Amfion pro musica classica

Category Archives: Tiedotteet

Johannes Piirto soittaa Uuno Klamin pianokonserton RSO:n solistina

Johannes Piirto. Kuva © Kaapo Kamu

Johannes Piirto. Kuva © Kaapo Kamu

Radion sinfoniaorkesteri jatkaa maamme säveltaiteen varhaisten modernistien esittelyä 10.3. Musiikkitalossa. Dima Slobodenioukin johtamassa konsertissa on ohjelmassa Väinö Raition sävelrunoelma Kuutamo Jupiterissa ja Uuno Klamin pianokonsertto nro 1, Yö Montmartrella, jonka solistina soittaa Johannes Piirto. Lisäksi kuullaan Ravelin Narrin aamulaulu ja Skrjabinin Prometheus, jossa esiintyy myös Jani Sivénin valmentama Musiikkitalon Kuoro. Ennen konserttia klo 18 säveltäjä Lotta Wennäkoski ja Dima Slobodeniouk keskustelevat toimittaja Heikki Valstan kanssa Raition ja Klamin musiikista. Konsertti lähetetään suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä ja verkossa yle.fi/rso.

Uuno Klami kohtasi Pariisissa energiaa kuhisseen miljoonakaupungin, joka eli 1920-luvun kiihkeää jazz-aikaa ja tarjosi erilaisia esteettisiä impulsseja aina Stravinskyn ja Prokofjevin venäläisestä modernismista Ravelin häikäisevään orkesterirunouteen. Näistä vaikutteista syntyi Klamin ensimmäinen pianokonsertto, jonka pariisilaista ajanhenkeä kuvaamaan kollega Ernest Pingoud ehdotti lisänimeä Une nuit à Montmartre (Yö Montmartrella).

Teos sai hyvän vastaanoton yleisössä. Muusikot puolestaan protestoivat niin voimakkaasti siinä käytettyä saksofonia sekä konserton jazz-vaikutteita, että halusivat kieltäytyä esittämästä teosta. Konsertto onneksi esitettiin ja siitä tuli yksi aikakautensa tunnelmien ikonisista ilmentymistä Suomen musiikissa.

Dima Slobodeniouk on urallaan yhdistänyt tulkinnoissaan aineksia niin venäläisistä juuristaan kuin nykyisen kotimaansa Suomen musiikkikulttuurista. Hän aloitti Sinfonia Lahden ylikapellimestarina ja Sibelius-festivaalin taiteellisena johtajana syksyllä 2016 ja työskentelee myös Galician sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. 2016–2017 Slobodeniouk vierailee johtamassa mm. Lontoon filharmonikkoja, Ranskan kansallisorkesteria ja Ranskan radion sinfoniaorkesteria sekä Stuttgartin radion sinfoniaorkesteria.

Johannes Piirto on yksi Suomen monipuolisimmista ja kiinnostavimmista pianisteista, jolle improvisaatio ja sävellys ovat aina olleet olennainen osa muusikkoutta. Piirto on esiintynyt mm. Tampere Filharmonian, Sinfonia Lahden, Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin sekä Pärnun kaupunginorkesterin solistinna. Hänet on palkittu mm. Dorothy MacKenzie Artist Recognition Scholarship Awards -pianokilpailussa New Yorkissa 2008 sekä Kansainvälisessä Maj Lind -pianokilpailussa Helsingissä 2012.

10.3. klo 19
Perjantaisarja 10

Dima Slobodeniouk, kapellimestari
Johannes Piirto, piano
Musiikkitalon Kuoro, valm. Jani Sivén
Maurice Ravel: Alborada del gracioso
Uuno Klami: Pianokonsertto nro 1 ”Une nuit à Montmartre”
Väinö Raitio: Kuutamo Jupiterissa
Aleksandr Skrjabin: Prometheus
Ennen konserttia klo 18 päälämpiö: Väinö Raitio ja Uuno Klami – suomalaisen modernismin pioneerit. Toimittaja Heikki Valstan haastateltavana säveltäjä Lotta Wennäkoski ja kapellimestari Dima Slobodeniouk.

 

Kotimaisen oopperan merkkiteos Melartinin Aino Kansallisoopperan keväässä

Ainon nimiroolissa laulaa sopraano Helena Juntunen. Kuva © Heikki Tuuli

Ainon nimiroolissa laulaa sopraano Helena Juntunen. Kuva © Heikki Tuuli

Kansallisoopperassa kuullaan toukokuussa kotimainen teosharvinaisuus, Erkki Melartinin Aino-ooppera konserttiversiona. Keväällä näyttämölle palaa suosittu Tango! nimekkäinä solisteinaan mm. Waltteri Torikka ja Arja Koriseva. Iiro Rantalan konsertissa vierailevat Johanna Rusanen ja Jope Ruonansuu.

