Kuuntele maailman hienoimpia viuluja (ja muita soittimia)

Bostonin Museum of Fine Arts:lla on hienot verkkosivut, joilla voi tutustua valtavan kokoelman teoksiin monin tavoin. Esimerkiksi interaktiivisia kierroksia on tarjolla Toulouse-Lautrec’n, italialaiseen renessanssitaiteen ja japanilaisten postikorttien maailmaan.

Museolla on myös vaikuttava valikoima kokoelma sekä meikäläisiä että ei-länsimaisia soittimia, joita voi myös kuunnella verkossa. Amfionin viulistilukijoita saattaa erityisesti kiinnostaa vertailla Amatin ja kitaranmuotoisen ranskalaisen 1800-luvun alun soittimen [...]

Lue artikkeli »

Esittäjien ja yleisön vuorovaikutuksesta

Sibelius-Akatemia järjestää kuluvana syksynä työpajan, jossa pohditaan taiteilijan ja yleisön vuorovaikutusta. Työpajan ohjaajana toimii musiikin tohtori, pianisti Anu Vehviläinen. Teemoja on mainitun vuorovaikutuksen lisäksi taidekasvatus, konserttimuotojen kehittäminen sekä yleisluontoisemmin taiteilijuuden käsite. Viimeksi mainittua Vehviläinen on tutkinut myös tohtoritutkintonsa kirjallisessa työssä.

Työpaja koostuu konserteista ja niiden jälkeen järjestettävistä keskustelutilaisuuksista. Ensimmäinen kokoontuminen on 7.9., pianistien Emil Holmström, Joonas Pohjonen ja Lauri Kilpiö konsertin jälkeen. Työpajan päättää jazzosaston järjestämä Round Monk -konsertti joulukuun kahdeksantena. Keskustelutilaisuuksiin voi osallistua ilmoittautumalla joko Helsingin työväenopiston tai Helsingin aikuisopiston kurssille. Hankkeen etenemistä voi seurata muutenkin Anu Vehviläisen kotisivulta.

Lue artikkeli »

Ville Hiilivirta voitti Lieksan käyrätorvikilpailun

Helsingin kaupunginorkesterin tuore käyrätorven äänenjohtaja Ville Hiilivirta on voittanut Lieksan Vaskiviikkojen käyrätorvikilpailun. Toisena palkittiin unkarilainen, Radion sinfoniaorkesterissa soittava Jozsef Hars ja kolmantena venäläinen Maksim Semenov. [...]

Lue artikkeli »

Charles MacKerras, 84, kuollut

Syöpää sairastanut australialainen kapellimestari Charles MacKerras kuoli viime viikolla Lontoossa, jossa hän valmistautui [...]

Lue artikkeli »

Savonlinnan kansainvälinen laulukilpailu alkaa

Savonlinnan ensimmäinen kansainvälinen laulukilpailu alkaa tänään. Mukana on yksi suomalainen, sopraano Hanna Rantala. Kahdessa erässä esitetään pelkästään ooppera-aarioita, finaalissa Oopperajuhlaorkesterin säestämänä. Kilpailun ensimmäinen palkinto on 20 000 euroa.

Lue artikkeli »

Boulez ei sävelläkään oopperaa?

Aikamme merkittävimpiin kapellimestareihin, säveltäjiin ja musiikillisiin ajattelijoihin lukeutuvan Pierre Boulezin (s. 1925) [...]

Lue artikkeli »

Soittaminen ja lentäminen sopivat huonosti yhteen

Kanadan ilmatilassa vaadittava selloverkko. Kuva: Miro-kvartetti.
Kanadan ilmatilassa vaadittava selloverkko. Kuva: Miro-kvartetti.

Jo yli 12 000 Facebook-käyttäjää on liittynyt ryhmään “Musicians against Ryanair” protestoidakseen halpalentoyhtiön uutta matkatavarasääntöä vastaan: nykyisin myös kitaristit ja viulistit joutuvat ostamaan paikan soittimelleen, ilmeisesti siksi, että [...]

Lue artikkeli »

Muusikoille tarjolla työpaikkoja Yhdysvalloissa

Orkesterisoittimien huippusoittajilla on hyvät apajat tulevalla konserttikaudella, kun maailman parhaimpiin kuuluvat sinfoniaorkesterit [...]

Lue artikkeli »

Pletneville raskaita syytteitä Thaimaassa

Venäläistä kapellimestaria ja pianistia Mihail Pletneviä on pidätetty eilen Thaimaan Pattayalla, jossa hänellä on loma-asunto. Pletneviä syytetään 14-vuotiaan pojan raiskauksesta ja kyseenalaisten lapsikuvien hallussapidosta, kertoo Ylen uutiset. Teoista voi seurata 4–20 vuoden vankeustuomio. Pletnev on päässyt vapaaksi takuita vastaan.

Vuonna 1957 syntynyt Mihail Pletnev voitti vuoden 1978 Tsaikovski-kilpailun ja perusti vuonna 1990 Venäjän kansallisorkesterin, jonka taiteellisena johtajana hän edelleen toimii.

Lue artikkeli »

Taiteilijaeläke kahdeksalle muusikolle

Tänä vuonna valtion taiteilijaeläke, reilut 1250 euroa kuukaudessa, on myönnetty seuraaville muusikoille: viulisti Pyry Mikkola, säveltäjä Toni Edelman ja Herman Rechberger, oopperalaulaja Pekka Kähkönen, rumpalit Tuomo Ikonen ja Aarne Vesterinen (jälkimmäinen myös Muusikkojen liiton aktiivi), laulaja Pekka “Pablo” Seppä sekä pianisti Hillel Tokazier.

Lue artikkeli »

 


Yhteistyössä
Helsingin yliopisto: musiikkitiede ja musiikkiseuraNaantalin musiikkijuhlatPro Musica SäätiöSavonlinnan MusiikkiakatemiaWihurin rahasto