Amfion pro musica classica

Uutta brittiläistä lauluohjelmistoa

Säveltäjä Colin Matthewsin 20 vuotta sitten perustama levy-yhtiö New Music Cassettes juhlii lähes sadalla uudella tilaamallaan laulusävellyksellä, jotka kantaesitetään Lontoon Kings’s Placessa tällä viikolla. Yhtiö on toimintansa aikana ollut merkittävin aikamme brittiläisten säveltäjien musiikin julkaisija.

Uusi NMC Songbook, jonka perimmäinen tarkoitus on puhaltaa henkeä brittiläisen taidelaulun hiipuneeseen perinteeseen, esittelee läpileikkauksen siitä, mitä klassinen musiikki tällä hetkellä on. Kaikki 96 säveltäjää – mukana on esimerkiksi Peter Maxwell Davies ja Jonathan Harvey sekä nuorempia tekijöitä kuten Emily Hall ja Anna Meredith – suostuivat säveltämään laulun lähes korvauksetta: palkkiona on pullo englantilaisen Nyetimberin viinitilan kuohuviiniä. Omistaja on uuden musiikin ystävä.

NMC on 20-vuotisen toimintansa aikana julkaissut 150 nauhoitusta, joista kaupalliset toimijat eivät ole olleet kiinnostuneet. Mukana on niin Birtwistlen ooppera The Mask of Orpheus, Howard Skemptonin orkesterikappale Lento kuin täydennetty Edward Elgarin kolmas sinfonia. Tappiollisen toiminnan rahoituksen salaisuus on Holst-säätiö: vuoteen 2004 asti, kun Gustav Holstin musiikin tekijänoikeussuoja raukesi, Planeettojen rojaltit menivät NMC:lle. Tuotannon jatkorahoitus on epävarmalla pohjalla.

NMC:n verkkosivuilla on ladattavissa ilmainen cd:llinen musiikkia  Asiasta kertoo Guardian.

Vastaa

Post Navigation