Amfion pro musica classica

Kreeta-Maria Kentala ehdolla 47000 euron Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi

Kreeta-Maria Kentala. Kuva © UllaNikula

Kreeta-Maria Kentala. Kuva © Ulla Nikula

HKO:n ylikapellimestari Susanna Mälkki – vuoden 2017 Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saaja – julkisti tämän vuoden ehdokkaat perjantaina. Ehdokkaiden joukossa on vanhan musiikin spesialisti, viulisti Kreeta-Maria Kentala, jonka juuret ovat kaustislaisessa kansanmusiikissa. Vuonna 2016 Kentala sai Yleisradion Vuoden levy -palkinnon: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/25/yleisradion-vuoden-levy-2016-alban-kreeta-maria-kentalan-side-side

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolla palkitaan korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi jonkin elossa olevan säveltäjän (jonka genre voi olla mikä hyvänsä) teokselle ja joka toinen vuosi esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle. Palkinto luovutetaan  Tukholmassa 29. lokakuuta.

Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto on luovan ja esittävän säveltaiteen palkinto, joka perustettiin vuonna 1965.  Vuodesta 1990 lähtien palkinto on jaettu vuosittain: vuorovuosin säveltäjälle (luova säveltaide) ja esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle (esittävä säveltaide). Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti ovat voineet asettaa omia palkintoehdokkaitaan vuodesta 1997 lähtien.

Suomalaisista musiikkipalkinnon ovat saaneet mm. klarinetisti Kari Kriikku (2009) ja viulisti Pekka Kuusisto (2013).

Kaikki 13 ehdokasta: https://www.norden.org/fi/news/tassa-ovat-pohjoismaiden-neuvoston-musiikkipalkinnon-ehdokkaat-2019

 

Vastaa

Post Navigation