Amfion pro musica classica

Uudenlainen Tristan valloittaa Musiikkitalon Helsingin juhlaviikoilla

Petyitkö Wienin filharmonikkojen konsertin lippukilvassa? Ei hätää, sillä huipputapahtumat eivät siihen lopu. Ensi syksynä Helsingin juhlaviikoilla nähdään Esa-Pekka Salosen, Peter Sellarsin ja Bill Violan versio Richard Wagnerin oopperasta Tristan ja Isolde. Esitykset ovat Musiikkitalossa 18. ja 21.8.2012.

Koko saliin levittäytyvä visualisoitu versio klassikkoteoksesta on syntynyt kapellimestari Esa-Pekka Salosen, ohjaaja Peter Sellarsin ja videotaiteilija Bill Violan yhteistyönä. Salonen johtaa Radion sinfoniaorkesteria ja solisteina ovat mm. Gary Lehman, Violeta Urmana, Matti Salminen sekä Jukka Rasilainen. Konserttien liput ovat myynnissä heti Lippupalvelussa.

Wagnerin Tristan ja Isolde –ooppera on yksi tärkeimmistä musiikin historian merkkipaaluista. Juhlaviikoilla nähtävä tulkinta tuo teokseen uusia ulottuvuuksia mediataiteen sekä näyttämöasettelun keinoin. Bill Violan visualisointi heijastetaan halkaisijaltaan n. 10 metrin kokoiselle valkokankaalle. Peter Sellarsin ohjauksessa esiintyjät liikkuvat ympäri salia luoden tilaan kolmiulotteisen äänimaailman.

”Tähän produktioon ja nimenomaan Helsingin esityksiin on saatu mukaan ensiluokkainen kansainvälinen kokoonpano, oikea ’dream team’. Lisäksi Esa-Pekka Salonen tekee Tristan ja Isolden myötä odotetun ensiesiintymisensä Musiikkitaloyleisön edessä”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom.

”Mikä tahansa suuri oopperatalo maailmassa tekisi melkeinpä mitä vain saadakseen tällaisen huippuporukan kasaan. Meillä on ollut tuuria”, sanoo Esa-Pekka Salonen. ”Minua innostaa myös kovasti ajatus siitä, että tässä iässä ja uran vaiheessa on vielä mahdollisuus tehdä debyytti, Helsingin Musiikkitalossa.”

Salosen, Sellarsin ja Violan Tristan-projekti sai ensiesityksensä Los Angelesissa vuonna 2004 ja on sen jälkeen nähty muun muassa Pariisissa, Lontoossa, Tokiossa ja New Yorkissa.

Tristan ja Isolde
Musiikkitalo, konserttisali
lauantaina 18.8.2012 klo 18.00
tiistaina 21.8.2012 klo 18.00

Esityksen kesto on viisi tuntia.

Liput 50 – 175 euroa
+ Lippupalvelun palvelupalkkio alkaen 2,50 euroa / lippu

Liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa.
Lippupalvelu, puh. 0600 10 800 (1,96 euroa/min + pvm) ma-la klo 8-21, su 8-18.
Liput voi ostaa myös Lippupalvelun nettikaupasta www.lippupalvelu.fi.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 17.8.-2.9.2012.

Vastaa

Post Navigation