Amfion pro musica classica

Category Archives: Uutiset

Esittävän säveltaiteen ahdinkoa helpotettava

Muusikkojen liiton tuore julkilausuma käsittelee koronaepidemian aiheuttamia ongelmia musiikin ammattilaisille ja korostaa julkisen tuen tärkeyttä näinä vaikeina aikoina. Koronapandemia on lamauttanut musiikin elävän esittämisen: rajoitustoimet seurannaisvaikutuksineen ovat lähes lopettaneet live-esitykset yleisöltä ja toimeentulon musiikin esittäjiltä. Tilanne voi jatkua vielä pitkään. Ammattimaisten musiikin freelance-esittäjien tulonmenetykset on arvioitu Suomessa huhti–elokuussa noin 44 miljoonaksi euroksi apurahojen ja työttömyysturvan vaikutukset mukaan lukien.

Valtiovallan tukitoimet ovat olleet tervetulleita, mutta yksittäisille taiteilijoille suunnatut apurahat eivät ole riittäneet paikkaamaan menetyksiä. Luovien alojen yritystuet eivät ole kohdistuneet taiteilijoille. Esitystoiminnan pysähdyttyä ei ole mekanismia, jolla yritystuet siirtyisivät taiteilijaportaalle. Musiikkiala on kohdistanut myös omia varoja korona-apurahoihin ja -tukiin, mutta alan omat resurssit ovat rajalliset.

Orkesterit ovat luoneet kattavat turvaohjeet esitystoiminnalle poikkeusoloissa. Niitä noudattamalla konsertit voidaan toteuttaa turvallisesti, mutta rajattu yleisökapasiteetti tuottaa toiminnalle tappioita. Yhteiskunnan tuki kulttuurille on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt, kun ihmiset kaipaavat jatkuvuutta ja sosiaalisia kulttuurielämyksiä. Siitä huolimatta eräissä kaupungeissa on ryhdytty tässä tilanteessa suunnittelemaan kulttuuritoiminnan alasajoa tai supistamista.

Kulttuuri ja musiikki ovat yhteiskunnan sielu, ja niillä on merkittävä osa kulttuuri-identiteettien rakentumisessa. Niitä tarvitaan kannattelemaan meitä yli raskaan ajanjakson. Kulttuuriin kannattaa investoida aina.

Kymi Sinfonietta lakkautusuhan alla

Kouvolan kaupunki suunnittelee säästötoimenpiteiden vuoksi rankkoja leikkauksia kulttuuriin. Uhan alla ovat mm. Kymi Sinfonietta sekä Pohjois-Kymen musiikkiopisto. Muusikkojen liitto vetoaa Kouvolan kaupungin päättäjiin orkesterin ja koko alueen kulttuurielämän puolesta.

1999 perustettu Kymi Sinfonietta on ainutlaatuinen, kahden kaupungin orkesteri ja Suomen ainoa maakuntaorkesteri; sen alueellinen merkitys kulttuurielämälle, harrastamiselle ja hyvinvoinnille on suuri.

Kouvolan kaupunginhallituksen asettama säästötoimenpiteitä käsittelevä ohjausryhmä ehdottaa Kymi Sinfoniettalle joko leikkauksia tai avustuksen lakkauttamista. Tällä hetkellä orkesterin Kouvolan kaupungin avustus on 642 000 euroa vuodessa, mikä on noin 43 prosenttia Kouvolan ja Kotkan yhdessä omistaman orkesterin kokonaisavustuksesta.

Leikkaukset tai lakkauttaminen vaikuttaisivat myös valtionosuuteen ja rampauttaisivat orkesterin toiminnan koko alueella. Orkesterin toiminnassa on jo toteutettu säästötoimenpiteitä, ja se on toiminut esimerkiksi koronarajoitusten aikana joustavasti saavuttaen yleisön myös poikkeusaikana. Orkesterin merkitys kaupunkilaisille on suuri, ja osa yleisöstä on osoittanut tukensa muun muassa lahjoittamalla lippurahansa toiminnan mahdollistamiseksi.

Maakuntaorkesterin laadukas työ alueella tuo kulttuuria kaikille – konserttitoiminnan lisäksi yhteistyö esimerkiksi päiväkotien ja palvelukotien kanssa vaikuttaa olennaisesti musiikin saavutettavuuteen ja asukkaiden hyvinvointiin. Alueen vetovoima tulisi kärsimään leikkausten seurauksena suuret tappiot, todetaan Muusikkojen liiton tiedotteessa.

Nikke Isomöttönen TFO:n uudeksi intendentiksi

FM Nikke Isomöttösen on valittu Turun filharmonisen orkesterin intendentin virkaan. Isomöttönen aloittaa tehtävässä 1.9.2020 lukien tai sopimuksen mukaan. Aiempi viranhaltija Maati Rehor erosi tehtävästä 1.8.2020 lähtien.

Jyväskyläläinen Nikke Isomöttönen on monipuolinen musiikin ammattilainen, jonka työuraan ovat kuuluneet niin hallinto- ja tuotantotehtävät kuin erityisesti aiemmin myös opetus-, kapellimestari- ja kuoronjohtajan tehtävät. Filosofian maisteriksi hän on valmistunut Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan musiikkitiede ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon Management Institute of Finlandissa.

Isomöttönen on työskennellyt Jyväskylä Sinfonian vs. intendenttinä vuodesta 2018 lähtien ja Mikkelin kaupunginorkesterin intendenttinä vuosina 2012−2017. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n hallituksessa Isomöttönen on toiminut vuodesta 2012.

