Amfion pro musica classica

Tutkimus: musikaalisuus periytyy

Helsingin yliopiston ja Sibelius-Akatemian yhteisessä tutkimusprojektissa on tutkittu tiettyjen geenien osuutta musikaalisuuteen ja musiikillisen luovuuden perinnöllisyyteen. Luovuudeksi tutkimuksessa määriteltiin musiikin säveltäminen, sovittaminen ja improvisointi.

Tutkimukseen osallistui 343 koehenkilöä 19 eri suvusta eri puolilta Suomea. Mukana oli ammattimuusikoita, musiikin harrastajia ja ihmisiä, joita musiikki ei erityisesti kiinnosta. Osallistujat tekivät kolme musikaalisuutta mittaavaa testiä, ja heidän taustaansa kartoitettiin perusteellisesti. Yli 12-vuotiailta otettiin myös verinäyte.

Tutkimuksessa perinnöllisyyden osuus musikaalisuuteen ja musiikilliseen luovuuteen osoittautui huomattavaksi. Tämä johtuu AVPR1A-geenistä, joka nisäkkäillä liittyy sosiaaliseen kommunikaatioon, ihmisellä muun muassa anteliaisuuteen ja parisuhteeseen sitoutumiseen.

Tutkija Liisa Ukkolan mukaan musiikkikin on sosiaalista kommunikaatiota. ”Darwin yhdisti musiikin vastakkaisen sukupuolen huomion serättämiseen. Kehtolaulut vaikuttavat lapsi-vanhempi-suhteen syntymiseen, ja yhteislaulut luovat ryhmähenkeä,” Ukkola sanoo.

Asiasta kertoo YLEn uutiset.

Vastaa

Post Navigation