Amfion pro musica classica

Musiikin teoria – vanhentunuttako?

Etusivu Foorumit Muut aiheet Musiikin teoria – vanhentunuttako?

Tämä aihe sisältää 2 vastaukset, 3 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi  zongora 13 vuotta, 11 kuukautta sitten.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #18035

    mausoleumi
    Osallistuja

    Musiikin teoriaa pidetään tärkeänä oppiaineena valtion verovaroin tukemissa musiikkioppilaitoksissa. Sikäli kuin opetus käsittää nuottien lukemisen taidon, siinä ei sinänsä mitään vikaa olekaan. Tämäkin taito silti karttuu olennaisesti yksityisessä soitonopetuksessa. Esim. melodiadiktaatit teoriantunneilla saattavat vaikuttaa turmiollisesti lahjakkaankin oppilaan itsetuntoon, sillä tilanteessa monet luokassa hyräilevät epävireisesti annettua melodiaa, ja estävät näin herkempien oppilaiden keskittymistä, vaikkei musikaalisuudessa ja muistissa olisi mitään vikaa.

    Konservatorioiden ”musiikin teoria”, jossa analysoidaan nuotteja, ei ole millään mittareilla tarkasteltuna yleispätevä, vaan kattaa karkeasti ottaen vain 1600-1800-luvun euroopassa sävellettyn ns. ”taidemusiikin”, kanonisoitujen ”mestarien”, kuten Bachin, Beethovenin, Mozartin ja Brahmsin kirjalliseen nuottiasuun saattamaa säveltuotantoa.

    Tälle musiikkioppilaitoksen ”musiikin teorialle” olisi keksittävä kokonaan toinen termi, sillä tämä hyvin spesifi ja tiettyyn aikakauteen sidonnainen ”teoria” jättää suurimman osan ihmiskunnan tuottamasta musiikista sen ulkopuolelle, aivan kuin sitä ei olisi olemassakaan.

    Sitaatti lukion musiikin oppikirjasta, ”Musica IV”:stä, vuodelta 1973:
    ”…samalla kun ympärillämme soiva musiikki muuttuu, muuttuu myös käsityksemme musiikista. Musiikin teoria joudutaan kirjoittamaan uudestaan – kuten nuottikirjoitus on jo jouduttu uudistamaan pelkästään länsimaisen modernin musiikin piirissä. Aikaisemmin sanaa ’musiikki’ on käytetty aivan liian varomattomasti. Kun tänään esitämme jonkin teoreettisen väitteen musiikin luonteesta, joudumme heti täsmentämään, tarkoitammeko todella kaikkea olemassa olevaa musiikkia vai pelkästään länsimaista musiikkia tai ehkä vain länsimaista konserttimusiikkia”

    Näin siis vuonna 1973. Vuonna 2010 tunnutaan yhä uiskentelevan samassa liemessä.

    Musiikinopiskelijat käyttävät suuret määrät aikaa ja energiaa (ja verorahoja) tämän ”teorian” opiskeluun, havaitakseen jossakin vaiheessa, vaikkapa lähi-idän taidemusiikkia kuunneltuaan ettei teoreettisella ajattelulla ole mitään pohjaa. (Sikäli, mikäli musiikin kuuntelulle, eritoten muun kuin länsimaisen ”taidemusiikin”, teorian opiskelulta aikaa jää. Eräänkin kerran kuulin musiikin historian kurssilla opiskelutoverin tokaisevan että ”en kuuntele musiikkia”).

    Uskon tällaisen ”teoreettisen” ajattelun muodostavan eräänlaisen musiikillisen ”kielimuurin”: musiikinopiskelijat saattavat alkaa ajatella, että koska muissa musiikkikulttureissa meidän ”taide”musiikkimme säännöt eivät päde, meidän on näin ollen mahdotonta ymmärtää muiden kulttuurien musiikkia ja keskityttävä vain tuttuun ja turvalliseen vanhaan länsimaiseen sävelkieleen. Toisin sanoen: musiikinopiskelijan, ellei hän ole todella lahjakas ja ajatteleva, ”korvat sulkeutuvat” kaikelta länsimaisen ”taidemusiikin” ulkopuolelle jäävältä musiikilta.

    Tästä huolimatta euroopan ulkopuoliset musiikkikulttuurit, joista ei musiikkioppilaitoksissamme yleensä puhuta mitään, ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet moneen tunnettuun ja arvostettuun nykysäveltäjäjään. Esimerkiksi suurta mainetta elokuvasäveltäjänä niittänyt Philip Glass sävelsi intialaisen Ravi Shankarin kanssa musiikkia elokuvaan Chappaqua (1966). Yhteistyöllä oli merkittävä vaikutus Glassin musiikilliseen ajatteluun, ja alkoi säveltää tyylillä, jossa toistolla on merkittävä rooli ja joka pohjautuu intialaisen musiikin rakenteisiin. Ihmeellisistä hypnoottisista rytmeistään maailmalla tunnettu Steve Reich puolestaan on ammentanut vaikutteita afrikkalaisesta musiikista ja sen rytmiikasta. Rockmuusikot ovat jo myös pitkään ammentaneet ”etnosta” vaikutteita, kuten Led Zeppelin ja Beatles – joita omasta mielestäni voitaisiin hyvinkin alkaa nykyaikana pitää ”klassisena” (taide)musiikkina.

