Category Archives: Kirjoittajat

Harjoittelimme reilun viikon verran orkesterin pääresidenssissä Luxemburgin Echternachissa ennen kuin lähdimme ensimmäiselle EUBO:n kauden 2009 konserttikiertueelle elokuun alussa. Keskityimme lähinnä ensimmäiseen konserttiohjelmaan taiteellisen johtajamme Lars Ulrik Mortensenin (LUM) johdolla ruotsalaisen sopraano Maria Keohanen kanssa, mutta parina harjoituspäivänä valmistauduimme jo myös lokakuun konsertteihin, koska silloin harjoitusaikaa on huomattavasti vähemmän. Myös viulistit Chiara Banchini ja Margaret Faultless avustajineen kävivät harjoituttamassa orkesteria elokuun lopussa Edinburghissa tapahtunutta EUBO 2007, -08 ja -09 –kokoonpanot yhdistävää spektaakkelia varten.

Harjoittelimme joka päivä sekä aamupäivällä että iltapäivällä, joten päivät menivät lähinnä soiton merkeissä – kuten oli tarkoituskin. Iltaisin tuhlasimme päivärahojamme Echternachin uneliaaksi pikkukaupungiksi yllättävän monissa ravintoloissa ja ehdimme perustaa myös EUBOFC:n eli European Union Baroque Orchestra Football Clubin. Hotellimme edusti vanhan Euroopan tunnelmaa mitä parhaiten: kokolattiamatot, lankapuhelimet, tuhkakupit ja tummat värit loivat hiukan nuhjuisen, mutta kotoisan ilmapiirin ja toimivat hauskana kontrastina Trifolionin harjoitustilojemme uutuuttaan kiiltävälle marmorille ja vaalealle puulle.

Ensimmäisen kiertueemme kokoonpano on 9 viulua, 3 alttoviulua, 2 selloa, kontrabasso, 2 oboeta ja fagotti sekä johtaja ja minä cembalossa. Kosketinsoittajien työnjako on pääpiirteissään se, että minä soitan useimmissa numeroissa, LUM johtaa ja soittaa mukana sen minkä kerkeää. Toistaiseksi kaikissa konserttiohjelmissa on myös varattu virtuoosinen soolonumero maestrolle, ettei cembalosektion todellinen keskinäinen hierarkia pääse unohtumaan. LUMin säkenöivä persoona ja piikikäs huumori pitivät tunnelman korkealla läpi harjoitusten. Hänellä on erittäin varma ja karismaattinen ote soittajiin, eikä hänen johdollaan soittaessa ole juuri motivaatio-ongelmia. Koko ajan täytyy olla hyvin hereillä, koska hän ei useinkaan soita tai johda mitään kahta kertaa samalla tavalla, mutta hänen mahtava luova energiansa ja kekseliäisyytensä onneksi on tarttuvaa sorttia. Ensimmäisissä harjoituksissa julkilausuttu periaate ”Sometimes with taste, sometimes without.” pätee soiton lisäksi myös kielenkäyttöön: maestro Mortensen on myös välillä melko paha suustaan. Vaatimustaso soiton laadulle on luonnollisesti korkea, mutta tunnelma pysyy kuitenkin oikealla tavalla sallivana ja kontrolli jää melko paljon omavalvonnan tasolle. Orkesterimme on jatkuvasti hyvin hereillä ja reagoi varmasti sekä maestrolta että kollegoilta tuleviin impulsseihin. On mahtavaa soittaa ryhmässä, jossa soittajilla on katkeamaton kontakti keskenään ja korvat auki!

Muutaman päivän ajan puuhastelujamme seurasi ja kuvasi saksalainen kuvausryhmä, joka teki dokumenttielokuvaa Ansbachin Bach-viikkojen 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Ensimmäisillä festivaaleilla esitettiin J.S.Bachin hääkantaatti ”Weichet nur, betrübte Schatten”, joka kuului myös EUBO:n ohjelmistoon tällä kiertueella. Kuvausryhmä seurasi solistiamme Maria Keohanea saksalaisella täsmällisyydellä ja kuvasi esimerkiksi hänen saapumisensa Luxemburgin lentokentälle. Ohjaaja oli ilmeisesti hieman järkyttynyt, kun EUBO:n puolesta häntä kentältä hakemaan saapuneella general director Paul Jamesilla ei ollutkaan tervetuliaiskukkia (eikä edes punaista mattoa) diivalle. Maria on onneksi reipas ruotsalainen maalaistyttö, joka ei kummempia seremonioita kaipaa, joten skandaalilta vältyttiin.

