Amfion pro musica classica

Monthly Archives: marraskuu 2017

You are browsing the site archives by month.

Maailmankuulu baritoni Dmitri Hvorostovski on kuollut

Dmitri Hvorostovski. Kuva © Pavel Antonov.

Dmitri Hvorostovski. Kuva © Pavel Antonov.

Hvorostovski menehtyi aiemmin tänään 22. marraskuuta 55 vuoden iässä. Siperiassa Krasnojarskin kaupungissa 16.10.1962 syntynyt tähtilaulaja kuoli kotonaan Lontoossa taisteltuaan yli kaksi vuotta aivosyöpää vastaan.  Hvorostovski ponkaisi kansainvälisen kuuluisuuteen v. 1989 voitettuaan Cardiff Singer of the World -kilpailun. Hän levytti viimeisinä vuosinaan suomalaiselle Ondinelle.

Antoine Tamestit soittaa solistina Jörg Widmannin alttoviulukonserton Suomen ensiesityksessä

Antoine Tamestit

Antoine Tamestit

Radion sinfoniaorkesteri esittää Jörg Widmannin alttoviulukonserton ensi kertaa Suomessa 29.–30.11. Musiikkitalossa. Konserton solistina esiintyy teoksen 2015 Pariisissa kantaesittänyt Antoine Tamestit. RSO:n kunniakapellimestari Jukka-Pekka Sarasteen johdolla ohjelmassa on myös Brucknerin kolmas sinfonia. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/areena.

Saksalainen Jörg Widmann kuuluu muun muassa Heinz Holligerin, Oliver Knussenin, Thomas Adèsin ja Esa-Pekka Salosen tavoin niihin aikamme muusikoihin, joiden uralla luovan ja esittävän taiteilijan työt kietoutuvat tiiviisti toisiinsa. Paitsi säveltäjä hän on myös ensiluokkainen klarinetisti ja aktiivinen kapellimestari.

Alttoviulukonserttoonsa Widmann on valinnut epätavallisen kokoonpanon, josta puuttuvat kokonaan oboe sekä kakkosviulut. Lisäksi orkesteri on sijoitettu lavalle tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, mikä luo teokseen myös uudenlaisen tilaulottuvuuden. Solistilla on omassa osuudessaan mukana ripaus teatterinomaista ilmaisua. Hän soittaa esityksen aikana useammassa paikassa eri puolilla orkesteria ja päätyy normaaliin solistiasemaansa vasta teoksen lopulla. Matkan varrella hän reagoi orkesterin eleisiin sekä musiikin että mimiikan keinoin.

Huikeasta tekniikasta, rikkaasta viulusoinnista sekä monipuolisesta ohjelmistosta tunnettu Antoine Tamestit teki kansinvälisen läpimurtonsa voitettuaan arvostetut ARD- ja William Primrose-kilpailut. Kuluvan kaudella hän esiintyy mm. Frankfurtin radion sinfoniaorkesterin, Orchestre de Paris’n, Leipzigin Gewandhaus-orkesterin sekä Stavangerin sinfoniaorkesterin solistina. Tamestitin soitin on Habisreutinger-säätiöltä lainattu vuoden 1672 Stradivarius, ensimmäinen Stradivarin rakentama alttoviulu.

Suomalainen musiikkisovellus voittoon UX Awards -kilpailussa Piilaaksossa

MusiClock - Applikaatio
Perttu Pölösen ideoima ja Taiste Oy:n toteuttama MusiClock kilpaili palkintogaalassa Googlen ja Amazonin tuotteiden rinnalla.

Kotimainen MusiClock-älypuhelinsovellus on voittanut Kalifornian Palo Altossa 9.11.2017 järjestetyssä UX Awards -kilpailussa Best Interactive Learning App -pronssipalkinnon. 22-vuotiaan Perttu Pölösen ideoiman ja turkulais-helsinkiläisen Taiste Oy:n toteuttaman sovelluksen kilpakumppaneina olivat muun muassa Googlen Daydream Elements ja Amazonin Echo Show.

MusiClock on mullistava, iOS-laitteille suunniteltu mobiilisovellus, joka opettaa käyttäjälleen sävelteoriaa helpolla ja havainnollistavalla tavalla. Pyörittämällä interaktiivista “sävelkelloa” ja soittamalla virtuaalista koskettimistoa käyttäjä tutustuu erilaisiin musiikillisiin skaaloihin ja oppii, miten niitä muodostetaan ja käytetään.

UX Awardsin palkinto oli MusiClockille jo vuoden toinen kansainvälinen tunnustus: keväällä sovellus voitti pääpalkinnon Interaction Awards -kilpailun Expressing-kategoriassa New Yorkissa.

Sovellus perustuu vuoden luovimmaksi suomalaiseksi startup-tapahtuma Slushissa 2014 valitun nuoren Perttu Pölösen ideaan. Pölönen koki, että musiikin teoriaa opetettiin aivan liian hankalasti, ja kehitti konseptin sävelkellosta. Yhdessä veli Pietu Pölösen kanssa perustettu PerTunes-yritys halusi viedä idean mobiiliin.