    Mauno Konkka

    #18784

    Lauri Gröhn
    Osallistuja

    Ylipäätänsä tuo sana ”teoria” mainitussa kontekstissa on väärä. Taustalla on sanapari teoria vs. käytäntö. Kyseessä on vain työkalupakki täydennettynä sovelletun fysiikan alkeilla.

    #18785

    zongora
    Jäsen

    Joo joo, poistetaan kokonaan tuo verovaroin tuettu ”musiikin teoria”, tuo kauhea hirviö, joka estää meiltä musiikinopiskelijoilta luovan ajattelun ja jonka liiallisen opiskelun jälkeen me emme pysty arvostamaan mitään muuta musiikinlajia!!! Tai siis… hetkinen, onkohan nyt tosiaan näin? Jos nyt yhtään vilkaisee vaikka Siban tarjoamia yleisten aineiden kursseja, niin kyllä sieltä löytyy nykyisen osastojen välisen valinnanvapauden aikana vaikka mitä kursseja: länsimaisen taidemusiikin teorian lisäksi jazzmusiikin säveltapailua, afroamerikkalaisen musiikin harmonian perusteita ja uuden musiikin analyysia jne. jne.

    Musiikkiopistoissa ei toki voi olla niin suurta kurssitarjontaa, joten ymmärrän tekstiä hieman paremmin, jos kirjoittaja puhuu musiikinteorian opiskelusta nimenomaan musiikkioppilaitosten näkökulmasta. Vaikka toisaalta tiedän kyllä eräänkin helsinkiläisen musiikkiopiston, jonka teorianopettaja (on myös itse säveltäjä) vie oppilaansa säännöllisesti konsertteihin, joissa esitetään niin vanhempaa kuin uudempaa musiikkia yli genrerajojen.

    Toisaalta on kyllä niinkin, että hallitakseen edes sitä pienen pientä (?) kolmen-neljänsadan vuoden siivua (1600-luvusta nykypäivään), mitä nk. klassiselta muusikolta vaaditaan, on sitä ”tuttua ja turvallista” länsimaista musiikkia kuitenkin opiskeltava myös teoreettisesti. Parhaimmillaan voi jossain vaiheessa kenties jopa oivaltaa, ettei se ehkä niin kauhean tuttua ja turvallista ollutkaan! Niin esityksessä kuin analyysissa kyse on finesseistä ja siitä, että ymmärtää, mitä on sanomassa tai mitä haluaa sanoa musiikillisesti. Ja tässä en tarkoita sitä, että osaa nimetä kaikki roomalaiset sointuasteet käsillä olevasta teoksesta vaan kokonaisvaltaisesta ymmmärtämisestä, jossa muusikon kokemus, intuitio ja teoksen analyyttisempi tarkastelu kulkevat käsi kädessä.

    Muuten: ei kai kukaan nykyään oikeasti enää ajattelekaan, että ”musiikin teoria” tarkoittaisi vain kirjoittajan kuvaamaa länsimaisen taidemusiikin teoriaa? Haloo! Kurssien kuvauksissa viimeistään tarkennetaan, mitä milläkin kurssilla opiskellaan ja millaisilla metodeilla. Kirjoittajan esittämiin muihin ajatuksiin (melodiadiktaattien turmiollinen vaikutus, kielimuurin syntyminen jne.) ei voi muuta sanoa kuin että aika uskomattomia väitteitä. Eikö pikemminkin yhteen musiikkityyliin syvällinen perehtyminen voisi auttaa myös jonkun toisen tyylin opiskelussa – jos ei muuten niin vertailtaessa tyylejä keskenään, jolloin voi huomata sen upean monimuotoisuuden, jota musiikista löytyy eri puolilta maailmaa.

    Säveltäjät lienevät kautta aikojen ottaneet vaikutteita ihan mistä vain; muista kulttuureista, kirjallisuudesta, kuvataiteesta jne. (ajattelepa vaikka Debussytä, joka vaikuttui pentatonisesta asteikosta jaavalaisessa gamelan-musiikissa ja sovelsi sitä omissa teoksissaan)! Glass tai Reich eivät ole tässä mielessä poikkeuksia :). Esität länsimaisen musiikin kankeana ja jäykkänä musiikkityylinä, mikä tekee minut surulliseksi.

    Siitä olen samaa mieltä, että muusikkojen (ja tietysti kaikkien muidenkin!) pitäisi olla avoinna kaikille musiikkikulttuureille, se ei ole mistään muusta pois.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.