Amfion pro musica classica

Kortekankaalla mittava kantaesitys Yhdysvalloissa

korte dsc_0046

Olli Kortekankaan Migrations mezzosopraanolle, mieskuorolle ja sinfoniaorkesterille kantaesitetään Minneapolisissa 4. helmikuuta 2016. Kyseessä on Minnesotan orkesterin ja Osmo Vänskän tilausteos, jossa kuorona esiintyy Ylioppilaskunnan laulajat ja laulusolistina Lilli Paasikivi. BIS Records myös levyttää sen yhdessä konsertissa kuultavien Sibeliuksen teosten kanssa.

Teoksen tekstin on kirjoittanut arvostettu minnesotalainen runoilija Sheila Packa, jonka sukujuuret ovat Suomessa. Tekstit käsittelevät siirtolaisuuden, vierauden ja kotoutumisen teemoja ennen kaikkea yksilön näkökulmasta. Migrations-tilaus juhlisti Pohjois-Amerikkaan suuntautuneen suomalaisen siirtolaisuuden 150-vuotista historiaa.

Kevätkauden aikana Kortekankaalta kuullaan vielä toinen laajamittainen teos Minnesotassa, kun Augsburgin yliopiston Masterworks Chorale esittää oratorion Seven Songs for Planet Earth Peter Hendricksonin johdolla 23. huhtikuuta. Myös kyseinen musiikki syntyi tilausteoksena Yhdysvaltoihin ja on ennen tätä saanut esityksiä Washingtonissa ja San Franciscossa sekä Tampereella, jossa sen Suomen ensiesitys kuultiin syksyllä 2013.

www.fennicagehrman.fi
http://ollikortekangas.com/
http://www.minnesotaorchestra.org/about/learn-more/press-room/1335-vanska-conducts-kullervo
http://www.augsburg.edu/music/ensembles/masterworks/

Vastaa

Post Navigation