Amfion pro musica classica

Kapellimestari Ulf Söderblom on kuollut

Kuva: Kari Hakli

Kuva: Kari Hakli

Ulf Söderblom oli suomalaisen oopperan merkittävä edistäjä.

Kapellimestari Ulf Söderblomin pitkä ja rikas elämä päättyi rauhallisesti viime yönä. Hän oli syntynyt 5.2.1930, joten hän olisi täyttänyt huomenna 86 vuotta. Ulf Söderblomia pidetään eniten suomalaisen oopperan kehitykseen vaikuttaneena kapellimestarina. Hän toimi pitkään Suomen kansallisoopperan ylikapellimestarina ja johti urallaan useita kantaesityksiä.

Ulf Söderblom opiskeli Turussa humanistisia aineita ja musiikkia sekä orkesterinjohtoa Wienissä 1953 – 1956. Johdettuaan Turussa Taikahuilun esityksen hän sai kutsun Suomen kansallisoopperaan kapellimestariksi ja pianistiksi. Ensimmäinen tehtävä oli enteellisesti suomalainen ooppera, Madetojan Pohjalaisia.

Ulf Söderblomin ura Kansallisoopperassa kesti 44 vuotta ja sinä aikana hän johti lähes 2 000 ooppera- ja balettiesitystä. Ylikapellimestarina Söderblom oli vuodesta 1973 vuoteen 1993, pitempään kuin kukaan muu. Kapellimestarin työn ohella Ulf Söderblom toimi suunnittelupäällikkönä sekä kahteen otteeseen väliaikaisesti Kansallisoopperan johtajana.

Savonlinnan Oopperajuhlilla Ulf Söderblom oli mukana perustamisesta lähtien. Hän johti 1967 juhlien ensimmäiset esitykset ja vaikutti taiteellisen toimikunnan puheenjohtajana. Ulf Söderblom toimi myös Lahden kaupunginorkesterin kapellimestarina 1985–1988 ja aloitti orkesterin suuren nousun. Lisäksi hän johti useita kuoroja.

Yhden uransa merkittävimpiä ajanjaksoja Ulf Söderblom sai kokea 1975. Hän johti heinäkuussa Aulis Sallisen Ratsumiehen kantaesityksen Savonlinnassa ja syyskuussa Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten kantaesityksen Kansallisoopperassa ja aloitti näin suomalaisten oopperasävellysten suuren nousun.

”Se oli mahtavaa aikaa”, Ulf Söderblom muisteli myöhemmin. ”Mutta vasta jälkeenpäin huomaa, että siitä on tullut historiaa. Silloin en edes ihan huomannut mitä oli tapahtunut niin lyhyen ajan sisällä.”

Erityisen läheinen kotimainen ooppera Ulf Söderblomille oli Aarre Merikannon Juha, jonka ensimmäisen esityksen Kansallisoopperassa hän johti 1967. Hän johti myösJuhan levytyksen, joka oli ensimmäinen suomalaisen oopperan kokonaislevytys. Suomalaisten oopperoiden levytyksiä Ulf Söderblom johti 12. Ohjelmisto ulottui Fredrik Paciuksesta Paavo Heiniseen ja Erik Bergmaniin.

”Minä olen nähnyt pitkällä matkallani sen, miten yhteiskunta muuttuu ja sen myötä yhteiskunnan juurista nouseva oopperamaailma”, Ulf Söderblom kertoi päätettyään uransa.

”On ollut hienoa olla mukana projektissa nimeltä suomalaisen oopperan kehitys 1900-luvun toisella puoliskolla. Minulla on ollut onni päästä orkesterimonttuun ja tuon taidemuodon kimppuun juuri sen kiintoisimmalla hetkellä. Olen saanut kokea enemmän kuin monella muulla on koskaan ollut mahdollisuus kokea.”

Viimeisen esityksensä Kansallisoopperassa Ulf Söderblom johti 27.3.2001. Ooppera oli Viimeiset kiusaukset. Se päättyy Paavon repliikkiin, jolla Ulf Söderblom tuli jättäneeksi hyvästit Kansallisoopperalle: ”Voitin, voitin toki.” Sen jälkeen seuraa pitkä ja kirkas E-duurisointu.

Vastaa

Post Navigation