Amfion pro musica classica

Merikanto-laulukilpailuun ennätysmäärä ilmoittautuneita

Ensi kesän Merikanto-laulukilpailuun on ilmoittautunut yli sata 22–34 vuotiasta laulajaa, yli kaksi kertaa niin paljon kuin aikaisempina vuosina. Ilmoittautuneista suuri enemmistö eli 80 prosenttia on naisia. Kilpailun välierä ja loppukilpailu järjestetään Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla 5.7., ja sitä ennen ilmoittautuneita karsitaan heidän lähettämiensä nauhoitusten perusteella. Kilpailun tuomaristoon kuuluvat oopperalaulajat Gabriel Suovanen ja Cynthia Makris sekä Sibelius-Akatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka ja tuottaja Aarno Cronvall.

Kilpailun sääntöjen mukaan ”tavoitteena on rakastetuimpiin säveltäjiimme kuuluvan Oskar Merikannon mittavan sävellystyön ja Oskar Merikannon pojan, Aarre Merikannon modernistisen laulumusiikin esiin nostaminen. Kilpailun tavoitteena on myös löytää nuoria, kansainvälisen tason laulajia ja tarjota heille näkyvyyttä sekä mahdollisuuksia.” Kilpailussa esitetään pelkästään isä ja poika Merikannon musiikkia.

Merikanto-kilpailussa jaetaan palkintoja yhteensä 35 000 euron arvosta. Edelliset kilpailut voittivat vuonna 2001 baritoni Tommi Hakala ja vuonna 2005 mezzosopraano Essi Luttinen.

Vastaa

Post Navigation