Amfion pro musica classica

Monthly Archives: syyskuu 2007

You are browsing the site archives by month.

Pääjohtajaehdokas yllätti oopperan henkilöstön

Suomen Kansallisoopperan johtajaehdokkaan tausta ei ainakaan heti ehdokkaan julkistamisen jälkeen ole vakuuttanut oopperan henkilöstöä. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan henkilöstö ihmettelee sitä, että uudeksi pääjohtajaksi esitetyllä Yleisradion television ohjelmistopäälliköllä Päivi Kärkkäisellä ei ole vankkaa taloudellista taustaa.

Lasten ja nuorten Uuno Klamin sävellyskilpailu ratkennut

Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailu on ratkennut. 10-15-vuotiaiden sarjan voitti Johannes Piirto Espoosta sävellyksellään Lumière. 16 – 19-vuotiaiden ikäsarjan ensimmäisen sijan sai Juhani Vesikkala Helsingistä. Vesikkalan voittoisan sävellyksen nimi on Me-Di-Tres.

Oopperan uudeksi pääjohtajaksi esitetään Päivi Kärkkäistä

Kansallisoopperan säätiön hallitus ehdottaa oopperan uudeksi pääjohtajaksi Päivi Kärkkäistä. Hän on Yleisradion asia- ja kulttuuriohjelmien ohjelmistopäällikkö. Oopperan hallitus päättää pääjohtajavalinnasta kuultuaan ensin oopperan henkilöstöryhmiä.

Barenboimille taiteiden Nobel kaksinkertaisena

Kapellimestari, pianisti Daniel Barenboim saa tänä vuonna taiteiden Nobeliksi nimitetyn Praemium Imperial-palkinnon. Lisäksi Barenboimin yhdessä edesmenneen professori Edward Saidin kanssa perustama West-Eastern Divan-orkesteri palkitaan Praemium Imperialiin kuuluvalla Grant for Young Artists -palkinnolla.

Japanin keisariperheen 1989 perustama palkinto on suunnattu kansainvälisesti vaikuttaville taiteilijoille.

Lukiolaiset kajauttivat Finlandia-hymnin Sibeliuksen kunniaksi

Eduskuntatalon portailla kajahti komeasti Jean Sibeliuksen Finlandia, kun reilut kolme sataa Sibelius-lukion oppilasta halusi kunnioittaa säveltäjämestarin muistoa Marjukka Riihimäen johdolla. Monet laulua seuranneet ihmiset ja kansanedustajat yhtyivät lauluun.