Amfion pro musica classica

Tuuli Lindeberg Musica novan taiteelliseksi johtajaksi

(Yle.fi) Helsinkiläinen, Sibelius-Akatemiasta maisteriksi v.  2002 valmistunut sopraano Tuuli Lindeberg on valittu  Musica nova Helsingin (ent. Helsinki Biennale) seuraavaksi taiteelliseksi johtajaksi. Lindebergin suunnittelema festivaaliohjelma kuullaan Musica novassa kahden vuoden kuluttua kun festivaalin nylyisen johtajan, kapellimestari André de Ridderin kausi päättyy.

Lindeberg – joka 2009 voitti toisen palkinnon Kangasniemen laulukilpailussa – tunnetaan parhaiten barokkimusiikin ja oman aikamme vokaalimusiikin tulkkina. Hän opettaa barokin laulumusiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa Tallinnassa. Lindeberg on tehnyt myös lukuisia näyttämörooleja. Musica nova on hänelle entuudestaan tuttu, sillä hän on esiintynyt festivaalilla useasti. Lisäksi Lindeberg tunnetaan lukuisten äänitteiden taiteellisena tuottajana.

– Tavoitteenani on luoda Musica Nova 2023 -festivaalista kotimaisen nykymusiikkikentän kattava ajankohtaiskatsaus ja lisätä siihen kokonaisuuteen korkeatasoisia kansainvälisiä huippuvieraita, Lindeberg kertoo Yleisradion haastattelussa.

 

 

Vastaa

Post Navigation