Soittaminen ja lentäminen sopivat huonosti yhteen

Kanadan ilmatilassa vaadittava selloverkko. Kuva: Miro-kvartetti.
Kanadan ilmatilassa vaadittava selloverkko. Kuva: Miro-kvartetti.

Jo yli 12 000 Facebook-käyttäjää on liittynyt ryhmään “Musicians against Ryanair” protestoidakseen halpalentoyhtiön uutta matkatavarasääntöä vastaan: nykyisin myös kitaristit ja viulistit joutuvat ostamaan paikan soittimelleen, ilmeisesti siksi, että “soittimet  ovat luonnostaan sopimattomia nopeasti kohteessa kääntyvien lentoyhtiöiden kuljetettaviksi”.

Sellistit, jotka jo pitkään ovat joutuneet lunastamaan kaksi paikkaa, ovat nyt joutumassa uuteen ahdinkoon, kertoo New York Post. Hiljattain United-lentoyhtiön edustaja ilmoitti Chiara-kvartetin sellistille Greg Beaverille, ettei selloa voitaisi kuljettaa turistiluokassa, vaan sille olisi ostettava tilavampi (ja neljä kertaa kalliimpi) ykkösluokan lippu. Vaihtoehdoksi tarjottiin tosin matkustamista myöhemmällä vuorolla suuremmassa lentokoneessa.

Yhdysvaltain muusikkojen liitto lobbaa kongressissa ilmailuhallituksen soittimen kuljettamista koskevien sääntöjen muuttamiseksi. Nykyisellään instrumenttien kohtalo on paljolti portille sattuvan työntekijän käsissä.

Kommentit
  1. paatoimittaja
    Pääkäyttäjä

    Pieni itäenglantilainen konsertteja järjestävä Norfolk Concerts harkitsee Ryanairin haastamista oikeuteen. Lentoyhtiö laskutti 1340 puntaa kolmen viulun kuljettamisesta matkustamossa. Säätiön toimitusjohtaja Douglas Gowan väittää, että Ryanair rikkoi vuosia voimassa olleen sopimuksen, jonka mukaan Norfolkissa esiintyvät viulistit saivat kuljettaa soittimensa käsimatkatavarana. Sopimus on ollut poikkeus yllä olevassa artikkelissa mainitusta säännöstä.

    Ryanair ilmoitti vain kahta päivää ennen varattuja lentoja, että Testore-, Santo Serafin- ja Guarneri-viuluille oli ostettava omat paikat Frankfurtista Lontooseen viime hetken kalliiseen hintaan, joka vastaa noin kymmentä prosenttia säätiön kokonaisvuosibudjetista.

    Lue lisää täältä.

    Lähetetty 9.8.2010 9:41 #
  2. paatoimittaja
    Pääkäyttäjä

    Australialainen yhtiö Qantas on päättänyt sallia viulujen ja alttoviulujen ottamisen mukaan matkustamoon.

    Lähetetty 21.9.2010 10:05 #

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.

 


Yhteistyössä
Helsingin yliopisto: musiikkitiede ja musiikkiseuraNaantalin musiikkijuhlatPro Musica SäätiöSavonlinnan MusiikkiakatemiaWihurin rahasto