Amfion pro musica classica

Sakari Oramo professoriksi Sibelius-Akatemiaan

Sakari Oramo. Kuva © Benjamin Ealovega

Sakari Oramo. Kuva © Benjamin Ealovega

Kapellimestari Sakari Oramo on kutsuttu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professoriksi viisivuotiskaudelle 1.1.2020–31.12.2024. Hän seuraa tehtävässä professori Atso Almilaa, joka jää eläkkeelle kautensa päättyessä 2019.

Sakari Oramo (s. 1965) on yksi kansainvälisesti kysytyimmistä ja arvostetuimmista kapellimestareista. Hän toimii parhaillaan BBC:n sinfoniaorkesterin ja Tukholman kuninkaallisen filharmonisen orkesterin ylikapellimestarina sekä Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin taiteellisena johtajana ja Kokkolan oopperan kapellimestarina.

Oramo valmistui Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalta 1992 opettajanaan Jorma Panula. Hän on osallistunut myös Ilja Musinin ja Atso Almilan kursseille. Ennen kapellimestariopintojaan Oramo opiskeli viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja Utrechtin konservatoriossa Alankomaissa. Hän on työskennellyt muun muassa konserttimestarina Radion sinfoniaorkesterissa sekä perustajajäsenenä kamariorkesteri Avantissa ja esiintyy edelleen laajasti kamarimuusikkona ja solistina.

Aiemmin Oramo on toiminut Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina ja kapellimestarina sekä Birminghamin sinfoniaorkesterin musiikillisena johtajana. Hän on vieraillut yli 30 orkesterissa ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Opetustyötä hän on tehnyt muun muassa Birminghamin konservatorion, Uuden-Englannin konservatorion ja Tukholman kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun orkesterien kanssa. Hän on toiminut myös nuorten kapellimestareiden mentorina.

Oramo kertoo olevansa erittäin innoissaan saadessaan jatkaa edeltäjiensä Jorma Panulan, Leif Segerstamin ja Atso Almilan hedelmällistä työtä ja kirittää koulutusta edelleen 2020-luvulle.

– Sibelius-Akatemia on säilyttänyt asemansa yhtenä maailman johtavista orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen opinahjoista jatkuvan kehittämisen ansiosta. Toimiminen nuorten, asiaan sen vaatimalla vakavuudella suhtautuvien opiskelijoiden kanssa merkitsee vuosikymmenien aikana kertyneen tietotaidon asettamista seuraavien sukupolvien palvelukseen, Oramo kuvailee.

– Klassisen musiikin alalla ei ole oikotietä perusasioiden ohi. Ammatti vaatii suurten kokonaisuuksien hallintaa, ja sen on ohjattava kunkin opiskelijan yksilöllisyyden ja valmiuksien muovaamista. Opiskelijat on tärkeää saattaa jatkuvasti alttiiksi toisille muusikoille ja yleisölle. Olen hyvin kiinnostunut jatkamaan ja laajentamaan yhteistyötä sekä Taideyliopiston sisällä että suomalaisten ammattiorkestereiden kanssa.

Sibelius-Akatemian dekaanin Kaarlo Hildénin mukaan on poikkeuksellista, että aktiivisinta kansainvälistä uraa tekevä kapellimestari haluaa omistautua koulutuksen kehittämiselle.

– Olemme etuoikeutettuja, kun saamme Sakarin kaltaisen henkilön jatkamaan perinteikästä professuuria.

Sakari Oramon nimitti Taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki dekaani Kaarlo Hildénin esityksestä.

Vastaa

Post Navigation