Amfion pro musica classica

Vanhan musiikin teko 2022 -tunnustus Annamari Pölhölle

Suomen vanhan musiikin liitto on myöntänyt Vanhan musiikin teko 2022 -tunnustuspalkinnon cembalisti Annamari Pölhölle. Kansainvälisenä vanhan musiikin päivänä 21.3. jaetun tunnustuksen saajan valitsi toimittaja Reetta Meriläinen kuuden ehdokkaan joukosta.

Annamari Pölhö on tehnyt pitkän uran freelance-muusikkona ja pedagogina. Palkintoperusteissaan Meriläinen totesi erityisen tärkeäksi sen, että Pölhö on ”luonut muille mahdollisuuksia päästä soittamaan yhdessä”. Esimerkiksi Seniorien barokkipaja-toiminta on saanut alkunsa Pölhön ideasta, minkä lisäksi Pölhö on ollut toteuttamassa myös lapsille ja nuorille suunnattuja produktioita Collegium ry:n kanssa. Tällä hetkellä Pölhö toimii Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vanhan musiikin lehtorina ja aineryhmän johtajana.

Tunnustuspalkinto on myönnetty vuodesta 2017 alkaen ja sen ovat aiempina vuosina saaneet oopperayhdistys Orpheus’ Muses, FiBO Collegium, Kreeta-Maria Kentala, Ensemble Gamut! albumilla UT ja Turun vanhan musiikin seuran videotuotanto.

Vastaa

Post Navigation