Muusikoille tarjolla työpaikkoja Yhdysvalloissa

Orkesterisoittimien huippusoittajilla on hyvät apajat tulevalla konserttikaudella, kun maailman parhaimpiin kuuluvat sinfoniaorkesterit New Yorkissa, Bostonissa, Chicagossa, Clevelandissa, Philadelphiassa, Los Angelesissa ja San Franciscossa pyrkivät rekrytoimaan yhteensä 49 uutta muusikkoa. New Yorkin filharmonikoilla on ennätykselliset 12 paikkaa auki, ja uudet soittajat saattavat vaikuttaa paljonkin orkesterin kokonaissointiin – esimerkiksi puupuhallinsektioon tarvitaan kakkoshuilistin lisäksi soolo- ja bassoklarinetistit.

Yhdysvalloissa työstä saa kunnon korvauksen: esimerkiksi Los Angelesin filharmonikoissa rivimuusikon alkupalkka on 136 500 dollaria eli vajaat 108 000 euroa.

Kommentit
  1. paatoimittaja
    Pääkäyttäjä

    Palkkioista orkestereissa puheen ollen: New Yorkin filharmonikkojen edelliselle musiikilliselle johtajalle Lorin Maazelille maksettiin viimeisellä kaudellaan 2008–2009 3,3 miljoonaa dollaria. Toimistossakin kompensoidaan työstä kunnolla: toimitusjohtaja Zarin Mehta tienasi tasan miljoona dollaria.

    Samana vuonna orkesteri teki ennätykselliset 4,6 miljoonan dollarin tappiot.

    Lähetetty 18.7.2010 13:18 #

Kommentointi on sallittu vain sisäänkirjautumisen jälkeen.

 


Yhteistyössä
Helsingin yliopisto: musiikkitiede ja musiikkiseuraNaantalin musiikkijuhlatPro Musica SäätiöSavonlinnan MusiikkiakatemiaWihurin rahasto