Amfion pro musica classica

Sinfoniaorkestereilla 1,3 milj. kuulijaa vuonna 2017

Sinfoniaorkestereilla 1,3 milj. kuulijaa konserteissa ja tapahtumissa

Vuonna 2017 sinfoniaorkestereiden kuulijamäärät pysyivät korkeina, vaikka taloudellinen tilanne oli monille orkestereille haasteellinen. Konserttien kuulijamäärä oli 1 191 061 ja yleisötyön tapahtumissa oli 116 969 osallistujaa. Näin orkestereiden live-esityksissä oli yhteensä 1 308 030 kuulijaa.

Edelliseen vuoteen verrattuna orkestereiden valtionosuus pieneni 6,8 prosenttia. Vaikka kuntarahoittajienkin tiukka talous vaikutti orkestereihin, niin kuulijamäärät pienentyivät vain vähän. Kotimaan konserttien määrä väheni 142 konsertilla, mutta kuulijamäärät pysyivät lähes samoina. Konsertteja ulkomailla orkesterit tekivät huomattavasti vähemmän, ja kiertueet olivat pienimuotoisempia kuin aikaisemmin.

Kantaesityksiä oli merkittävästi enemmän (134 kpl) kuin edellisenä vuonna (78 kpl). Kantaesitysten määrään vuonna 2017 vaikutti myös Sibeliuksen seuraajatprojekti, joka tuotti yhteensä 15 kotimaista kantaesitystä eri puolilla Suomea. Projekti toteutettiin yhteistyössä Suomen Säveltäjien kanssa Suomen Kulttuurirahaston tuella.

Nyt julkaistava Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n vuosikertomus 2017 sisältää tarkat tilastot jäsenorkestereiden konserteista ja niiden yleisömääristä, orkestereiden taloudesta, levytyksistä ja kantaesityksistä. Aineisto on löydettävissä myös järjestön nettisivulta http://www.sinfoniaorkesterit.fi/assets/statistics/Suosio-vuosikertomus-2017.pdf

53. Valtakunnalliset orkesteripäivät Espoossa 6.-7.4.2018

Vuosittainen orkesterialan ammattilaiset kokoava konferenssi, orkesteripäivät, järjestetään tänä vuonna Espoossa huhtikuun alussa. Orkesteripäivillä pohditaan esittävien taiteiden uutta rahoitusjärjestelmää, EU:n uutta tietosuoja-asetusta, kulttuurin merkitystä kuntapalveluissa ja johtamiskulttuurin muutoksia. Tapahtuman päättää paneelikeskustelu ”Kulttuuri on tärkeämpää? – kulttuurin ja orkestereiden asema muuttavassa yhteiskunnassa”. Paneeliin osallistuu mm. Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar. Puhujina orkesteripäivillä ovat mm. opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja, Espoon sivistystoimen johtaja Aulis Pitkälä, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja toimitusjohtaja Mikael Jungner. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tuo tapahtumaan tervehdyksensä. Tapiola Sinfonietta konsertoi Meta4-kvartetin kanssa Espoon kulttuurikeskuksessa ja Tapiola Sinfoniettan muusikot esittävät myös Harri Vuoren teoksen Kalliomaalaus. Harri Vuori on myös pääosassa Aino Mätön dokumenttielokuvassa Jälkeläiset, joka kertoo Tuusulanjärven nykyisistä taiteilijoista. Koko ohjelma löytyy myös nettisivuilta http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?id=146&ofs=0

Vastaa

Post Navigation