Amfion pro musica classica

Author Archives: Jarkko Hartikainen

Uusi suomalaiskirja selittää klassisen musiikin universaaliutta

Eero Tarasti: Semiotics of Classical Music (2012)Mikä tekee ns. ’klassisesta’ musiikista niin kestävästi suosittua globaalisti? Miljoonat ihmiset paitsi kuluttavat sitä, myös opiskelevat musiikkikouluissa, konservatorioissa ja yliopistoissa Venezuelasta ja Kiinasta aina Afrikkaan asti, puhumattakaan tietenkin Euroopasta ja Yhdysvalloista, läpi vuosisatojen. Vaikka musiikki pureutuu sanojen ulkopuolelle meneviin, intiimeimpiin tunteisiimme, on sen tutkiminen toistaiseksi osoittautunut lähes mahdottomaksi haasteeksi ihmistieteille.

Helsingin yliopiston musiikkitieteen professorin, maailman johtaviin semiootikoihin kuuluvan Eero Tarastin uusi kirja Semiotics of Classical Music (De Gryuter Mouton, 2012) analysoi uudella, Tarastin itsensä kehittelemällä ’eksistentiaalisella semiotiikalla’ rakastetuimpien säveltäjien, kuten Mozartin, Beethovenin, Schumannin, Brahmsin, Wagnerin ja Sibeliuksen musiikkia. Kirjassa on myös oma lukunsa slaavilaisen musiikin merkityksien analysoinnista. Kirjoittaja toivoo, että kirja avaa merkkejä ja merkityksiä tutkivan tuoreen tieteenalan, semiotiikan, avulla klassisen musiikin vaikutustekijöitä paitsi tutkijoille, myös muusikoille ja musiikinharrastajille. Keskeisten termien selitykset lopussaan sisältävä kirja ei edellytä pohjatietoja semiotiikassa tai klassisessa musiikissa.

Anne-Sophie Mutter luopuu esiintymispalkkiostaan nuorten säveltäjien hyväksi

Saksalainen huippuviulisti Anne-Sophie Mutter on lauantaisen Nörrköping-esiintymisensä yhteydessä ilmoittanut luopuvansa esiintymispalkkiostaan. Mutterin palkkio menee uuden, nuoria ruotsalaissäveltäjiä tukemaan perustettavan säätiön luomiseen. Myös konsertin kapellimestarin, Norrköpingin sinfoniaorkesterin uuden brittiläisylikapellimestari Michael Francisin konserttipalkkio luovutettiin samaan tarkoitukseen. ”Uskomme molemmat aikamme musiikkiin”, kertoo nuorten ruotsalaissäveltäjien orkesterisävellystilauksiin rahallista tukea myöntävää säätiötä avokätisesti tukenut Mutter.

Asiasta uutisoi Ruotsin television TV4-kanava. Katso Mutterin lyhyt haastattelu täältä.

Tutkimus: Musiikki perustana kielenoppimiselle

Yhdysvaltalaisessa huippuyliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lapsen oppimisen näkökulmasta puhuttu kieli on ensikädessä vain yksi musiikin alalaji – musiikki ja musikaalisuus tulee ensin. Kehittyvä lapsi kuuntelee ja ymmärtää aluksi paitsi puheen emotionaalista sisältöä, myös nimenomaisesti sen musikaalisia piirteitä. Vasta myöhemmin alamme ymmärtää sanojen merkityksiä. Musikaalinen kuulemistapa heijastuu siihenkin, että tutkimuksen mukaan vauvat eivät aluksi erota oman kulttuuripiirinsä puhetta muista, ja sama koskee eri kulttuurien musiikkien tunnistamista. Oman äidinkielensä sanoihin sekä oman kulttuuripiirinsä musiikkiin lapsi alkaa myöhemmin fokusoida samaan aikaan. Aivotutkimus on vahvistanut, että puheen rakennuspalikoiden eli foneemien tunnistaminen tapahtuu samankaltaisella nopealla ajallisella hahmottamisella ohimolohkossa kuin mitä soittimien tunnistaminenkin vaatii.