Dokumenttia varten myös haastateltiin taiteellista johtajaa, solistia sekä muutamia orkesterin jäseniä, minut mukaanlukien. Itse jouduin hankalaan tilanteeseen, kun haastattelija selvästi kaipasi tietynlaisia vastauksia, joita en todellakaan voinut antaa. Hänen mielestään nykypäivän nuori luonnollisesti haluaa tehdä Bachista omannäköisensä sovituksen ja version, kuten esimerkiksi hänen mukaansa myös aikamme nuorison suosima ja sen näkemysten mukaista tulkintakulttuuria edistävä Swingle Singers menneinä vuosikymmeninä. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt, kun yritin pitkällisesti ja kärsivällisesti monin esimerkein höystettynä selittää, että periodiliikkeen (johon jopa me nuoret barokkimuusikot tunnemme kuuluvamme) tarkoitus on jokseenkin päinvastainen.

Echternachin-aikamme päätteeksi soitimme konsertin paikallisessa upeassa Pyhän Pietarin ja Paavalin basilikassa, jonka akustiikka oli suorastaan naurettavan hyvä erityisesti laulajalle. Harjoitussalin kuivuuden jälkeen oli suuri elämys soittaa tilassa, joka todella soi ja antaa takaisin. Onnistuneen ”ensi-illan” ja sen kunniaksi järjestettyjen pienten juhlien jälkeen oli lähes siedettävää herätä ja lähteä aamuviideltä bussilla kohti Kölnin lentokenttää, josta lensimme Zagrebiin. Lopulta alkuillasta saavuimme seuraavaan konserttipaikkaamme Sloveniaan.

Olin kesäkuussa Tukholman vanhan musiikin festivaaleilla soittamassa ja kuuntelemassa. ”Sveriges kanske mest kvalificerade musikfestival”, mainostetaan verkkosivuilla Aftonbladetissa kirjoitetun jossakin festivaalia koskeneessa arvostelussa. Viime vuosien esiintyjälistalla ovat edustettuina monet kaikkein tunnetuimmista ja arvostetuimmista vanhan musiikin nimistä ja kokoonpanoista (kuten The Harp Consort, L’Arpeggiata, Jordi Savall ja Tallis Scholars sekä myös Helsingin barokkiorkesteri). Tämän vuoden yleiseltä julkisuusarvoltaan suurin vetonaula oli brittiläisen nokkahuilistin Piers Adamsin johtama Red Priest. Tämä Antonio Vivaldin lempinimestä nimensä ottanut kokoonpano on tullut tunnetuksi rajuista ja erikoislaatuisista show-elementeistä ja ”kovasta meiningistä”, jota on yhtyeen kotisivujen mukaan verrattu Rolling Stonesiin ja Cirque de Soleiliin. Tämän vuoden teema Red Priestillä ole ”Pirates of the Baroque”, lähtien suoraan pilailupuodin hyllystä haetuista kiusallisista merirosvoasuista.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että täysillä pitää soittaa, kun lavalla ollaan ja samantekeviä esityksiä ei maailma tarvitse. Tällä kertaa kuitenkin jokin meni vikaan, esitys ei vakuuttanut eikä tuntunut rehelliseltä, vaan tuotteistetulta ja liian tarkkaa koreografiaa orjallisesti noudattavalta. Yllättävä kontrasti laskelmoinnin tunteelle oli se, että Red Priest soitti koko konsertin ulkoa, joka on kamarimusiikkikonsertissa lähes ainutlaatuista (ja vanhaa musiikkia ei juuri koskaan muutenkaan ole tapana soittaa ulkoa). Voimakas ilmaisutarve ja valtava lataus, joka konsertissa oli oli toki varsin vaikuttavaa, mutta miten nämä hienot ja elintärkeät asiat voisi saada tarjoiltua uskottavammassa ja ehkä jopa hienostuneemmassa paketissa. Vai onko vastuu kuitenkin kuulijalla, vastuu siitä, ettei yritä saada konsertista sitä, mitä ennakolta on odottanut vaan ottaa jokaisen esityksen itsenään ja arvostaa kaikkia konsertteja vaatimatta niitä seuraamaan omia makutottumuksiaan.