Sovelluksen toteutti digitaalisia palveluja suunnitteleva ja toteuttava Taiste. Lopputulos on ollut menestys niin käyttäjien kuin kansainvälisten musiikkijulkaisujenkin huomiossa mitattuna.

Palkinnon myöntänyt UX Awards on vuodesta 2011 järjestetty kansainvälinen gaala, joka palkitsee vuoden parhaat ja innovatiivisimmat digitaaliset käyttökokemukset. Tuomaristo koostuu alan merkittävistä osaajista pääasiassa Yhdysvalloista.

Musiikkitalon Kuoron toiminnanjohtajaksi Margit Hovi

Musiikkitalon Kuoro on nimittänyt kuoron toiminnanjohtajaksi diplomi-insinööri Margit Hovin. Hän aloittaa tehtävässään 20.11.2017. Margit Hovi on työskennellyt aiemmin mm. työ- ja elinkeinoministeriössä. Kuorokokemusta Margitilla on kokonaisuudessaan 40 vuotta, ja hän on laulanut mm. Dominante-kuorossa. Musiikkitalon Kuorossa Margit laulaa neljättä vuotta. Kuorotoiminnan johtamiskokemus pohjautuu mm. toimintaan v. 2003-2013 Tapiolan kuoron toiminnanjohtajana sekä Musiikkitalon Kuoron hallituksessa, jossa Margit on toiminut jäsenenä ja varapuheenjohtajana 2015-2016.

Musiikkitalon Kuoron intendenttinä toiminut Tiina Rissanen on toiminut tehtävässään kuoron alkuhetkistä lähtien ja vaikuttanut omalla asiantuntevalla otteellaan kuoron kehittymiseen nykyiseen vahvaan ja arvostettuun asemaan. Tiina Rissanen jättäytyi tehtävästä ja keskittyy nyt päätoimeensa Espoon Urkuyö ja Aaria -festivaalin toiminnanjohtajana. Tiina jatkaa kuitenkin laulajana Musiikkitalon Kuoron riveissä. ”Arvostamme suunnattomasti Tiinan henkilökohtaista työpanosta, joka yhdessä kuoron perustajan ja ensimmäisen taiteellisen johtajan Sibelius-Akatemian lehtorin, säveltäjä Tapani Länsiön kanssa synnytti tämän merkittävän kuoron ja kumppanuudet Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Musiikkitalon kanssa. Kiitos Tiinan, kuoron toiminnallinen perusta ja yhteishenki ovat erinomaisessa kunnossa Margitin ottaessa tehtävän vastaan – tavoitteemme ovat edelleen korkealle taiteellisen johdon ja uuden toiminnanjohtajan kanssa hyvässä yhteistyössä”, toteaa kuoron puheenjohtaja Pekka Pokela.

Musiikkitalon Kuoron seuraavat konsertit:

20. ja 21.12.2017 klo 19 Musiikkitalon Konserttisali
Beethoven: Sinfonia nro 9

10.1.2018 klo 19 Musiikkitalon Konserttisali
Beethoven: Fidelio

Kylmän maan kuningatar – radio-ooppera kahdessa näytöksessä

Riikka Talvitien ja Tommi Kinnusen Kylmän maan kuningatar on ainutlaatuinen, radiota varten tehty ooppera ja lajissaan ensimmäinen Suomessa lähes 70 vuoteen. Aiemmat varta vasten radioon toteutetut oopperat ovat Ahti Sonnisen Merenkuninkaan tytär vuonna 1949 ja Tauno Pylkkäsen Sudenmorsian, joka oli voittoisa Prix Italia -kilpailussa vuonna 1950.

Kylmän maan kuningatar etenee episodimaisesti pyörteen lailla pysähtymättä yhteen aikaan tai paikkaan. Kymmenet kansallishymnit, kalevalaiset myytit, erilaiset normit ja yritykset vapautua niistä sekoittuvat tarinaksi, jossa jokainen yrittää saada oman äänensä kuuluviin.

Teos on Ylen Suomi 100 -ohjelmistoa, ja sen on toteuttanut Radioteatteri yhteistyössä Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Kylmän maan kuningatar on osa säveltäjä Riikka Talvitien taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Docmus-tohtorikoulussa.

Yle Radio 1 lauantaina 2.12.2017 klo 19.03
Teos on kuunneltavissa Yle Areenassa 30 vrk radiolähetyksen jälkeen.

Sävellys: Riikka Talvitie
Libretto: Tommi Kinnunen ja Riikka Talvitie
Dramaturgi: Juha-Pekka Hotinen
Ohjaus: Anni Klein
Äänisuunnittelu: Heidi Soidinsalo
Kapellimestari: Ruut Kiiski
Ääniteknikko: Pentti Männikkö
RSO:n musiikkituottaja: Laura Heikinheimo
Tuotanto: Pekka Savolainen, Yle Radioteatteri
Solistit:
Meeri Pulakka – Tyttö
Päivi Nisula – Emäntä
Teppo Lampela – Miniä
Petri Bäckström – Poika
Tuukka Haapaniemi – Vanha mies
Jussi Lehtipuu – Takoja
Aino Venna – Neito

Muusikot:
Sampo Lassila
Harri Kuusijärvi
Aleksi Trygg
Radion sinfoniaorkesteri