Kotimaisen oopperan ensimmäiseksi mestariteokseksi kutsuttu Aino jäi säveltäjänsä Erkki Melartinin ainoaksi oopperaksi. Vuonna 1909 valmistunut Aino käsittelee tuttua kalevalaista tragediaa wagnerilaisin sävyin. 26. toukokuuta esitettävä konsertti kuullaan myös radiossa, kun YLE Radio 1 taltioi esityksen.

Ainon nimiroolissa laulaa sopraano Helena Juntunen ja muissa rooleissa Juha Kotilainen, Jyrki Anttila, Anna-Kristiina Kaappola ja Jeni Packalen. Konsertin johtaa nuori lupaus Klaus Mäkelä, joka tekee samalla debyyttinsä Kansallisoopperassa. Mäkelä nimitettiin aiemmin myös Esa-Pekka Salosen assistentiksi Richard Wagnerin Ring-sarjaan vuosina 2019–2021.

Kevään muu konserttitarjonta tuo niin ikään tunnettuja nimiä Kansallisoopperaan. Kotimaisia ja argentiinalaisia tangoja sisältävän konsertin Tango! – Buenos Airesista Seinäjoelle solisteja ovat Waltteri Torikka, Arja Koriseva, Angelika Klas, Johanna Rusanen, Mika Pohjonen sekä Jyrki Anttila. Jorma Uotisen isännöimässä illassa Oopperan orkesteria johtaa Nick Davies. Tanssillisen konsertin koreografiasta vastaavat kilpatanssijat Jussi Väänänen ja Katja Koukkula ja heidän lisäkseen näyttämöllä nähdään Suomen tunnetuimpia kilpatanssijoita. Neljän toukokuisen konsertin liput on suurimmalta osalta jo myyty, mutta yksittäisiä paikkoja on vielä jäljellä.

Myös Iiro Rantala jatkaa konserttisarjaansa Iiro of the Opera. Yllättäviä taiteilijakohtaamisia tarjoavassa ja genrerajoja rikkovassa konsertissa  Oopperan näyttämöllä vierailevat kovassa nosteessa oleva Johanna Rusanen sekä kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Konsertti kuullaan sunnuntaina 12. maaliskuuta.

Kaikki kevään konsertit kuuluvat Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoon.

MIKAEL HELASVUON JA MARKKU MÄKISEN RESITAALI OLAUS PETRIN KIRKOSSA SUNNUNTAINA 5.3.

 hela mäki 984e75730d6c8ca1679a71cad1c45bb6
Solistiyhdistyksen vuoden 2017 ensimmäisenä konserttina kuullaan Mikael Helasvuon, huilu, ja Markku Mäkisen, urut, resitaali Olaus Petrin kirkossa sunnuntaina 5.3.2017 klo 19. Yhteistyössä Helsingin Urkupäivien kanssa järjestettävän konsertin ohjelma liikkuu sulavasti 1700-luvulta tähän päivään tarjoten sävellyselämyksiä eri puolilta Eurooppaa.

Mikael Helasvuo on pitkäaikainen Sibelius-Akatemian puhallinmusiikin professori ja lukeutuu Suomen arvostetuimpien huilistien joukkoon. Hän on instrumenttinsa laaja-alainen osaaja, jonka ohjelmisto koostuu sekä periodisoittimin esitettävästä vanhasta musiikista että uusimmista kantaesitysteoksista. Helasvuo toimi Solistiyhdistyksen puheenjohtajana vuosina 1997—2004.

Markku Mäkinen on arvostettu ja palkittu urkuri ja cembalisti, joka tunnetaan erityisesti vanhan musiikin tulkitsijana. Hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa ja esiintyy säännöllisesti mm. Baccano- ja Accademia Barocca Willem Hermans -yhtyeiden kanssa. Mäkinen opettaa urkujensoittoa Sibelius-Akatemiassa ja toimii Helsingin katolisen Pyhän Marian kirkon urkurina.

