Amfion pro musica classica

Korundi-kulttuuritaloon Lapin kamariorkesterin uusi kotisali

Lapin kamariorkesteri soitti 25.5. vihkiäiskonserttinsa uudessa konserttisalissaan Rovaniemen uudistuneessa kulttuuritalo Korundissa, kertoo Helsingin Sanomat. Alunperin postiautovarikoksi 1930-luvulla rakennetussa talossa on toiminut Lapin taidemuseo vuodesta 1986. Nyt saneerauksen ja laajennuksen jälkeen taidemuseo sai lisätiloja, ja lisärakennukseen tuli konserttisali. Suorakaiteen muotoisessa konserttisalissa on 340-paikkaa.

Vihkiäiskonsertissa kuultiin mm. Boccherinin, Arthur Honeggerin ja Kirmo Lintisen musiikkia. Ensi syksynä saliin on tarkoitus tuoda myös oopperaa.

Erinomaiseksi kiitellyn akustiikan on suunnitellut Henrik Möller yhdessä laajennusosan piirtäneen arkkitehti Juhani Pallasmaan kanssa.

Korundi on mineraali, josta jalostetaan jalokiviä.

Uuden kulttuuritalon suunnittelu alkoi 2006 poliittisesti sopuisissa merkeissä, ja rakennustyöt alkoivat 2009. EU rahoitti hankkesta melkein puolet.

Vastaa

Post Navigation