Yhtyeemme Gli Affetti Freschi (Meelis Orgse, barokkiviulu; Antto Vanhala, barokkiviulu ja -alttoviulu; Matias Häkkinen, cembalo ja urut) esiintyi myös kyseisillä festivaaleilla. Soitimme Storkyrkosalenissa konsertillisen varhaista italialaista barokkimusiikkia otsikolla ”The Next Generation”. Konserttiamme varten pääsimme harjoittelemaan naapurin Finska kyrkaniin pari tuntia ennen sen alkua, mutta kun saavuimme paikalle, emme päässeetkään kirkkosaliin, kuten olimme luulleet, vaan yläkerran pikkuiseen seurakuntasaliin, jossa meitä odotti cembalon ja urkujen sijaan syntetisaattori, josta oli sentään ystävällisesti etsitty cembalosoundi valmiiksi… Harjoittelimme sillä sitten minkä pystyimme ja lähdimme kohti konserttipaikkaa, jonne pääsimme sisään peräti viisi minuuttia ennen keikan alkua johtuen edellisen konsertin venähtämisestä. Yleisö seisoi kapealla kujalla sateessa odottamassa ja pujottelimme viivästystä pahoitellen laittamaan vehkeitä valmiiksi. Kun konsertti vihdoin alkoi, kaikki meni siitä lähtien oikein hyvin. Täysi salillinen yleisöä vaikutti olleen tyytyväinen kuulemaansa ja meillä itsellämmekin oli loistavan hauskaa lavalla.

Euroopan unionin barokkiorkesteri (EUBO, ent. EBO) on EU:n yhdessä eri sponsoritahojen kanssa ylläpitämä elin, jonka tehtävänä on viedä barokkimusiikkia mahdollisimman tasapuolisesti kaikkiin Euroopan unionin kolkkiin. Asiantuntijaraati valitsee keväisin pidettävissä koesoitoissa suunnilleen sadasta hakijasta parikymmentä jäsentä soittamaan kyseisen vuoden kiertueilla. Tänä vuonna valinta osui kolmen suomalaissoittajan kohdalle, allekirjoittaneen lisäksi barokkiviulisti Irma Niskanen ja barokkisellisti Louna Hosia kutsuttiin EUBO:n jäseniksi kaudelle 2009. Suomalaisedustus on tänä vuonna vahva, me kolme muodostamme peräti suurimman kansallisen ryhmän jaetusti espanjalaisten ja italialaisten kanssa (riippuen hiukan laskutavasta ja meneillään olevasta kiertueesta, mutta kuitenkin)! Suomalaissoittajat ovat olleet kautta orkesterin historian maamme suhteelliseen väestömäärään nähden hyvin edustettuina, eikä tämä vuosi siis ole poikkeus.

Koesoitot järjestettiin huhtikuussa Luxemburgin Echternachissa, jossa sijaitseva Centre Culturel Trifolion on myös EUBO:n ”kotipesä”, jossa harjoitellaan ja useimmiten esitetään uudet konserttiohjelmat ensimmäisenä. Paikan päälle kutsutaan hakemusten perusteella suunnilleen sata hakijaa Euroopan unionin jäsenmaista ja heistä valitaan kunkin kauden ohjelmien vaatimusten mukainen orkesteri, joka kiertää lähinnä Eurooppaa suunnilleen heinäkuun ja joulukuun välisen ajan keskimäärin neljän eri konserttiohjelman kanssa.

Hiukan poiketen tavanomaisista orkesterikoesoitoista EUBO:n pruuvit kestävät kolmisen vuorokautta, joiden aikana vain soitetaan, syödään tai nukutaan. Koesoiton ydin on koko ajan pyörivä orkesteri, jota johtavat taiteellinen johtaja Lars Ulrik Mortensenin lisäksi myös muut valintaraadin jäsenet, eli niinsanotut tutorit (mm. Helsingin barokkiorkesterin päävierailija Riccardo Minasi, Trossingenin korkeakoulun viuluprofessori Anton Steck sekä cembalisti Matthew Halls). Sen lisäksi kaikki hakijat pääsevät osallistumaan myös monenlaisille kamarimusiikki- ja soolotunneille, joilla eri tutorit pääsevät näkemään mahdollisimman monipuolisen kuvan kunkin soittajan taidoista ja valmiuksista.

Myönnän auliisti, että kolmepäiväinen päivittäin aamusta myöhään iltaan kestävä koesoitto oli suunniteltu niin taitavasti olemaan mahdollisimman stressaava ja monipuolinen, että suunnilleen kaaduin sänkyyn heti kun soitto loppui. Ehkä kyseessä oli myös jonkinlainen rasitustesti kiertue-elämää varten. Olen vahvasti sitä mieltä, että varsinkin kun kyseessä on kausittain vaihtuva orkesteri, jonka jäsenten pitää pystyä toimimaan yhdessä saumattomasti alusta asti, perinteinen Mozartin konsertto ja orkesteripaikat yksin sermin takaa -koesoitto ei olisi toimiva vaihtoehto. Koesoittojen tulokset julkistettiin vapun tienoilla ja ensimmäinen harjoitusperiodi alkoi vasta heinäkuussa, joten palautumiselle jäi onneksi runsaasti aikaa!