Amfion pro musica classica

Vänskä jatkaa Minnesotassa

Minnesota Orchestran taiteellinen johtaja Osmo Vänskä on allekirjoittanut sopimuksen, jonka perusteella hän jatkaa tehtävässään vielä kolmannen nelivuotiskauden eli vuoden 2015 kevääseen saakka. Tähänastinen sopimus päättyy keväällä 2011. Uuteen sopimukseen kuuluu keskimäärin 13 viikon konserttien johtaminen kunkin kauden aikana.

Vänskä on saanut kiitosta edesauttamalla Minnesotan orkesterin palaamista amerikkalaisorkestereiden aateliin: tärkeä ja palkittu projekti on ollut Beethovenin sinfonioiden kokonaislevytys BIS-yhtiölle. Hyvällä on varmasti katsottu myös halukkuutta palkanalennukseen orkesterin talousvaikeuksien keskellä.

Vastaa

Post Navigation