Kutsu tuli, juhlapuku ja kunniamerkit, hauskaa – ja illalliset. Laittauduimme parhaisiimme. Finlandia-talon vaatenaulakolla muuan herra – jolla oli vain yksi kunniamerkki – käyttäytyi röyhkeästi. Luuli, että olin etuillut jonossa. Hän vaikutti joltain vuorineuvokselta. Juhla alkoi. Sibeliuksen Oma maa, ylevää. Melartinin viulukonsertto oli peruttu. Sääli, olisin tarkistanut kantaani tästä säveltäjästä joka oli parhaimmillaan miniatyyreissä, sellaisissa kuin Balladi: Kaksi joutsenta, pianolle op. 5 nr. 1, ihastuttava wagneriaanis-symbolistinen helmi. Mutta solisti oli sairastunut ja tilalle hälytetty vuorokaudessa Petteri Iivonen, joka soitti Sibeliuksen konserton. Hämmästyttävä taidon näyte, rytminen tarkkuus ja briljanssi.
Väliajalla tapasimme Pajamot. Saatoin onnitella Akatemian historiikista, arvoteos. Mutta väliajan jälkeen… vuorossa oli viihteellinen tunnin mittainen kooste Akatemian historiasta, jota kehysti gangsterielokuvasta lainattua rekvisiittaa ja vitsailua. Ei naurattanut ollenkaan. Kannatan kyllä cross-overia kun se tapahtuu sille sopivassa yhteydessä, mutta en tällaista tilannetajun puutetta. Jos ihmiset on kutsuttu paikalle arvokkaimman kategorian juhlaan suurella työllä ansaituin kunniamerkein on irvokasta joutua katsomaan amerikkalaistyyppistä viihdettä. Sellaisesta muuan saksalainen sosiologi käytti kuvaavaa nimitystä: symbolinen väkivalta.
Juhla huipentui Sibeliuksen Finlandiaan. Kuorot saapuivat käytäville, saatiin stererofoninen tilaefekti ja Leif Segerstam kääntyi yleisön puoleen: kaikki mukaan. Tervetullut idea, testi sille toimisiko Finlandia kansallishymninä, kuten on viime aikoina ehdotettu. Ei toiminut! Finlandia perustuu aivan liikaa aitosibeliaanisesti ja fennougrisesti yhden ja samaan motiivin liki muuttumattomalle rotaatiolle eli kierrätykselle – minkä tekniikan Sibelius oli ottanut kansanlaulusta James Heposkosken mukaan. Joukkolauluna tämä on hyvin yksitoikkoista. Paciuksen Maamme-laulussa on vaihtelevia rytmejä ja intervalleja, myös hyppyjä eikä vain asteittaista liikettä. Eläköön siis Pacius!