”Lopputuloksena toteamme, että musiikilla on keskeinen rooli inhimillisen kehityksen ymmärtämisessä”, sanoo yksi tutkimuksen kirjoittajista, houstonilaisen Rice-yliopiston tutkija Anthony Brandt. Musiikkiterapialla onkin ollut myönteisiä vaikutuksia mm. luki- ja puhehäiriöisten auttamisessa, myös sydänkohtauksen jälkeen puhekykynsä menettäneillä. ”Music and early language acquisition” -artikkeli julkaistiin aiemmin tässä kuussa Frontiers in Auditive Cognitive Neuroscience -verkkolehdessä. Englanninkielisen tutkimusraportin voi kokonaisuudessaan ladata pdf-tiedostona tästä.

Johannes Piirto ainoana suomalaispianistina Maj Lind -finaaliin

Pianisti Johannes Piirto (s. 1993) on päässyt ainoana suomalaiskilpailijana Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun finaaliin. Piirron kanssa finaalikuusikon muodostavat japanilainen Shinnosuke Inugai (s. 1982), puolalainen Oskar Jezior (s. 1985), venäläinen Sergei Redgin (s. 1991), kiinalainen Gehui Xu (s. 1991) ja ukrainalainen Denis Ždanov (s. 1988). Piirto soittaa kilpailun finaalikierroksella Brahmsin pianokvarteton nro 2 A-duuri op. 26 sekä Chopinin pianokonserton nro 2 f-molli. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva 18-vuotias Piirto oli nyt kolmatta kertaa kansainvälisenä järjestettävän kilpailun kuopus. Suomalaisia kilpailuissa oli yhteensä yhdeksän; heistä välieriin pääsivät Piirron lisäksi Tuomas Kyyhkynen ja Visa Sippola.

Klikkaamalla kilpailijoiden nimiä pääsen tutustumaan heidän soittoonsa kilpailun alku- ja välierissä (YLEn kilpailusivuilla). Kilpailu jatkuu sunnuntaina 23.9. klo 16 kamarimusiikkifinaalilla Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Orkesterifinaali kuullaan Musiikkitalon konserttisalissa kahdessa osassa keskiviikkona 26.9. ja torstaina 27.9. Radion sinfoniaorkesteria johtaa Ernest Martinez-Izquierdo.

Joonatan Rautiola on Vuoden nuori muusikko

Pro Musica Säätiö on nimennyt saksofonisti Joonatan Rautiolan (s. 1983) Vuoden nuoreksi muusikoksi 2012.

Vuonna 2010 Claude Delanglen legendaariselta saksofoniluokalta Pariisin konservatoriosta valmistunut Rautiola opiskeli Sibelius-Akatemiassa Pekka Savijoen oppilaana. Rautiola voitti vuonna 2002 Yleisradion Nuorten Solistien Kilpailun ja on sittemmin kerännyt paljon kansainvälistä kilpailumenestystä mm. voittamalla sekä Pohjoismaisen puhallinkilpailun Oslossa 2008 että Nova Gorican Kansainvälisen Saksofonikilpailun Sloveniassa 2009. Joonatan Rautiolan repertuaari koostuu pääasiassa 1900-luvun keskeisestä saksofoniohjelmistosta, romantiikan ajan saksofonisävellyksistä sekä nykysäveltäjien teoksista; viimeaikaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Tapio Tuomela, Olli Virtaperko, Pierre Boulez ja Betsy Jolas. Solistina Rautiola on soittanut seuraavien orkesterien kanssa: Düsseldorfin sinfonikot, Bruggen kamariorkesteri, Meklenburgische Staatskapelle, Radion sinfoniaorkesteri, Tapiola Sinfonietta ja Kymi Sinfonietta.

Vuonna 1974 perustettu Pro Musica Säätiö on viime vuosina keskittynyt tukemaan etupäässä uransa alkuvaiheessa olevia muusikoita. Säätiö järjestää Joonatan Rautiolan Vuoden nuori muusikko -konsertin lauantaina 10.11.2012 Tampere-talon pienessä salissa. Konsertissa esiintyvät Rautiolan lisäksi alttoviulisti Barbora Veisova-Hilpo ja pianisti Mikko Merjanen.