Amfion pro musica classica

Kansallisoopperalle lahjoitus arvosoitinten hankintaan

Oopperan ja baletin tukisäätiö on vastaanottanut 50 000 euron suuruisen lahjoituksen arvosoitinten hankkimiseksi Kansallisoopperan orkesterille. Lahjoitus on pohja uudelle arvosoitinrahastolle. Lahjoittaja on yksityishenkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

”Olemme todella kiitollisia lahjoituksesta. Arvosoittimet sitouttavat soittajia ja inspiroivat koko orkesteria laadukkaaseen sointiin”, sanoo oopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

Kansallisoopperalla on tällä hetkellä kaksi arvosoitinta. Viinialan yrittäjä Juha Berglund on luovuttanut orkesterin käyttöön italialaisen, vuonna 1676 rakennetun Andrea Guarneri -viulun, jota soittaa konserttimestari Jukka Merjanen, ja Emil Aaltosen säätiö lainaa Oopperan orkesterille niin ikään 1600-luvulta peräisin olevaa Tononi-selloa, jota soittaa soolosellisti Jussi Vähälä. ”Tuntuu, että ensimmäistä kertaa urani aikana minulla on käytössäni soitin, joka ei aseta rajoja. Tämän arvoviulun avulla on helpompaa tuoda ulos kaikki se musiikillinen näkemys, joka minulla on sisälläni”, on Jukka Merjanen kertonut suhteestaan Guarneri-viuluun.

Vastaa

Post Navigation