DUO HELASVUO & MÄKINEN

Su 5.3. klo 19:00

Olaus Petrin kirkko (Minervankatu 6, Helsinki)
Mikael Helasvuo, huilu
Markku Mäkinen, urut
Miklos Maros – James Oswald – Sigfrid Karg-Elert – Frank Martin – Jouni Kaipainen – Charles-Marie Widor
Vapaa pääsy

Konsertti järjestetään yhteistyössä Helsingin Urkupäivien kanssa

Lappeenrannan laulukilpailun voittaja Sellosalissa

Kristian Lindroos

Kristian Lindroos

Karismaattinen Lappeenrannan laulukilpailun 2016 voittaja Kristian Lindroos (s. 1990) konsertoi 12. maaliskuuta Sellosalissa. Pianistina häntä säestää kokenut ja maailman suuret lavat valloittanut Marita Viitasalo. Ohjelmistossa kuullaan mm. Sibeliuksen, Schubertin, Ravelin ja Oskar Merikannon lauluja.

Kristian Lindroos maineikkaasta tulee laulajasuvusta: hänen isänsä on basso Petri Lindroos ja isoisänsä tenori Peter Lindroos.

Lindroos debytoi syksyllä 2015 Firenzen oopperatalossa Giovane Henrikin roolissa Marco Tutinon oopperassa Le Braci. Samana vuonna Lindroos lauloi Belcoren roolin Donizettin oopperassa Lemmenjuoma Milanon Teatro Nuovossa, sekä Mercurion roolin Monteverdin oopperassa Poppean kruunaus Festival della valle d’Itria -oopperafestivaaleilla Martina Francassa.

Lindroos on esiintynyt lukuisissa konserteissa Suomessa. Näistä mainittakoon Händelin Messias-oratorion bassosolisti Lahdessa kapellimestari Esa Heikkilän johdolla sinfonia Lahden säestämänä maaliskuussa 2016, Lars Karlssonin laulusarjan baritonille ja kamariorkesterille Pär Lagerkvistin teksteihin kantaesitys Sibelius-akatemian konserttisalissa lokakuussa 2013, konsertti Helsingin kaupunginorkesterin solistina Helsingin musiikkitalossa tammikuussa 2014 sekä Hyvänmielenpäivän konsertti Helsingin jäähallissa toukokuussa 2014. Sibelius-Akatemian oopperaproduktioissa hän on laulanut Schaunardin Puccinin oopperassa La Bohème sekä Falken Johann Straussin operetissa Lepakko. Lindroos on myös laulanut Savonlinnan oopperajuhlakuorossa vuosina 2011 ja 2012.

Kristian Lindroos on myös saanut erikoispalkinnon Toti dal Monte -laulukilpailussa Trevisossa, Italiassa kesäkuussa 2015.

http://sellosali.fi/fi-FI/Lappeenrannan_voittajan_tunnetta_ja_kari(106410)

MAAILMAN KANTAESITYS LOGOMOSSA: Moderni tulkinta myyttisestä Kalevalasta

Kuva © Seilo Ristimäki

Kuva © Seilo Ristimäki

Die Kalewainen in Pochjola -oopperan esittäminen kirjoittaa Suomen oopperahistorian uudestaan. 127 vuotta sitten Turussa työskennelleen saksalaisen kapellimestari Karl Müller-Berghausin haaveena oli luoda pohjaa suomalaiselle oopperataiteelle säveltämällä suuren mittaluokan sankariooppera, joka perustuisi kansalliseepos Kalevalaan. Die Kalewainen in Pochjola on suurisuuntaisin 1800-luvulla Suomessa sävelletty teos, eikä sitä kyetty aikanaan esittämään. Libreton oopperaan on tehnyt saksalainen F.W.O. Spengler.

Suurooppera herää henkiin Suomi100-juhlavuonna

Die Kalewainen in Pochjola, suomeksi käännettynä Kalevan väki Pohjolassa, perustuu Kalevalaan. Teoksen kantaesittäminen on kunnianosoitus 100-vuotialle Suomelle.

Ooppera alkaa kalevaisten saapumisella Pohjolaan, jonne heidät on houkutellut huhu Pohjolan hallitsijan Louhen tyttären Ismon kauneudesta – Kalevalasta tuttu Aino on saksalaisten säveltäjän ja libretistin käsittelyssä muuntunut Ismoksi. Ismoa tavoittelee ensin Ahti Lemminkäinen, jolle raivostunut Louhi asettaa mahdottomia tehtäviä. Louhen järjestämässä väijytyksessä Ahti menettää henkensä. Seuraavaksi Louhi lupaa tyttärensä laulajavanhus Väinämöiselle, mikäli hän takoo Sammon, aarteen, jonka omistaminen takaa haltijalleen kaiken maallisen hyvän. Väinämöinen pyytää Sammon taonnassa apua veljeltään Ilmariselta, joka ottaa tehtävän vastaan. Ilmarinen ja Ismo rakastuvat.

