Amfion pro musica classica

Prix Italia -palkinto Suomeen

Jovanka Trbojevic

Ylen Radio 1:n musiikkiohjelma Creation Game on voittanut parhaan sävellysteoksen Prix Italia -palkinnon. Palkinto jaettiin Torinossa toissapäivänä. Prix Italia on RAI:n vuonna 1948 perustama kilpailu radio-, tv- ja nykyisin myös internetohjelmille. Kilpailuun osallistuu 87 julkista ja yksityistä radio- ja tv-yhtiötä 46 eri maasta.

Creation Game -teoksen tekstin on kirjoittanut Jyrki Kiiskinen, ja sen on tuottanut Heikki Valsta Ylen Kulttuuriohjelmista. Teoksen on säveltänyt entisessä Jugoslaviassa syntynyt, Suomeen 80-luvun puolivälissä muuttanut Jovanka Trbojevic. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen oppilaana ja toimii nykyisin täysipäiväisenä säveltäjänä.

Creation Gamen aiheena on luomiskertomus, ja sen äänimaailma on koottu konkreettisista luonnon ja ihmisen äänistä. Palkintoperusteissa mainitaan, että kyseessä on ”teknisesti erinomainen teos, jossa on selkeä muoto ja leikkisiä elementtejä. Elektronisen musiikin rikkaus on sopiva kanava kuvata tietokonepelien virtuaalista maailma. Musiikilla on tässä kokonaisessa taideteoksessa itsenäinen osa. Kahden leikkivän lapsen vuoropuhelu muuttuu vakavaksi varoitukseksi ihmiskunnan kehityksestä ja tulevaisuudesta.”

Teos esitetään Ylen Radio 1:ssä uusintana 5. lokakuuta kello 23.

Vastaa

Post Navigation