteinen (tai -vaiheinen) (säveltäjä/esittäjä/kuulija) tapahtumakokonaisuus, jossa

1. kuvitteleminen (luova mielikuvitus, ideaali) muodostaa ensimmäisen asteen (säveltämisen)
2. toteuttaminen (ilmentäminen, konkretisoiminen, käsittely, käsittäminen) toisen asteen (musiikin tulkitsemisen [nuotintaen]* soittaen ja/tai laulaen)
3. kokeminen kolmannen asteen (musiikin kuulemisen ja havaitsemisen kokemuksellisena, elämyksellisenä todellisuutena).

*Sävelletyssä musiikissa nuottikuva on välivaihe sävellyksellisen mielikuvan ja esityksellisen (muoto-/)kuulokuvan välillä.

Kun kirjailija tai kuvataiteilija viimeistelee teoksensa, se on valmis. Kun säveltäjä viimeistelee teoksensa (partituurin), se on valmis vain mielikuvansa ja nuottikuvansa osalta. Musiikiksi se valmistuu vasta, kun muusikot herättävät nuottikuvan eloon soivana, kuuluvana, koettavana musiikkina.

Konkreettista käsityötä tarvitaan säveltämisessä nuottien kirjoittamiseen ja esittämisessä soittotekniseen toteutukseen; kaikki muu työ tapahtuu ihmismielen alueella.

B:
Luovuudessa, luovuuden ilmentämisessä, välittämisessä ja vastaanottamisessa on erilaisia kyvyllisiä, taidollisia, kokemuksellisia ja tietoisuudellisia asteita ja tasoja loputtomiin, tusinatuotteliaisuudesta luovaan nerouteen, räpellyksestä virtuoosisuuteen, tuohikorvaisuudesta herkänmusikaaliseen kuulemiseen/kokemiseen.
Mainitut luovuuden asteet tai vaiheet liittyvät, limittyvät ja sisältyvät toisiinsa niin, ettei mitään niistä voi poistaa ilman, että kokonaisuus menettää olemassaolonsa, jatkuvuutensa ja/tai merkityksensä.

”Entisinä aikoina muusikot ja heitä tyypillisesti johtava säveltäjä tulivat sisään ruhtinaan taloon keittiön ovesta. He olivat käsityöläisiä, joista taide ja luovuus olivat kaukana.”

Ei, vaan niin lähellä, kuin olla voi: välittömästi kiinni ihmisen sielussa, sydämessä, sormenpäissä ja kurkunpäässä.

”Nyt on toisin.”

Taide ja luovuus ovat loitontuneet ihmisestä (ja itsestään), kun ihmisen ja sävelen (välittömän musiikillisen ilmaisun ja kokemuksen) väliin on tullut ylimääräisiä välineitä ja spekulaatioita (elektroniikkaa, mikrofoneja, vahvistimia, muokkaimia, suotimia, säätimiä, särkimiä, prosessoreita, sämplereitä, efektilaitteita, tietokoneohjelmia, digitaalitekniikkaa, helikoptereita, keinoälyä, älykeinoja, selityksiä, selityksiä, selityksiä….)

(Taiteellinen) luovuus on yksilöllinen kyky. Sosiaalinen asema, yhteiskunnallinen arvostus, ruhtinaan tai rahvaan etu-, taka-, tai sivuovet eivät sitä muuksi muuta.

On mielenkiintoista, että musiikkifoorumimme teoreettinen fyysikko ei (käytännössä) tiedä, että musiikki on soiva, akustinen tapahtuma*, jota ei (empiirisesti havainnoitavana, korvin kuultavissa olevana ilmiönä, tai taiteellisena tulkintana ja kokemuksena, aitona, oikeana musiikkina) ole olemassakaan ilman muusikoita; mutta ”tietää” (teoriassa) että ’muusikot ovat entisaikoina olleet pelkkiä käsiään käyttäneitä työkalupakkipökkelöitä, jotka kävivät sahaamassa, höyläämässä ja nuijimassa sävellyksen/ musiikkiesityksen kasaan ilman minkäänlaista taiteellista ja luovaa panosta’.

*Elektroakustisia tapahtumia voidaan tuottaa ilman säveltäjiä ja muusikoita, mutta nehän eivät tarkan (täysakustisen) määritelmän mukaan musiikkia olekaan.

Mutta edelleenkin ns. musiikin teoria on sitä, mitä tuolloin, työkalupakki, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tieteissä teorialla tarkoitetaan.

Mutta edelleenkin ns. tieteellinen teoria on sitä, mitä se nykyään on, evoluutio-oppia (esim.), josta ei ole edes kivikirveeksi sille, mitä taiteissa luovuudella tarkoitetaan.

Tieteellistä vaikutelmaa on yritetty ”teoretisoida” taiteisiin mm. lauseilla: ”Sen jälkeen, kun Einstein julkaisi suhteellisuusteoriansa, ei ole voitu enää säveltää, niin kuin aikaisemmin.” tai ”Kvanttiteorian (/-teorioiden) julkistamisen jälkeen ei voida enää säveltää, niin kuin ennen.” Vaikutelma ei ole tieteellinen eikä taiteellinen, vaan höperö.

Kirjoitettu nuotti on vain (ulotteeton) piste nuottiviivastolla. Soiva sävel on moniulotteinen, akustisdynaamisrakenteellismuodollisenergisemotionaalistietoisuudelliselollisajallisavaruudellisikuisuusmaailmankaikkeudellinen värähtelytapahtuma.

Nykymusiikin surmaa se, että säveltäjät ovat lähteneet etsimään musiikkiinsa ”älyä” sävelten ulkopuolelta…
ja herättää henkiin se, että he löytävät sävelen… ja kauneuden… uudelleen.