”Olen todella onnellinen päästessäni työskentelemään Turun filharmonisen orkesterin kanssa ja odotan sitä innolla! Orkesteri on äärimmäisen kiinnostavassa vaiheessa: uusi taiteellinen johtaja Olli Mustonen, jonka kanssa olen jo aiemminkin tehnyt yhteistyötä, on aloittamassa, ja konserttitalohanke näyttää etenevän suotuisasti. Turku tulee olemaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti erittäin kiinnostava orkesterikaupunki lähitulevaisuudessa”, kommentoi Nikke Isomöttönen.

”On hienoa saada Turun filharmonisen orkesterin intendentiksi henkilö, jolla on monipuolinen työkokemus, laaja-alainen musiikkielämän tuntemus ja erinomaiset valmiudet intendentin tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Toivotan Isomöttösen lämpimästi tervetulleeksi Turkuun”, kommentoi Turun kaupungin vapaa-aikatoimialajohtaja Minna Sartes.

Teostolta erityinen koronatuki musiikin ammattilaisille

Teosto tukee musiikin säveltäjiä, sanoittajiä, sovittajiä ja kustantajiä koronapandemian aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa uudella koronatuella. Tuen kokonaissumma on enintään miljoona euroa ja haku aukeaa loka-marraskuussa. Myönnettävät tukisummat ovat 300–10000 euroa. Tuki rahoitetaan Teoston hallinnoimasta Teosto-rahastosta, joka on perustettu vuonna 2009 turvaamaan luovan säveltaiteen edistämistyön jatkuvuutta.

”Koronakriisi on tuonut musiikkialalle ennennäkemättömän vaikean tilanteen. Vaikutukset ovat pahimmillaan vasta tänä syksynä, kun kokoontumisrajoitukset alkavat näkyä myös tekijänoikeuskorvauksissa. Pyrimme nyt turvaamaan taiteellisen työn ja musiikkikustannustoiminnan jatkuvuutta tässä poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.

Tuki on tarkoitettu Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille. Sitä voidaan hakemuksesta myöntää ammattimaisille musiikin tekijöille ja kustantajille, joille Teosto on tilittänyt tekijänoikeuskorvauksia vähintään 500 euroa vuodessa.

Tukipäätökset tekee Teoston hallituksen nimeämä toimikunta ja ne maksetaan Teoston jäsenjärjestöjen – Suomen Säveltäjien, Suomen Musiikintekijöiden ja Suomen Musiikkikustantajien – rahastojen kautta. Tuen saaja voi käyttää myönnetyn tuen haluamallaan tavalla eikä käytöstä tarvitse raportoida.

HKO käynnistää toimintansa 8.9. sinfoniettakokoonpanossa

HKO soittaa alkusyksyn aikana Musiikkitalossa neljä eri ohjelmistokokonaisuutta. Kukin ohjelma esitetään konserttiviikon aikana 3-4 kertaa – uutuutena ovat alkuiltapäivään sijoittuvat päiväkonsertit. Orkesteri julkistaa toistaiseksi vain syys- ja lokakuun ohjelmiston.

Konserttien kapellimestareina ovat orkesterin ylikapellimestari Susanna Mälkki sekä musiikin kansainväliset moniosaajat Nathalie Stutzmann ja Pekka Kuusisto. Orkesterin solisteina esiintyvät viulisti Elina Vähälä sekä pianisti Janne Mertanen. Harvoin esitetyn Sibeliuksen Skogsrået-melodraaman lausuu Rabbe Smedlund.

Ylikapellimestari Susanna Mälkki kertoo orkesterin odottavan syyskauden alkamista innolla. ”Olemme suorastaan malttamattomia päästessämme taas soittamaan yhdessä ja toivottamaan yleisön tervetulleeksi takaisin Musiikkitaloon. Palaamme alkusyksystä HKO:n juurille soittaen tavallista pienemmällä kokoonpanolla – Kajanuksen orkesterissahan oli 36 soittajaa. Tutkimme musiikin ja liikkeen vuorovaikutusta upouusilla tanssiteoksilla ja yhdistämme tuttuun tapaan uutta ja vanhaa.”

Jokaisessa syys-lokakuun konsertissa nähdään uutuuskoreografia, kun muusikko ja tanssija luovat yhteisen duettoteoksen. Uusista koreografioista vastaavat Tero Saarinen, Sonya Lindfors, Auri Ahola ja Natasha Lommi. Kunkin konserttiperiodin viimeinen konsertti nähdään suorana HKO Screen -verkkolähetyksenä orkesterin verkkosivuilla ja mobiilisovelluksessa.

Musiikkitalon konserttien ohella orkesterin syyskauteen kuuluu runsas kamarimusiikkitarjonta kulttuurikeskuksissa ja kirkoissa eri puolilla Helsinkiä. Syyskuun alussa käynnistyvän kirjastokiertueen aikana luvassa on noin puolen tunnin musiikkihetki klo 12 jokaisena arkipäivänä jossain Helsingin kirjastoista, aina lokakuun loppupuolelle saakka. Kirjastokiertueen aikana orkesterin muusikot vierailevat kaikissa 37:ssa lähikirjastossa sekä kirjastoautossa. Kirjastokohtainen aikataulu julkaistaan elokuun aikana osoitteessa helmet.fi ja helsinginkaupunginorkesteri.fi

Syys-lokakuun konserttien kesto Musiikkitalossa on reilun tunnin, eikä niissä ole väliaikaa. Kuhunkin konserttiin on toistaiseksi myynnissä n. 400 kertalippua,