Ilmarinen onnistuu takomaan Sammon ja on onnellinen Ismon kanssa, kunnes Louhi ryöstää häneltä sekä Sammon että Ismon. Ilmarinen lähtee takaa-ajoon ja päätyy kuoleman laaksoon, jossa hän kohtaa Väinämöisen ja Ahdin äidin Luonnottaren, jotka etsivät kuollutta Ahtia. Äidin rukouksilla Ahti herää henkiin. Kaikki liittyvät nyt taisteluun Pohjolaa vastaan. Väinämöisen taikarunojen ansiosta kalevaiset voittavat itselleen Sammon ja Ilmarinen ja Ismo saavat toisensa.

Oopperan rooleissa nähdään tenori Christian Juslin (Ahti Lemminkäinen), sopraano Johanna Rusanen-Kartano (Louchi), baritoni Tommi Hakala (Ilmarinen), sopraano Kaisa Ranta (Ismo), mezzosopraano Anna Danik (Luonnotar), basso Petri Lindroos (Väinämöinen) ja baritoni Petter Andersson (Tietäjä).

Oopperan ohjaa Tiina Puumalainen. Turun filharmonista orkesteria ja Chorus Cathedralis Aboensista johtaa Leif Segerstam. Apulaiskapellimestarina toimii Ruut Kiiski, joka johtaa myös viimeisen näytöksen 11.3.

Myyttisen tarinan moderni tulkinta

Lavastus ja valo- ja pukusuunnittelu luovat puitteet myyttisen tarinan modernille tulkinnalle. Lavastaja Teppo Järvinen luo LOGOMO-saliin liikkuvan taideteoksen ja Pirjo Liiri-Majava on suunnitellut teoksen puvut.

”Tarinan edetessä lavasteet eheytyvät kauppapaikan pirstaleisesta konttimaisemasta runolliseksi kaipauksen poluksi, muuttuvat jättimäiseksi ahjoksi, jossa Sampo taotaan, sitten pakolaisleiriksi ja Pohjolan linnoitukseksi, joka pirstoutuu lopun taistelussa jäälohkareiksi”, Teppo Järvinen kertoo. Die Kalewainen in Pochjola -ooppera on kulttuuripääkaupunkivuoden Eerik XIV -produktion jälkeen toinen yhtä valtava oopperayhteistyötuotanto LOGOMO-salissa.

Oopperan puvustus on sekoitus fantasiaa ja japanilaista muotisuunnittelua yhdistettynä nykyaikaisiin haute couture -pukuihin. Oman visuaalisen ilmeensä siihen tuo Liiri-Majavan ihastus japanilaisen kabuki-teatterin väreihin ja muotoihin. ”Kalevalasta tuttu ikiaikainen maailma kohtaa nykyajan muotokielen aasialaisilla mausteilla. Pukujen voimakkaat värit ja kiiltävät materiaalit luovat dramatiikkaa ylimaallisille henkilöhahmoille. Lavalla välkehtivät kullan, hopean, kuparin ja silkin eri sävyt. Taustakuoron epäsymmetrisesti leikatut puvut sekoittuvat mustavalkoiseen moderniin maisemaan”, Liiri-Majava kuvailee.

Ooppera on Turun musiikkijuhlasäätiön ja Turun filharmonisen orkesterin yhteistuotanto. Yhteistyökumppaneihin kuuluu myös Turun AMK:n Taideakatemia, jonka opiskelijat ovat luoneet oopperalle omat kotisivut osoitteessa www.kalewainen.fi.

Oopperasta tuotetaan streaming-tallenne, joka näkyy Turun kaupungin ja Turun filharmonisen orkesterin sivuilla 4.3. klo 19:00. Lisäksi Yle radioi oopperan kokonaisuudessaan. Oopperan esityskieli on saksa ja se tekstitetään suomeksi ja ruotsiksi. Kesto n. 3 h sisältäen yhden väliajan.

Die Kalewainen in Pochjola -oopperan maailman ensi-ilta on tiistaina 28.2.2017 klo 18 Logomossa. Muut näytökset 2.3. klo 18, 4.3. klo 14, 7.3. klo 18, 9.3. klo 18 ja 11.3. klo 14.


Paneelikeskustelu Sibelius-museossa

Ensi-iltapäivänä 28.2. klo 14:00 järjestetään Sibelius-museossa yleisölle avoin paneelikeskustelu, jossa Die Kalewainen in Pochjola -oopperaan perehtyneet asiantuntijat kertovat oopperasta ja vastaavat yleisön kysymyksiin. Puhujina säveltäjä Kalevi Aho, tutkija Elke Albrecht, Jani Kyllönen, Heikki Laitinen, Liisa Laukkanen, Pentti Paavolainen, Oswald Panagl ja Timo Virtanen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.